Hallituksen tavoitteena on keventää viranomaisten hallinnollista työtä ja poistaa päällekkäisyyksiä aktivointi- ja työllistymissuunnitelmien välillä. Jatkossa aktivointisuunnitelmia laadittaisiin vain niille henkilöille, jotka…
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen yhteisöllisen asumisen palvelukonseptissa kuvataan, millaista asumispalvelua yhteisöllinen asuminen on ja miten yhteisöllisyys ja asiakkaiden oman näköinen elämä näkyy asumisessa.…
SUOJATIE-hankkeessa on tutkittu rajat ylittäviä lastensuojelutilanteita. Lastensuojelua voidaan esimerkiksi paeta toiseen maahan, lapsia kaapataan tai asiakkuus siirretään suunnitelmallisesti toiseen maahan. Tulokset…
Tuore selvitys kertoo, että sosiaalityön asiakasnäkökulmaa ei oteta riittävästi huomioon organisaatioiden digikehittämisessä. Ammattilaiset kaipaavat myös lisää perehdytystä ja koulutusta digitalisaatioon. Huolta…
Tekoäly on jo osa sosiaalipalvelujen arkea ja kehitystä, mutta sen hyödyntäminen vaatii jatkuvaa oppimista, kontekstin huomioimista ja eettistä pohdintaa. Tällä hetkellä…
Vaikuttavuuskeskus järjestää yhteistyössä THL:n kanssa loppuvuoden aikana sosiaalihuollon vaikuttavuutta tarkastelevan 5 vaikuttavaa varttia keskustelusarjan. Ensimmäinen toteutui 21.10, jossa vaikuttavuutta tarkasteltiin kyvykkyyden…
Socca ehdottaa, että vuoden 2026 budjettiin lisätään STM:n ehdottama 0,8 miljoonan euron lisäys sosiaalialan osaamiskeskuksille. Tämä lisäys on välttämätön, jotta osaamiskeskukset…
Vuoden 2023 alussa voimaan tullut laki yhteisöllisestä asumisesta jättää tilaa tulkinnoille. Raportista löytyy vertailutietoa siitä, miten Etelä-Suomessa on järjestetty hyvinvointialueiden tarjoama…