GeroMetron kyydissä -blogi
Kohti suremisen taitoa – saattohoitoseminaari toi ymmärrystä kuoleman suruun
Keskiviikkona 10.11.2021 lähes 250 hoitotyön ammattilaista ja opiskelijaa kokoontuivat Kuoleman surun kohtaaminen -saattohoitoseminaariin Helsinkiin Metropolian kampukselle ja Lohjalle Luksian kampukselle. GeroMetro-verkoston koordinoimassa seminaarissa käsiteltiin surun kokemuksen muotoja, dynamiikkaa ja vaikutuksia. Tilaisuuden keskiössä oli kohtaamisen teema. Keskusteluissa tuli esille surun tunteiden kirjo, surun kokemuksen yksilöllisyys ja ammattilaisten taidot työskennellä kuoleman herättämien tunteiden parissa.
Tervetuliaispuheenvuorossa Metropolia Ammattikorkeakoulun Carita Hand iloitsi Myllypuron kampuksen lähitilaisuudesta ja ammattilaisten ja opiskelijoiden kiinnostuksesta surun teemaa kohtaan.
”Tuntuu hyvältä nähdä ihmisiä koolla. Se on merkki koronaepidemian hiljaiselon päättymisestä. Ihmisten aito kohtaaminen on tärkeää. Sen voi aistia tänään, kun olemme koolla pohtimassa, miten suru on läsnä meissä kaikissa ja mihin kaikkeen suru vaikuttaa”, Hand sanoo.
Kohtaamisen teema nousi keskeiseksi teemaksi ikäihmisten palvelujen kehittämisverkosto GeroMetron saattohoitokyselyssä, joka tehtiin keväällä ja alkusyksyllä 2021 pääkaupunkiseudun kunnissa, Kirkkonummella ja Lohjalla. Tiina Autio kertoi, että hoitotyön ammattilaisten vastaukset olivat seminaarin suunnittelun taustalla. Vastaajat toivoivat lisäkoulutusta omaisen ja potilaan kohtaamiseen sekä tilanteen arvostavaan sanoittamiseen.
Voin olla silta – suru on silta
Tilaisuuden
teeman virittäjänä toimi Laurea-ammattikorkeakoulun pedagogisen draaman
sosionomi-opiskelijoiden tarinateatteri-ryhmä opettaja Anu Hagmanin
johdolla. Kitaramusiikin jälkeen esiintyjät lukivat lauseita heitä itseä
koskettaneista teksteistä. Esiintyjät tulivat yksi kerrallaan riviin auditorion
eteen lauseen saattelemana.
”Mulla on niin ikävä, että se sattuu. Aion
pitää susta kii, vaikka kaukana oot.”
”Ikävä on vuotava taakka. Se ajassa
kevenee. Kunhan kannat sen perille saakka.”
”Suru on betonipaino kengässä. Se hukuttaa
voi, jos sä lipeät.”
Esityksen runkona toimivat
Happoradion ja Chisun kappaleet. Loppumuodostelmassa opiskelijat seisoivat
rinnakkain pitäen toisiaan olkapäästä kiinni. Esitys välitti tunnelmaa siitä,
miten suru voi toimia siltana ihmisten välillä.
Suremisen taito – kuinka ymmärtää kuolemansurua paremmin?
Filosofian tohtori, tietokirjailija Mari Pulkkinen tarjosi esityksessään tietoa surun kokemuksesta, surutulkintojen kehityksestä ja surun kokonaisvaltaisuudesta. Mukana kulki vahva omakohtainen surutarina kahden syntymättömän lapsen menettämisestä.
Pulkkisen vuonna 2016 valmistuneessa suomalaisten surua käsitelleessä väitöskirjassa tuli esille se, että kohtaamiset aiheuttivat lisäkärsimystä surevalle. Kohtaamiset koettiin vaikeiksi varsinkin siksi, että surua joko vähäteltiin tai kiirehdittiin.
