Julkaisussa esitetään taistelualueelta Suomeen palaavien lasten ja heidän läheistensä pitkäaikaisen tuen kolmivaiheinen prosessi viiden vuoden aikajänteellä. Tuen tavoitteena on lapsen ja perheen turvallinen ja toimiva arki osana suomalaista yhteiskuntaa.

Lasten tuki järjestetään moniammatillisessa yhteistyössä. Toiminnassa mukana olevia tahoja
voivat olla muun muassa terveydenhuolto, koulu ja varhaiskasvatus, lastensuojelu, poliisin ennalta estävä toiminta ja Ankkuritiimit, oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköt, aikuissosiaalityö, vammaispalvelut sekä järjestöt ja uskonnolliset yhteisöt. Pitkäaikaisen tuen prosessi perustuu systeemiselle työotteelle moniammatillisessa yhteistyössä. Onnistunutta prosessia tukevat monialainen yhteistyö, esimies- ja asiantuntijatuki, koulutukset, työnohjaus ja valtakunnallinen konsultaatiorakenne.

Julkaisuun on koottu traumoja ja traumainformoitua työotetta koskeva osio taistelualueelta
palaavien lasten ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten tueksi. Lisäksi annetaan
suositukset jatkotyöskentelylle erityisesti paikallistason mallinnusta käytäntöön vievästä jatkokehittämisestä, työnohjauksesta, yhteistyöstä järjestötoimijoiden kanssa sekä valtakunnallisesta koulutuksesta.

Tutkimustietoon ja ammattilaisten näkemyksiin perustuvan mallinnuksen tuottamiseen on
osallistunut monialainen asiantuntijaryhmä.

Lataa julkaisu tästä

The publication presents a three-stage process for long-term support for children and
their family members returning from conflict zones, with a scope of five years. The
purpose of this support is to ensure a safe and functional everyday life for the child
and family and to help them integrate into Finnish society.

Support for the child is provided through multi-professional collaboration. The parties
involved may include health care, school, early childhood education and care, child
welfare services, preventive police work, Anchor teams, forensic psychology and psychiatry units, social work with adults, disabled services, NGOs and religious communities. The long-term support is based on a systemic approach through multidisciplinary collaboration. A successful process requires multi-agency collaboration, support from supervisors and experts, training, work counselling and a nationwide network of consultants.

This publication includes a section on traumas and trauma-informed approach to support professionals working with children and families returning from conflict zones. There are also recommendations for further work, particularly for further development to deploy the modelling in practice at the local level, for work counselling, for collaboration with NGOs and for nationwide training.

The modelling is based on research and professional views and was created by experts representing various disciplines.

Lataa julkaisu tästä

Pelillisyyttä hyödyntävä Elämän värit -toimintamalli tarjoaa voimavaralähtöisen lähestymistavan maahan muuttaneiden vanhempien tukemiseen, kotoutumisen edistämiseen sekä kielen oppimiseen. Tätä ohjaajan opasta voi käyttää sovelletusti myös yksilötyöskentelyssä maahan muuttaneiden asiakkaiden ja perheiden kanssa. Elämän värit -toimintamalli perustuu tutkittuun tietoon.

Oppaan ensimmäisessä osassa (luvut 2–7) esitellään ryhmämallin teoreettista ja menetelmällistä viitekehystä (mm. voimavarakeskeisyys, positiivinen kasvatus, kulttuurintuntemus ja pelillisyys).

Toisessa osassa (luvut 8–15) esitellään tarkemmin Elämän värit -ryhmien järjestäminen, työkalut ja teemakertojen kulku. Sieltä saa konkreettisia ohjeita ryhmien valmisteluun, ryhmäkertojen toteutukseen ja arviointiin. Samoin löytyy tietoa ohjaajana toimimisesta ja vertaisohjaajan roolista.

Toivomme teille antoisia peli- ja keskusteluhetkiä Elämän värien parissa!

Lataa julkaisu tästä

Asiakkaan motivaation ja kuntoutuksen oikean hetken tunnistaminen sekä asiakkaalle itselleen merkityksellisen kuntoutustavoitteen asettaminen haastavat kaikkia ammattilaisia. Tämä opas tarjoaa käytännön työkaluja kuntoutuksen viemiseksi koteihin ja osaksi erilaisia asiakastilanteita.

Oppaan voi ottaa mukaan kotikäynnille ja kuntoutusprosessin voi käynnistää esittämällä asiakkaalle oppaasta löytyviä kysymyksiä. Opas auttaa tunnistamaan kuntoutuksen oikean ajankohdan ja asettamaan tavoitteet kuntoutukselle.

Oppaan kirjoittajat ovat toimintaterapeutteja ja opas pohjautuu teoriaosaamiseen sekä käytännön työkokemukseen Helsingin kaupungin perusterveydenhuollossa ja Pääkaupunkiseudun ikäihmisten palvelujen kehittämisverkostossa GeroMetrossa.

