Geron auto oranssi parta

Ikäihmisten palvelujen kehittämisverkosto GeroMetro

Yhdessä jakaen ikäihmisten hyväksi!

Kehittämiskauden 2020-2022 loppuraportti


Korkeakouluyhteistyö

Oppilaitosyhteistyötä tehtiin Helsingin yliopiston, Metropolia-, Laurea- ja Diak -ammattikorkeakoulujen kanssa sekä satunnaisemmin ammattikoulujen kanssa. Lisäksi kehittämistehtävissä tehtiin yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa ja GeroMetro esitteli toimintaansa oppilaitosten työelämäpäivillä. GeroMetrossa työskenteli kaksi harjoittelijaa, jotka mm. kartoittivat kehittämiseen liittyvää tietoa ja osallistuivat saattohoitokyselyn tulosten analysointiin.

GeroMetro keräsi ja välitti kauden kehittämisteemoihin sopivia käytäntötutkimus- ja opinnäytetyöaiheita kunnilta korkeakoulujen sote-alojen opiskelijoille sekä yliopiston sosiaalityön opiskelijoille. Vaikka osa aiheista vaati töiden osittaista tekemistä paikan päällä kuntien asiakasyksiköissä, koronatilanteesta huolimatta opiskelijat tarttuivat opinnäytetyöaiheisiin ja myös käytäntötutkimuksia on valmistunut.

Metropolian, Luksian, Sosiaalitaidon ja GeroMetron yhteistyönä järjestettiin marraskuussa 2021 Saattohoidon seminaari, jonka lähitapahtumaan osallistui yli 200 henkeä Luksian ja Metropolian kampuksilla Lohjalla ja Helsingissä. Seminaarissa keskityttiin kohtaamisen teemoihin potilaan, läheisen, hoitajan ja lääkärin näkökulmista. Lue blogikirjoitus seminaarista: Kohti suremisen taitoa – saattohoitoseminaari toi ymmärrystä kuoleman suruun