Ihmisten on vaikea suhtautua suruun. Pulkkisen mukaan muut voivat kokea harmitusta toisen surusta. Sureva voi kokea, ettei hän saa tilaa surulleen. Surevat voivat näyttäytyä muille ilonpilaajina, ja muut ihmiset voivat tuntua sureville surunpilaajina. Syvässä surussa eivät lohduta sanat: ´hänhän oli jo niin vanha´. Myös surun keston rajaaminen koetaan loukkaavaksi, kuten ´eikös sun pitäisi jo laittaa vainajan tavarat pois´.
Pulkkinen toivoo, että me näkisimme ja tunnistaisimme kaikki kuolemaan liittyvät tunteet. Toisille suru on rakkautta. Usein suru on paljon muutakin. Ihmissuhteisiin kuuluvat vaikeatkin tunteet. Kuoleman surussa tulee esille koko elämän ja ihmissuhteiden raadollisuus ja rosoisuus.
”Jos me nähtäisiin ja
tunnistettaisiin kaikki kuolemaan liittyvät vaikeatkin tunteet, se helpottaisi
menetyksen kanssa elämistä, sillä silloin suru voisi olla rehellistä”, Pulkkinen
sanoo.
"Nyt ei tarvitse olla vahva – minä hoidan tämän"
Elämme eetoksessa, että
meidän pitäisi olla alati onnellisia ja menestyviä. Ja, että pitäisi elää ilon
kautta. Tähän kaikkeen surevien kokemus sopii huonosti.
”Sen sijaan, että surua
pidetään yksilön sinnikkään mielen ponnisteluna, voisiko suru olla
laskeutumista muiden varaan? Jos emme enää toivottaisi surevalle voimia ja
jaksamista, vaan sanoisimme: `Nyt ei tarvitse olla vahva´ tai ´mä hoidan tämän´”,
Pulkkinen ehdottaa.
Resilienssistä puhutaan
usein yksilön sisäisenä voimavarantona, josta voi tarvittaessa ammentaa. Mutta
Pulkkinen kysyy, voisiko resilienssi olla enemmän toisissa ihmisissä, yhteiskunnan
rakenteissa ja ympäröivissä systeemeissä? Voisimmeko olla toinen toistemme
resilienssi silloin, kun voimat ovat vähissä? Ja voisiko yhteiskunta
tukirakenteineen olla verkko, jonka varaan saa hädän hetkellä laskeutua?
Suru olemisen tilana ja menetyskokemuksena
Pulkkinen toivoo, että voisimme nähdä menetyksen elämäntapahtumana, joka ei ole häiriötila vaan olemisen tila. Muiden elämäntapahtumien tavoin menetyskin vaikuttaa meihin koko elämämme ajan. Sureminen on yksinkertaisesti menetyskokemuksen kanssa elämistä. Lauri Rauhalan sanoin: ihminen on kokemustensa summa.Pulkkinen kannustaa ihmisiä kohti hyvää suremisen taitoa. ”Surraan ja annetaan muiden surra. Olkoon surusi hyvä ja syvä.”
Kuolevan ja omaisen kohtaaminen
Helsingin kaupungin kotisairaalan osastonlääkäri, vuoden syöpälääkäriksi 2020 valittu, Laura Palanterä kertoi tilaisuudessa työstään saattohoidosta. Kotona tapahtuvassa saattohoidossa hoitajat tekevät valtaosan hoitotyöstä. Lääkärin työnkuva on erilainen. Lääkäri vastaa tarvittavista lääkkeistä, kivunhoidosta ja tilanteen arvioinnista.
”Olen lääkäri, joka ei
enää paranna. Tärkeää työssäni on olla suora, rehellinen ja inhimillinen. Tehtäväni
on luoda turvallista ilmapiiriä kotiin kuolevan ihmisen ja läheisten luokse. Jos
ihminen haluaa, hän saa kuolla kotiin. Yritän ohjeillani rohkaista omaisia olemaan
kuolevan rinnalla. Omaisten tunnelmat ovat usein aaltoilevia. Pyrimme tukemaan
voimavaroja hoitaa kuolevaa kotona.
