Blogin kirjoittaja Veera Niemi on sosiaalityön yliopisto-opettaja ja tutkija Turun yliopistossa.
Suhteemme Euroopan ajankohtaisiin tapahtumiin
Euroopassa tapahtuu asunnottomuuden saralla tällä hetkellä erityisen paljon. Joulukuussa 2025 julkaistiin historian ensimmäinen Euroopan kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma (The European Affordable Housing Plan), ja EU:n ensimmäistä köyhyydenvastaista strategiaa (EU Anti-Poverty Strategy) viimeistellään. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on tarttunut ensi kertaan julkaisuissaan aiheeseen (OECD 2024, 2025 ja tulossa), ja käynnissä on hyvin resursoitu tiedonvaihdon ja -koonnin yhteistyöalusta European Plarform on Combatting Homelessness (EPOCH). Vuonna 2026 järjestetään ensimmäinen EU:n asumisen huippukokous.
Vasta viisi vuotta sitten EU ylipäänsä nimesi ensimmäistä kertaa asunnottomuuden poistamisen poliittisena tavoitteena (Lissabonin julistus), ja nyt kaikki edellä mainitut käsittelevät myös konkreettisia keinoja asiassa. EU-tason resurssit tuottavat mahdollisuuksia myös Suomen sosiaalityön kannalta, kunhan seuraamme tapahtumia valppaasti. Suomen asunnottomuustilanne on osa ajankohtaista Euroopan asumisen kriisiä, ja maassamme tehtävä sosiaalityö osallistuu sekä yleisesti, että osin myös malliesimerkkinä, kansainvälisen asunnottomuuden poistamisen tavoitteen eteen työskentelyyn.
Asunnottomuustyö monilla rajapinnoilla
Sosiaalityö on osallistunut keskeisillä tavoilla Suomen asunnottomuuden vähentämisen maailmankuuluun menestystarinaan viimeisinä 40 vuotena (Varke 2026). Asunnottomuus on yksi perinteisimmistä ja äärimmäisimmistä sosiaalityön kohdeilmiöistä. Sen kontekstissa rakenteellisten ja yksilöllisten selittävien tekijöiden, ja siten rakenteellisen ja yksilöllisen työn, kietoutuneisuus on erityisen konkreettista. Sosiaalityötä asunnottomien parissa tehdään sote-sektorien välisen rajapinnan lisäksi kuntiin jääneiden asuntosektorin ja kaupunkisuunnittelun risteyksissä. Näin ollen työllä on erityisen havainnollinen asema suhteessa myös hyvinvointialueuudistuksen sisältämiin, aiemmin vakiintuneiden yhteistyörakenteiden rikkoutumisen riskeihin.
Rakenteellisten, systeemisten ja yksilöllisten tekijöiden kietoutuneisuus
Asunnottomuutta selittäviä rakenteellisia tekijöitä ovat mm. taloudellinen eriarvoisuus, asuntomarkkinoiden toiminnan monet piirteet, syrjintä ja ansaitsevuusargumentointi. Yksilöllisiä puolestaan ovat esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmat, taloudenhallinnan vaikeudet, muita häiritsevä asumiskäyttäytyminen ja perhekonfliktit. Myös systeemisiä selittäviä tekijöitä eli yhteiskunnallisten järjestelmien ei-aiottuja seurauksia on lukuisia, esimerkiksi laitostuminen, sosiaalisen asuntokannan ja muiden palvelujen asiakasvalinnan periaatteet sekä kaupunkikehittämisen ei-aiotut seuraukset. Asunto Ensin -mallikin on vastausta juurikin systeemiseen tekijään, jossa aiempi asunnottomuuspalvelujen porrasmalli oli asiakkaiden kannalta niin vaativa, että se tosiasiassa ylläpiti ja pidensi asunnottomuutta, vaikka pyrki periaatteessa asunnottomia auttamaan.
Yhteiskunnassa tarvitaan kipeästi pikemmin nykyistä enemmän – ei vähemmän – toimijoita, jotka määrätietoisesti eri tasoilla tunnistavat ja osoittavat sitä, miten keskeisiä rakenteelliset tekijät ovat yksilötasoisten sosiaalisten ongelmien syinä ja ratkaisuina. Asunnottomuuden kohdalla tieteellinen yhteisymmärrys on laajaa siitä, että rakenteelliset ja systeemiset tekijät tekevät asunnottomuuden yhteiskunnassa mahdolliseksi, ja yksilölliset tekijät lähinnä osallistuvat sen ohjaamiseen, ketkä yksilöt joutuvat asunnottomuuden kohteeksi (Fitzpatrick 2005).