Lataa opas tästä

This stakeholder report is a publication of the Evidencing Social Work Practice in Health and Mental Health research project. This report shows the summarised results about the work roles of health social workers and the distribution of their work hours.

1) Health and mental health social work as a part of effective health care

Health and mental health social workers work with social and communal factors as a part of comprehensive health care. Health and mental health social work ensures the effectiveness of health care procedures by making sure that patients receive the social services they require as well as support from their families. Positive experiences of care pathways that respond to the needs of patients are strengthened by bringing forth both the patients’ and their families’ wishes and needs.

2) Social work in health care

Health social work focuses on the prevention of issues, on patientspecific care and building a network of services and family. According to results, 249 health and mental health social workers worked with the issues of 1,730 patients in one day. They worked 4,975 five-minute blocks on for instance situation evaluations, guidance and counselling. There were 84 different types of life situations affecting these.

3) The need for health and mental health social work in different life situations

In health and mental health social work, the patient’s life situation is examined comprehensively and solutions are sought to support the patient and their family at the right times during the whole care process. Social workers work in both acute situations and non-urgent care as a part of somatic, psychiatric and mental health care. Health and mental health social work is needed in life situations (100%, n=29,841) in which the role of social work in psychosocial situations is emphasised (34%) (for example parenthood, issues related to children, families and relationships), in assessment of ability to work (14%) and counselling regarding health-based benefits, insurances and legal matters. Also, cooperation (15%) with agents outside the health care unit, such as the patient’s own networks as well as authorities and organisations is important.

4) Skills of health care workers and interventions

Expertise in the field is the evaluation of the life situation of the patient and their family, needs-based support and correct timing in the utilisation of services. These skills are built in cooperation with other health care professionals and they include generic elements combining all health care areas and expertise in different areas of health care. The core of health and mental health social work is the utilisation of social sciences and methods based on research and evidence. Based on the results (100%, n=15,943), out of evidence-based interventions, the most used are a solution- and task-based work approach (42%) and motivating interviews (4%). Research-based techniques and approaches are a strengths approach (11%), empowerment (7%), a biographical approach (3%) and crisis intervention (2%).

5) Health and mental health social work as a creator of cooperation

Health and mental health social workers work independently, in cooperation with another social work expert or as part of multiprofessional teams, which enables seamless cooperation and good coordination of services. Most multiprofessional work (100%, n=8,308) is done in cooperation with other health care professionals (doctors, nurses and allied health professionals, 37%). Social workers are also in close cooperation with Kela, the Social Insurance Institution of Finland, (16%) and with other agents in social work, such as child welfare and family social work services, adult social services and disability social work services (23%). Other partners include early childhood education, educational administration, substance abuse and housing services, immigration services, police and the judicial system, insurance and rehabilitation services as well as the church and the third sector. Health and mental health social work creates a channel for interaction between health care, families and society.

Lataa julkaisu tästä

Etelä-Suomen osaamis- ja tukikeskusvalmistelu (OT) on kulkenut tiiviisti yhdessä
valtakunnallisen kehittämisen kanssa. Matka on ollut tapahtumarikas, koska niin matkan
sisältö kuin taipaleen määränpääkin ovat vaihdelleet vuosien kuluessa. Vuonna 2016 syntyi
mallinnuksia osana lapset, nuoret ja perheet -muutosohjelmaa (Lape), seuraavien kahden
vuoden aikana kehittäminen jatkui osana Lapsen paras – yhdessä enemmän PKS-hanketta ja
siirtyi osaksi Uusimaa 2019 -maakuntavalmistelua.

Sipilän hallituksen maakuntavalmistelun päätyttyä Helsingin sosiaali- ja terveystoimi ja HUS antoivat toimeksiannon valmistella osaamis- ja tukikeskusten käynnistämissuunnitelma ja Helsinki ja HUS rahoittivat OT-tutkimuskoordinaattorin Soccaan. Valmistelua jatkettiin toimeksiannon mukaisesti nivoen yhteen valtakunnallinen kehittäminen sekä aikaisemmin tehty ansiokas työ.

Lataa julkaisu tästä

Pelillisyyden maailma on laaja ja täynnä mahdollisuuksia. Pelejä ja pelillisyyttä on hyödynnetty viime vuosina monilla eri aloilla esimerkiksi oppimisessa ja terveydenhuollossa. Myös sosiaalialalla tehdään entistä enemmän pelillisyyteen liittyvää kehittämistä ja käytännön kokeiluja.

