Ikäihmisten palvelujen kehittämisverkosto GeroMetro
Yhdessä jakaen ikäihmisten hyväksi!
Kehittämiskauden 2020-2022 loppuraportti
Yleiskatsaus kehittämiskauteen
GeroMetro on ikäpalveluiden kehittämisverkosto, johon kuuluvat seuraavat kunnat: Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava ja Kirkkonummi. GeroMetro-verkoston neljännen kauden 2020 - 2022 uutena teemana oli saattohoito. Myös aiempien kausien teemat jatkuivat ja tuloksia juurrutettiin. Muita teemoja olivat sosiaaliset ja päivystykselliset tilanteet, etsivä työ ja ennakointi. GeroMetro-verkostossa kunnat valitsevat kehittämistehtävät omien tarpeidensa mukaan. Aiempiin kehittämiskausiin voit tutustua täällä.
Saattohoidon kehittämisessä keskeisiä olivat kohtaamisen kysymykset. Sosiaalisten tilanteiden kehittämistä veivät eteenpäin yksinäisyyden teemaan liittyvät kehittämistehtävät, etsivän työn ja ikäerityisten ryhmien kehittäminen. Ennakoinnin teemaa jatkoivat kuntoutuksen kehittämistehtävät. Päivystyksellisten tilanteiden kehittäminen konkretisoitui liikkuvien palveluiden, kuten Liikkuvan hoitajan (LiiHo) kehittämisessä.
Kehittämistä muuttuvassa toimintaympäristössä
Kehittämiskautta leimasi samanaikaisesti tapahtunut hyvinvointialueiden valmistelu. Näihin liittyi kunnissa useita hankkeita, jotka olivat mukana GeroMetro-verkoston toiminnassa. Muita kauteen vaikuttaneita tekijöitä olivat Apotin kunnissa vaiheittain edennyt käyttöönotto ja koronapandemia. Molemmat näistä vaikuttivat verkostossa järjestettyihin tapahtumiin ja työntekijöiden mahdollisuuksiin osallistua niihin. Koronan vaikutuksesta useat tapahtumat siirtyivät verkkoon. Lisäksi koronan takia kaikissa kehittämistehtävissä ei pystytty järjestämään ryhmätapaamisia ja muutenkin osallistuminen kehittämiseen oli vaikeampaa.
Yhteistyötä tiivistettiin Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskusten kanssa
Kaudella tehtiin myös yhä enemmän yhteistyötä Uudenmaan alueella toimivien osaamiskeskusten kesken. Sosiaalitaidon ja Verson kanssa valmisteltiin ikääntyvien palveluiden kehittämistä yhteisellä laajemmalla alueella. Yhteistyössä Sosiaalitaidon ja oppilaitosten kanssa järjestettiin mm. yhteinen hybridimuotoinen saattohoidon seminaari. Osaamiskeskusten järjestämiin etätilaisuuksiin tuli myös mahdollisuus osallistua muualta Uudeltamaalta.
Yhteistyötä korkeakoulujen ja järjestöjen kanssa
Tälläkin kehittämiskaudella tärkeä tuki kehittämiselle oli monipuolinen korkeakouluyhteistyö. Lue lisää korkeakouluyhteistyöstä täältä
Kauden aikana tehtiin myös järjestöyhteistyötä muun muassa etsivän työn ja saattohoidon kehittämistehtävissä. Lisäksi useita järjestöjen edustajia oli puhujina etäluennoilla.
GeroMetron tulevaisuus
GeroMetro on verkosto, jossa mahdollistuu osaamisen ja tiedon jakaminen sekä ammattilaisten toisiltaan oppiminen. Verkostossa on myös mahdollista saada tukea omaan kehittämiseen alueen muilta kehittäjiltä. Vuonna 2023 jatketaan kehittämistä yhdessä Uudenmaan alueella toimivien osaamiskeskusten kanssa. Lue lisää kehittämisen teemoista tulevaisuudessa ja kehittämisen tavasta tulevaisuudessa
GeroMetron ohjaus- ja projektiryhmän jäsenet 2020-2022 (pdf)