Palanterän mukaan on haasteellista,
että saattohoito kotona on kestoltaan lyhyt, eli ihmiset tulevat vasta
loppusuoralla avun piiriin. Usein ihmiset kaipaavat kotitilanteessa yksityisyyttä
ja rauhaa. Paras systeemi on se, että ihmiset voivat pyytää apua
saattohoitohenkilökunnalta, kun on tarve. Apu ja tuki on puhelinsoiton päässä.
”Saattohoidossa kuoleva
on läsnä perheessä, ja hän aistii kaiken ympärillä olevan. Kotona kuolemisessa
on hyvää, kun surutyö alkaa jo kotona. Suru ei häviä, mutta se muuttaa muotoaan”,
Palanterä toteaa.
Hoitaja
on ihminen ja ammattilainen Terhokodissa
Terhokoti
on Helsingin Lassilassa sijaitseva saattohoitokoti. Terhokodin hoitajat Miina-Liisa
Flinkkilä ja Carita Olkkonen toivat esille, että on oleellista erottaa
oma suru ja myötätuntosuru toisistaan. Saattohoitotilanteissa omat tunteet
voivat tulla pintaan, ja on tärkeä tunnistaa oma tunnekokemus. Inhimillisyys on
läsnä myötätuntoisena toimintana ja rinnalla kulkemisena. Työssään hoitajat
seisovat tukevasti ammattitaidon varassa
”Kun
työtä tekee sydän auki, niin kyllä kuolema ja suru koskettavat. Koen, että en
tule koskaan valmiiksi kohtaamaan kuolemaa. Joskus oma suru voi tulla pintaan
ja joskus asiakkaan tilanne herkistää. Olen kuitenkin tilanteessa se, joka
toimii asiantuntijana. Hoitaja ei hajoa. Minun itkuni on äänetöntä”, Flinkkilä
kuvailee.
Terhokodin
henkilökunnan jaksamisesta ja vaikeiden tilanteiden purkamisesta huolehditaan
eri tavoin. Keinoina ovat muun muassa säännöllinen työnohjaus, moniammatilliset
kokoukset ja suulliset raportit. Terhokodin huolenpito ulottuu myös potilaiden
poismenon jälkeiseen aikaan. Läheiset kutsutaan kaksi kuukautta kuoleman
jälkeen tapaamiseen ja sen jälkeen heidän on mahdollista jatkaa sururyhmässä.
Erätauko-keskusteluissa jaettiin kokemuksia ja tunteita
Puheenvuorojen jälkeen osanottajat keskustelivat kuolemaan liittyvästä surusta Erätauko-ryhmissä Helsingissä ja Lohjalla. Osallistujat saivat keskustella omista ajatuksistaan ja kuoleman herättämistä tunteista. Keskustelut koettiin toimiviksi ja tarpeellisiksi. Keskusteluissa nousi esille ammattilaisten tietotason ja osaamisen kehittäminen saattohoidon toteutuksessa, potilaan yksilölliset tarpeet ja toiveet, surun olemus ja kesto sekä se, miten hoitajan oma elämäntilanne ja kokemukset surusta vaikuttavat saattohoitotyöhön.Nostoja keskusteluista
- Surulla on monenlaiset kasvot ja suru koetaan yksilöllisesti, elämäntilanteesta ja kokemuksesta riippuen.-Kohtaamisen keskellä toivomme läsnäoloa, "normaalia" käytöstä. Kysytään ihmiseltä, haluaako puhua aiheesta?
-Ole läsnä surevalle ja anna aikaa, älä pelkää toisen surua.
-Kaikki kuolema on samanarvoista.
-Toiset surevat hiljaisuudessa, toiset puhumalla, toiset tekemällä.
-Avoin keskustelu ennen saattohoitoa luo hyvän, turvallisen ja yksilöllisen kuoleman, auttaa suruprosessin aloittamista ja hyväksymistä.
-Suru on erilaista eri kulttuureissa.
-Suruprosessia ei pidä hoputtaa. Hienotunteisuus ja tilanteen lukeminen on tärkeää.