Pelillisyys tarkoittaa pelien tavoitteellista käyttämistä tilanteissa, joissa asioita halutaan käsitellä mielekkäällä ja konkreettisella tavalla. Pelit ovat vanhimpia sosiaalisen vuorovaikutuksen muotoja. Nykyään pelillisyys liitetään usein videopeleihin tai digitaalisiin peleihin, mutta myös perinteisemmät pelimuodot kuten kortti- ja lautapelit ovat hyödyllisiä. Pelaaminen ruokkii leikillistä asennoitumistapaa ja voimavarakeskeistä ajattelua. Leikillisyys liittyy leikkiin, luovuuteen sekä tietynlaiseen asennoitumiseen ja orientoitumiseen. Leikki on ihmisyyttä puhtaimmillaan!

Lähestymistavat ja menetelmät voivat vaihdella tilanteen sekä asiakkaan toiveiden
ja tarpeiden mukaan. Niitä voi käyttää niin yksilö- kuin ryhmätyössä. Pelillisyyttä ja
leikillisyyttä on perinteisesti käytetty lasten ja nuorten kanssa, mutta yhtä hyvin niitä
voi hyödyntää aikuisille suunnatussa toiminnassa. Tampereen yliopistossa julkaistu
Pelaajabarometri 2018 kertoo, että aktiivisten pelaajien keski-ikä on 42 ikävuoden tienoilla ja paljon pelaavien ihmisten joukossa on myös nuoria naisia.

Pääkaupunkiseudun PRO SOS -osahankkeessa yhteiskehitettiin vuosina 2017–2019 leikillisyyttä ja pelillisyyttä hyödyntäviä sosiaalisen kuntoutuksen toimintatapoja. Kehittämisen ytimessä olivat pienet systemaattiset kokeilut aikuissosiaalityön ja sosiaalisen kuntoutuksen tiimien kanssa. Kokeilut suunniteltiin asiakastyössä asiakkaiden, sosiaalialan ammattilaisten ja pelaamisen kokemusasiantuntijoiden yhteistyönä.

Kokeiluihin osallistui pääkaupunkiseudulla erityisesti nuoria aikuisia ja ulkomaalaista syntyperää olevia asiakkaita. Pelillisyys on hyödyllistä esimerkiksi silloin, kun työskennellään kotona paljon digipelejä pelaavien nuorten aikuisten kanssa. Pelilliset menetelmät auttavat myös nuoria aikuisia, joille sosiaaliset tilanteet ovat haasteellisia tai joiden on vaikea lähteä liikkeelle kotoa. Pelilliset ja leikilliset työmuodot sopivat erityisen hyvin myös pitkään kotona työttöminä olleiden maahanmuuttajien toimijuuden vahvistamiseen.

Lataa julkaisu tästä

Tämä sidosryhmäraportti on Terveyssosiaalityö näkyväksi -tutkimushankkeen julkaisu. Raportissa kerrotaan tiivistetyt tulokset terveyssosiaalityöntekijöiden työtehtävistä ja heidän työaikansa jakautumisesta.

1) Terveyssosiaalityö osana vaikuttavaa terveydenhuoltoa
Terveyssosiaalityöntekijän työ kohdentuu sosiaalisiin ja yhteisöllisiin tekijöihin osana vaikuttavaa terveydenhuoltoa. Terveyssosiaalityö varmistaa osaltaan terveydenhuollon toimenpiteiden vaikuttavuutta huolehtimalla, että potilaat saavat tarvitsemansa sosiaalihuollon ja palvelujärjestelmän palvelut sekä tukea omaisiltaan. Potilaiden hyvää kokemusta tarpeisiin vastaavasta hoitopolusta vahvistetaan tuomalla esiin potilaiden sekä heidän perheenjäsentensä toiveita ja tarpeita.

2) Sosiaalityön toiminta-alue terveydenhuollossa
Terveyssosiaalityö kohdistuu ongelmien ennaltaehkäisyyn, potilaskohtaiseen hoitoon sekä palvelu- ja läheisverkoston kokoamiseen. Tulosten mukaan 249 terveyssosiaalityöntekijää työskenteli yhden päivän aikana 1730 potilaan asioissa. He tekivät 4975 viiden minuutin jaksoa esimerkiksi tilannearviointeja, neuvontaa ja ohjausta. Näiden taustalla oli 84 erilaista elämäntilannetta.

3) Terveyssosiaalityön tarve erilaisissa elämäntilanteissa
Terveyssosiaalityössä potilaan elämäntilannetta tarkastellaan kokonaisuutena ja etsitään ratkaisuja tukea potilasta sekä hänen läheisiään oikea-aikaisesti koko hoitoprosessin aikana. Sosiaalityöntekijät työskentelevät akuuteissa tilanteissa ja kiireettömässä hoidossa osana somaattista, psykiatrista ja mielenterveyspalvelujen hoitoketjua. Terveyssosiaalityötä tarvitaan elämäntilanteissa (100%, n=29841), joissa painottuu sosiaalityön rooli psykososiaalisissa tilanteissa (34%), esimerkiksi vanhemmuus, lapsiin sekä perhe- ja parisuhteisiin liittyvät kysymykset), työkyvyn ja kuntoutusmahdollisuuksien selvittämisessä (14%) ja terveysperusteisia etuuksia, vakuutusasioita ja oikeudellisia asioita koskevassa neuvonnassa. Tärkeää on myös yhteistyö (15%) terveydenhuollon yksikön ulkopuolisten toimijoiden kuten potilaan omien verkostojen, viranomaisten ja järjestöjen kanssa.