Yksilölliset tekijät voi ja usein pitää tulkita rakenteellisina, asunnottomuutta ei laukaise yksittäisessäkään tilanteessa päihdeongelma vaan esimerkiksi riittämätön, saavuttamaton tai heikosti vaikuttava päihdepalvelujen tarjonta. Vastaavasti asunnon menettämisen syy eivät ole niinkään esimerkiksi asumishäiriöt vaan se, että yleisiltä ja/tai tuetuilta asuntomarkkinoiltamme puuttuu asumismuotoja, joihin on mahdollista sopeutua elämäntilanne ja tilapäiset tai pitkäaikaiset vaikeudet huomioon ottaen. (Colburn & Clayton 2024.) Syyt ja seuraukset myös kietoutuvat, on laajaa tutkimusnäyttöä siitä, että osalla niistä asunnottomista, jotka päihde- tai mielenterveysongelmista kärsivät, mainitut ongelmat alkavat ennen asunnottomuutta, mutta monilla vasta jälkeen. Kumpi vain voi siis aiheuttaa tai vaikeuttaa toista, ja monesti kehämäisesti. (Piat ym. 2014.) Sosiaalityössä todistetaan myös päivittäin aivan ilmiön ytimessä olevaa huomiota siitä, että valtaosa vakavistakaan päihde- tai mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä ei joudu koskaan asunnottomiksi.
Tutkimusperustainen monitasoinen rakenteellinen sosiaalityö välttämätöntä
Suomessa jokainen sosiaalityöntekijä tekee myös rakenteellista sosiaalityötä, joka sisältää erilaisten edellä mainittujen rakenteellisten tekijöiden tunnistamista ja sanoittamista yksilötyössä sekä myös suoraan rakenteellisiin tekijöihin vaikuttamista monin tavoin ja eri tasoilla. Yksilötyössä tällä on keskeinen merkitys häpeän vähentämisessä ja toimintakyvyn vahvistamisessa. Paikallisissa ja valtakunnallisissa konteksteissa tarvitaan sosiaalityötekijöiden yhteiskunnallisesti ainutlaatuista akateemista näkökulmaa ja konkreettista näkemystä siihen, millaisina rakenteelliset ilmiöt ja sosiaaliset ongelmat näyttäytyvät erilaisten asiakkaiden yksilöllisissä elämäntilanteissa. Akateemisuus ja tutkimusperustaisuus ovat tällaisessa työssä välttämättömiä. Asunnottomuuden poistaminen on sekä mahdollista että inhimillisesti ja ihmisoikeusnäkökulmasta välttämätöntä ja kiireellistä. Eri sektoreilla tehtävällä sosiaalityöllä on tehtävässä yksi keskeisimmistä rooleista.
Lähteet
Colburn, G. & Clayton, P. (2024) Homelessness is a Housing Problem: How Structural Factors Explain U.S. Patterns. Oakland: University of Califoria Press.
Fitzpatrick, S. (2005). Explaining Homelessness: A Critical Realist Perspective. Housing, Theory and Society, 22(1), 1–17.
Piat, M. ym. (2014) Pathways into homelessness: Understanding how both individual and structural factors contribute to and sustain homelessness in Canada, Urban Studies 52(13), 2366-2382.
OECD (2024) OECD Toolkit to Combat Homelessness.
OECD (2025) OECD Monitoring Framework to Measure Homelessness
OECD (tulossa) Understanding the main drivers of homelessness in OECD and EU countries.
Varke (2026) Asunnottomat 2025. Helsinki: Ympäristöministeriö.
Kirjoittajan esittely
Veera Niemi on sosiaalityön yliopisto-opettaja ja tutkija Turun yliopistossa. Hän tutkii asunnottomuutta erityisesti Suomen pitkittäisillä rekisteriaineistoilla (ASKE ja RADAR), mutta myös lastensuojelun sijaishuollosta itsenäistyneiden asunnottomuuden riskiä (HACL) ja asunnottomuuden laskentamenetelmien kehittämistä (EHC). Niemi on työskennellyt vuosia myös sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa ja sosiaali- ja kriisipäivystyksessä. Blogi-kirjoitus perustuu Niemen alustukseen Soccan sosiaalityön aamukahveilla 27.2.2026.