-Hoitajallakin oikeus suruprosessiin ja tunteisiin, joita on hyvä käsitellä ammatillisesti työyhteisössä esim. puhumalla.
-Hoitajilla tapahtuu ammatillista kasvua surun käsittelemisessä työkokemuksen avulla.
-Tukea tulee olla tarjolla myös akuutin vaiheen jälkeen ja henkilökunnan tulisi osata ohjata konkreettisen tuen piiriin.
-Tukea tulee myös olla tarjolla monipuolisesti - kaikille ei sovi kaikki.
-Mikä kenellekin sopii surun käsittelyssä: aika, keskustelu, ryhmät, kirjoittaminen, runon kirjoittaminen.
-Saattohoidon ja omaisten tiedottamisen oikea ajoittaminen.
-Toivoisin tulevani
kohdatuksi omana persoonana.
-Toisaalta kuolema on
armollista, se voi olla helpotus. Siihen liittyy vahvoja tunteita
-Kun asiakkaaseen tutustuu, niin sen raskaampaa myös asiakkaan kuoleminen on.
-Miten kuolemaa ja
surua käsitellään lasten kanssa?
-Ihmisillä on elämässä paljon menetyksiä, ei välttämättä kuolema vaan joku muu
elämän kriisi.
-Tietyt prosessit
loppuvat kuolemaan, mutta kuka jatkaa prosessia asiakkaan kanssa, kun kuolema
on kohdannut?
-Suru voi näkyy jopa sukupolvesta toiseen. Surua ei saisi jättää huomiotta- se
on osa elämää.
-Välillä voi olla tosi
vaikea kohdata ihmistä, jonka elämässä on ollut suuri suru tai menetys.
-Oma elämäntilanne
vaikuttaa myös siihen, miten omat voimavarat riittävät surun kohtaamiseen.
Voin ottaa sinua kädestä
Iltapäivän tilaisuus
päättyi Laurean opiskelijaryhmän esitykseen. Hetkessä syntyneiden kohtaamisten
aiheet nousivat Erätauko-keskusteluista. Esiintyjät pukivat surua erilaisiin
muotoihin. He toivat näkyväksi erilaiset tarpeet surun käsittelyyn ja erilaiset
tavat kohdata kuoleva ihminen. Tunnelmissa ja eleissä korostuivat läsnäolo,
arvostus ja se, että voimme olla toista varten. Voin ottaa sinua kädestä. Voin
olla silta.
Teksti: Henna
Tarjanne-Lekola
Kirjoittaja toimii viestinnän suunnittelijana Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccassa.
Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen 10.11.2021 toteutettiin
yhteistyössä Metropolian amk:n, HyMy-kylän, Sosiaalitaidon, Luksian
hyvinvointipalveluiden ja sosiaalialan osaamiskeskus Soccan GeroMetro-verkoston
kanssa. Metropolia
Ammattikorkeakoulun Myllypuron kampuksella paikalla oli noin 120 henkilöä ja 10 etänä. Tilaisuuden puhujat olivat paikan päällä
Myllypurossa. Luento-osuuden jälkeen Erätauko-keskusteluita käytiin ryhmissä,
joita ohjasivat vanhustyön erikoisammattitutkinnon ja vanhustyön opiskelijat.
Lohjan Luksian ammattikorkeakoulun kokemukset
Rinnakkainen tilaisuus järjestettiin Lohjalla Luksian Nummentien kampuksella ja
paikan päällä oli noin 65 henkilöä sekä etänä 30 hengen opiskelijaryhmä.
Pääpuheenvuorot striimattiin Helsingistä ja Lohjalla järjestettiin omat Erätauko-keskustelut.
Pöytäryhmissä keskustelu kävi vilkkaana. Keskusteluissa pohdittiin muun muassa
kuoleman surun tunteiden kirjoa, kokemuksen yksilöllisyyttä sekä surevan
kohtaamisen elementtejä.
Seminaarin toteuttivat Lohjalla Sanna Kuivalainen Luksiasta ja Tamara
Björkqvist Sosiaalitaidosta.