4) Terveyssosiaalityöntekijöiden osaaminen ja interventiot
Alan erityisosaamista on sairastavan potilaan ja hänen läheistensä elämäntilanteen arvioiminen, tarpeenmukainen tukeminen ja palvelujärjestelmän oikea-aikainen hyödyntäminen. Osaaminen rakentuu yhteistyölle muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ja sisältää kaikkia terveydenhuollon osa-alueita yhdistäviä geneerisiä elementtejä ja terveydenhuollon eri toiminta-alueisiin liittyvää erityisosaamista. Terveyssosiaalityön ydintä ovat yhteiskuntatieteellisen tiedon hyödyntäminen sekä erilaisten tutkimusperusteisten ja näyttöön perustuvien menetelmien käyttäminen. Tulosten mukaan (100%, n= 15943) näyttöön perustuvista interventioista eniten käytössä ovat ratkaisu- ja tehtäväkeskeinen työote (42%) ja motivoiva haastattelu (4%). Tutkimusperusteisia tekniikoita ja lähestymistapoja ovat voimavarakeskeisyys (11%), voimaannuttaminen (7%), elämänkerrallinen työote (3%) ja kriisi-interventio (2%).

5) Terveyssosiaalityö yhteistyön luojana
Terveydenhuollon sosiaalityöntekijät työskentelevät itsenäisesti, yhteistyössä toisen sosiaalialan asiantuntijan kanssa tai osana moniammatillisia tiimejä, jolloin saavutetaan saumaton yhteistyö ja palveluiden hyvä koordinaatio. Suurin osa moniammatillisesta työstä (100%, n=8308) tehdään muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa (lääkärit, hoitajat ja terveydenhuollon erityistyöntekijät, 37%). Sosiaalityöntekijät ovat tiiviissä yhteistyössä myös KELAn (16%) ja sosiaalihuollon muiden toimijoiden kanssa, kuten perhepalvelut ja lastensuojelu, aikuissosiaalityö ja vammaispalvelut (23%).

Yhteistyökumppaneita ovat myös varhaiskasvatus, sivistystoimi, päihde- ja asumispalvelut, maahanmuuttopalvelut, poliisi ja oikeuslaitos, vakuutus- ja kuntoutuslaitokset sekä kirkko ja kolmas sektori. Terveyssosiaalityö luo vuorovaikutuskanavan terveydenhuollon, perheiden ja yhteiskunnan välille.

Lataa julkaisu tästä

Tässä raportissa arvioidaan pääkaupunkiseudun Praksis-toimintaa vuosina 2014–2016. Pääkaupunkiseudun Praksis on Helsingin yliopiston ja pääkaupunkiseudun kuntien yhteistä toimintaa asiakastyön käytäntöjä kehittävälle sosiaalialan käytäntötutkimukselle ja -opetukselle. Praksis-toiminnan arvioinnin tavoitteena on saada ennakointitietoa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden ja yliopistollisen koulutuksen uudistuessa. Arvioinnissa on haluttu keskittyä erityisesti käytännönopetuksen kysymyksiin ja siihen liittyvään kuntayhteistyöhön. Arviointi on toteutettu soveltamalla Delfoi-menetelmää (esim. Kuusi 2002), jossa tiedonhankinta on kaksivaiheinen. Tulevaisuuden ennakointia varten on tehty nykyhetken arviointia.

Lataa julkaisu tästä

Neljä pääkaupunkiseudun kuntaa Espoo, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen totesivat vuonna 2013, että heillä on yhteinen unelma - unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä ja hyvin toimivista ikäihmisten palveluista. Toteuttaakseen unelmansa he päättivät laittaa voimansa yhteen ja työskennellä yhdessä. He antoivat yhteistyölle nimen - GeroMetro.

Yhteinen työskentely alkoi vuoden 2014 alussa, jolloin rivejä alettiin koota ja yhteistyön nuotteja hahmotella. Innostajana kehittämistyölle toimi Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccan koordinoima varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö, VKK-Metro, joka oli jo useita vuosia toiminut menestyksekkäästi pääkaupunkiseudulla. Mukaan GeroMetroon kutsuttiin unelman toteuttamisen kannalta olennaisia toimijoita, niin ikäihmisiä kuin ikäihmisten kanssa työskenteleviä työntekijöitä. Yhteiseen tekemiseen kutsuttiin mukaan myös oppilaitoksia, järjestöjä ja tutkijoita. Jokaisella oli tärkeä rooli unelman toteuttamisessa!

Kuntiin perustettiin yhteensä 19 kehittäjäryhmää, joista kukin otti vastuun pienestä palasta tätä suurta unelmaa. Jokaiselle ryhmälle nimettiin ohjaaja ja yhteyshenkilö, joilla oli erityinen rooli haaveen toteuttamisessa. Esimiesten tehtävänä oli kehittämistyön mahdollistaminen.
Tässä käsikirjassa pääsemme ihastelemaan jokaisen kehittäjäryhmän työn hedelmiä. Osassa I kuvaamme verkoston toimintaa ensimmäisellä kaudella vuosina 2014-2016, ja osassa II kehittäjäryhmät pääsevät tekemään työtään näkyväksi.

Lataa julkaisu tästä

Asiointikokemusta sosiaalitoimistoissa on kuvailtu meille usein sanoilla ahdistava, kontrolloiva ja sekava, pikemminkin kuin voimauttava, energisoiva tai omia voimavaroja vahvistava. Hyvät palvelukokemukset ovat liittyneet kuulluksi tulemiseen ja epäbyrokraattiselta tuntuvaan kohtaamiseen. Huonot kokemukset ovat usein kiteytyneet kokemukseen siitä, että järjestelmä on kiinnostunut lähinnä järjestelmästä itsestään ei ihmisestä.

Havaintojemme mukaan sosiaalitoimistojen tiedotus rajoittuu usein sen kertomiseen, mitä ei tehdä: ”Emme käsittele puutteellisia hakemuksia”, ”Ei asiakaspalvelua tässä huoneessa” tai ”Asiaton oleskelu kielletty”. Useissa paikoissa vuorovaikutusta säätelevät lukitut ovet, toisiaan kumoavat ohjeet ja panssarilasit. Voidaan kysyä, mitä palveluympäristön suora tai epäsuora viestintä merkitsee toiminnan vaikuttavuudelle.

Toimistot ovat erilaisia. Espoon uusissa aikuissosiaalityön toimipisteissä ei ole vahtimestaria ja asiakasta erottavaa panssarilasia. Meitä on myös innostanut Helsingin Läntisen sosiaaliaseman yhteyteen avattu asukastila Hopeala, jossa kävijä voi istahtaa juomaan kupposen, lukemaan päivän lehden tai jutustelemaan. Tilat eivät ole vain rakennuksia, vaan myös ihmisten tapa käyttää tilaa rakennusten sisällä. Kun puhumme tiloista, emme tarkoita sisustusta.

Tämä raportti käsittelee sosiaalitoimistojen käyttäjälähtöistä suunnittelua. Vaikka projektimme lähtökohta ovat olleet sosiaalitoimistojen tilaratkaisut, ei raporttia kannata lukea sisustusoppaana. Pohdimme tilojen ja niissä tapahtuvan palvelun kehittämistä soveltaen palvelumuotoilussa käytettävää lähestymistapaa, jossa lähtökohtana on asiointikokemuksen ymmärtäminen. Samankaltainen uteliaisuus, empaattisuus ja oman erehtyväisyytensä tunnustaminen sekä yhteistoiminnalliset menetelmät ovat myös sosiaalialan organisaatioissa työskentelevien työntekijöiden ammattitaidon ydintä, eivät yksinomaan palvelumuotoilijoiden työkaluja.

Kirjoitamme sosiaalialan johdolle, työntekijöille ja suunnittelijoille. Toivomme, että teksti provosoi ja innostaa alan tutkijoita ja opettajia. Uskomme, että raporttimme antaa näkemystä myös muiden julkisten palveluiden kuten terveyskeskusten suunnitteluun. Koska toimeentulotuki on puhuttanut viime aikoina myös sen piiriin kuulumattomia, suosittelemme raporttia myös aiheesta kiinnostuneille poliitikoille.

Ehdotamme kuntaliitosten, sote-uudistuksen ja tietojärjestelmien uudistamisen ohella kiinnitettävän uteliaisuutta sosiaalitoimistojen aulojen palvelutuokioihin ja niissä läsnä oleviin kosketuspisteisiin, jotka muovaavat asiointikokemusta ja samalla myös sosiaalialan ammattilaisten työn vaikuttavuutta. Esittämämme tulokulmat saattavat kuulostaa marginaalisilta, mutta marginaalisuus ei tee niistä vähemmän tärkeitä. Ostaessasi koottavan huonekalun saatat pitää isoja näkyviä osia tärkeimpänä, mutta miten kokoat sen ilman ruuveja?

Lataa julkaisu tästä

Pääkaupunkiseudulla on tehty sekä lastensuojelussa että aikuissosiaalityössä kokeiluja, joissa sosiaalityöntekijät ovat asettuneet asiakkaiden kanssa yhdessä kehittämään ja tutkimaan sosiaalipalveluja. Kokeiluissa alkuperäisinä tavoitteina on ollut antaa asiakkaille ääni ja mahdollisuus osallistua kehittämiseen ja sosiaalityön raportoimiseen. Työskentelyn edetessä on havaittu, että saadessaan mahdollisuuden tulla kuulluksi ja päästessään vaikuttamaan palvelujen kehittämiseen omilla kokemuksillaan, asiakkaat voimaantuvat. Näistä myönteisistä kokemuksista on syntynyt ajatus uudistaa perinteisiä sosiaalityön tekemisen tapoja asiakkaita osallistavaksi ja samalla voimauttavaksi.

Lataa julkaisu tästä

Kehrä - lastensuojelun kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla -hanke toimi Soccassa - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksessa vuosina 2009–2011. Se oli osa Kaste-rahoitteista Lapsen ääni -kehittämisohjelmaa.

Kehrän työryhmien kehittämistä on tarkasteltu yhteisöllisyyden ja dialogisuuden näkökulmista. Yhteisöllinen kehittäminen onnistuu lastensuojelun arjessa, kun sille luodaan dialogisia, reflektiivisiä ja työyhteisöjen tarpeisiin joustavia toimintatapoja ja rakenteita. Lisäksi onnistuminen vaatii ihmisten innostusta ja sitoutumista. Yhteisöllisessä kehittämisessä tärkeää on prosessimaisuus ja suunnitelmallisuus. Kehittäminen lähtee käytännön tarpeista, ja sitä tulee peilata jatkuvasti matkan varrella. Tarvittaessa suuntaa tulee pystyä muuttamaan. Kehittäminen ei ole irrallaan arjen perustyöstä, vaan se on itsessään osa työtä.

Kehrässä kehittäminen uudisti lastensuojelun työkäytäntöjä asiakkuuden alkuvaiheessa, suunnitelmallisessa työssä ja sijoitusvaiheen vanhemmuuden tukemisessa. Asiakasosallisuus oli kaiken kehittämisen lähtökohta. Työryhmät kertoivat, että kehittämistä on jatkossa vaikea
kuvitellakaan ilman asiakkaiden ottamista mukaan prosessiin. Yhdessä tehdyllä kehittämisellä oli ennen kaikkea suuri vaikutus työyhteisöjen kehittämiskulttuuriin, ajattelutapaan ja työhyvinvointiin.

Lataa julkaisu tästä

Visio vahvasta aikuissosiaalityöstä oli aikuissosiaalityön opetus- ja tutkimusyksikkö Praksiksen käytäntötutkimushanke vuosina 2010–2011. Kehittämisteemoja olivat sosiaalityöntekijöiden asiakaskunnan kartoitus, parityö, ryhmäsosiaalityö ja yhteisöllinen työote. Teemat nousivat sosiaalityöntekijöiden yhteisistä keskusteluista ja työn kehittämisen tarpeista Helsingin sosiaaliviraston läntisellä sosiaaliasemalla. Taustalla oli halu kehittää aikuissosiaalityötä muuttuvissa tehtävärakenteissa.

Yhteisen kehittämisen pohjalta sosiaalityöntekijät loivat yhteisen vision tulevaisuuden vahvasta sosiaalityöstä, joka sisältää suosituksia ja ehdotuksia aikuissosiaalityön kehittämisen jatkamiselle. Lähtökohtina vahvassa aikuissosiaalityössä ovat asiakaslähtöisyys ja asiakkaan voimaannuttaminen. Visiossa toivotaan, että sosiaalityössä olisi mahdollisuus nykyisen akuuttien asioiden hoidon sijasta keskittyä voimavaraistavaan muutostyöhön yhdessä asiakkaiden kanssa.

Aikuissosiaalityön kehittämisessä on pyritty laajentamaan näkökulmaa yksilökohtaisesta
asiakastyöstä yhteiskunnalliselle tasolle, jotta sosiaalityöllä voisi vaikuttaa myös rakenteellisiin ongelmiin.

Lataa julkaisu tästä

Tässä tutkimuksessa kerrotaan vanhempien kokemuksia tuesta, lastensuojelutyöstä ja vanhemmuudesta lapsen sijoituksen aikana. Aineisto muodostuu 14 vanhemman haastatteluista, joiden lapsi on otettu huostaan. Tutkimuksessa vahvistui, että vanhempien kuntoutumisen tukeminen saa lapsen sijoituksen aikana vähäisen roolin. Lapsen vastuusosiaalityöntekijä oli selkeästi lasta varten, ja vanhemmille tarjottu ammatillinen tuki
ja moniammatillinen yhteistyö oli pirstaleista. Lisäksi avun saaminen vaati vanhemmilta runsaasti omaa aktiivisuutta. Kuitenkin vanhemmuus oli monille oman kuntoutumisen kantava voima, ja sen emotionaalinen merkitys oli suuri.

Lastensuojelutyöllä ja lapsen sijoituksella on merkitystä sille, kokeeko vanhempi saaneensa tukea. Vanhempien kuntoutumista vahvisti lapsen sijoituksen hyvä eteneminen ja työskentely, jossa vanhempi koki oman asemansa ja roolinsa merkityksellisinä. Tukea vanhemmat kuvasivat saaneensa erilaisista palveluista, läheissuhteista ja omaan elämään ja asennoitumiseen liittyvistä asioista kuten esimerkiksi oman sitoutumisen vahvistumisesta.

Vanhemmat kuvasivat omaa vanhemmuuttaan rinnakkaisena vanhemmuutena sijaishuollon kanssa, jossa lapsen kasvatusvastuu oli sijaishuollolla, mutta lapsen ja vanhemman välinen keskinäinen, emotionaalinen suhde kuvautui hyvin yksityisenä. Vanhemmille oli tärkeää, että huoltajina he saivat mahdollisuuden vaikuttaa tiettyihin lasta koskeviin ratkaisuihin, ja
rinnakkaisessa vanhemmuudessa korostui toimiva yhteistyö vanhemman ja sijaishuoltopaikan välillä.

Lataa julkaisu tästä

Selvitystyön lähtökohtana on ollut pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma
2008–2011 (PAAVO) ja ohjelman puitteissa kirjattu valtion ja Helsingin kaupungin välinen aiesopimus. Sopimuksessa on määritelty, että Helsingin kaupunki laatii selvityksen
häätöjen ennaltaehkäisyyn ja tukitoimintaan keskittyvän erillisen yksikön perustamisesta.
Yksikön toimintaan tulisi liittyä kiinteästi asumisneuvontatoiminta. Hallituksen ohjelmaan ja edelleen aiesopimukseen ajatus on siirtynyt asuntoministeri Jan vapaavuoren nimeämän "neljän viisaan" raportista. Raportin mukaan "suuremmille asunnottomuuspaikkakunnille tulisi perustaa asumisen palvelu- ja tukikeskukset, joiden keskeinen tehtävä on häätöjen estäminen asumisneuvonnan ja uhkaaviin häätötilanteisiin liittyvän neuvonnan ja sovittelun avulla" (Nimi Ovessa, 24).

Selvitys on työstetty Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksessa (SOCCA), ja työn on rahoittanut lähiöohjelman budjetista valtion asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA).

Lataa julkaisu tästä

Pääkaupunkiseudun kotouttamistyön kehittämishankkeessa (Koto-hanke) 2007–2009 kehitettiin pakolaisten kanssa sosiaalialalla tehtävää kotouttamistyötä. Hanke sai alkunsa pakolaisten vastaanottotoiminnasta vastaavien yksiköiden yhteisestä toiveesta. Eri kuntien
työntekijät kohtaavat samat haasteet hyvin samankaltaisessa toimintaympäristössä, joten oli järkevää kehittää työtä yhdessä ja jakaa kehittämistyön tuloksia.

Koto-hankkeen myötä pakolaisten kotouttamistyö on tehty näkyväksi ja työskentelyprosesseja on kuvattu ja kehitetty hankkeeseen osallistuneissa kunnissa. Yhteisen kehittämistyön lisäksi kukin yksikkö valitsi itse oman kehittämistehtävänsä. Myös yhteisten kehittämisteemojen valinta perustui työntekijöiden omaan tarpeeseen.

Lataa julkaisu tästä

Numerotietoa hyvinvoinnista on helposti saatavilla, mutta subjektiivista tietoa ihmisten kokemasta hyvin- tai pahoinvoinnista, tai siitä miten se näkyy heidän jokapäiväisessä elämässään, ei löydy yhtä helposti. Pääkaupunkiseudun kunnilla (Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa) on suhteellisen hyvä käsitys asukkaidensa objektiivisesta hyvinvoinnista. Tietoa on tarjolla eri tasoilla ja lukuisista osa-alueista (esim. koulutus, tulotaso, asumistaso, palvelujen käyttö). Kuntalaisten subjektiivisesta hyvinvoinnista tiedetään paljon vähemmän. Tästä syystä tämän tutkimusraportin tarkoituksena on esitellä pääkaupunkiseudun hyvinvointitutkimuksen tuloksia, joissa asukkaiden kokemuksilla on keskeinen sija.

Tutkimus jakautuu kahteen osaan. Vuonna 2008 tehtiin laaja kyselytutkimus Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan asukkaille. Vastauksia palautui yhteensä 3924 ja vastausprosentti oli 41. Kyselyllä kerättiin kokonaisvaltaista tietoa ihmisten subjektiivisesta hyvinvoinnista sekä siihen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimus jatkui kvalitatiivisella osalla vuonna 2009, jolloin syvennyttiin haastattelujen avulla alueen 18–25-vuotiaiden kokemaan hyvin- ja pahoinvointiin.

Lataa julkaisu tästä

Asunnottomien terveydentilaa ei ole Suomessa tutkittu 1970-luvun jälkeen, jolloin Rauno
Mäkelä tutki asunnottomien alkoholistien terveydentilaa Tampereella. Ulkomaalaisista
tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että asunnottomuuteen liittyy suuri sairastavuus ja
lisääntynyt kuolleisuus. Myös vastaanottoyksiköissä työskentelevän henkilökunnan
kokemuksen mukaan yksiköiden asiakaskunta kärsii mielenterveysongelmista ja
hoitamattomista somaattisista sairauksista sekä asumis- ja palveluratkaisujen puutteesta,
jonka pohjalta selvityksessä pyritään vastaamaan seuraaviin hypoteeseihin:

1. Asunnottomilla on paljon diagnosoimattomia ja hoitamattomia sairauksia.
2. Asunnottomat, jotka ovat jääneet pysyväisluontoisesti vastaanottoyksiköihin tai kiertelevät kiinnittymättä palveluihin ovat moniongelmainen ryhmä, jolle ei ole olemassa riittävästi tarkoituksenmukaisia palveluja tai palveluketjut eivät heidän kohdallaan toimi.

Selvitysaineisto kerättiin osana Asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö -hankkeessa
vuosina 2007–2008 tehtyä asunnottomien palvelujen kehittämistyötä. Hanketta rahoittivat
sosiaali- ja terveysministeriö sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit.
Aineiston analyysia ja raportointia teimme keväällä 2009 pääkaupunkiseudun sosiaalialan
osaamiskeskus SOCCAn ja ympäristöministeriön erillisrahoituksella.

Lataa julkaisu tästä

Kirjassa esitellään pääkaupunkiseudun lastensuojelun kehittämisyksikkö-hankkeen toimintaa ja tuloksia vuosina 2006–2008. Kirjassa tuodaan esille hankkeessa mukana olleiden kehittäjien ja työntekijöiden näkökulmasta seudullisen kehittämistyön mahdollisuuksia ja tulevia kehittämisen tarpeita pääkaupunkiseudulla tehtävässä lastensuojelutyössä.

Aluksi kuvataan kehittämistyön toteuttamisprosessia ja nostetaan esiin sen haasteita ja onnistumisia. Tämän jälkeen kirjassa käydään läpi kolmessa pääkaupunkiseudun kunnassa, Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla, pilottiyksiköissä ja kehittäjäverkostossa tehtyä kehittämistä ja sen tuloksia.

Lataa julkaisu tästä

Asunnottomuuskirja II – Ensisuojasta moniammatilliseksi palvelukeskukseksi sisältää katsauksen asunnottomien palvelujen kehittymiseen pääkaupunkiseudulla ja Asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö -hankkeen toisen vaiheen (vuodet 2007–2008) aikana mukana olleiden palveluyksiköiden historiaan, tämän hetkiseen toimintaan ja tulevaisuuteen.
Kirja on jatkoa hankkeen ensimmäisen vaiheen (vuodet 2005–2007) aikana ilmestyneelle artikkelikokoelmalle Asunnottomuuskirja – näkökulmia asunnottomien palvelujen kehittämiseen.

Artikkelikokoelmassa kirjoittajat kuvaavat vastaanottoyksiköiden arkea ja kehittämistä käytännön esimerkkien avulla asiakkaiden omaa kokemusta unohtamatta. Teoksen punaisena lankana kulkee ajatus toiminnan kehittymisestä ja ajattelutavan muutoksesta asiakkaiden valvonnasta aktiiviseen toimintakulttuuriin ja ainutkertaisiin asiakassuhteisiin panostamiseen.

Lataa julkaisu tästä

Tässä julkaisussa tarkastelemme sosiaalityön käytännön opetusta ja oppimista siten kuin sitä toteutetaan opetus- ja tutkimusyksikkö Praksiksessa. Julkaisu keskittyy hankkeen alkuvuosiin 2005–2007.

Praksis on vuonna 2005 käynnistetty Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja Helsingin yliopiston yhteishanke. Praksis toimii Helsingin Pohjois-Haagassa, sosiaaliviraston läntisellä sosiaaliasemalla. Sosiaaliasema on noin 60 henkilön työyhteisö. Se tarjoaa 100 000 asukkaan Länsi-Helsingin väestölle sosiaalityön, sosiaaliohjauksen ja toimeentulotuen palveluita. Asukkaista toimeentulotukea saa vuosittain noin 5000 kotitaloutta (tieto vuodelta 2007). Praksiksessa on toteutettu jo neljänä kevätlukukautena – viides on meneillään keväällä 2009 – yliopiston sosiaalityön opintoihin kuuluva Asiakastyön taidot -opintojakso, jolla opetetaan sosiaalityössä tarvittavia keskeisiä asiakkaan kohtaamisen taitoja.

Praksiksen toiminnassa yhdistyy aikuissosiaalityön käytännön opetus, tutkimus, asiakastyö ja kehittäminen. Oppiminen, tiedontuotanto ja käytännön asiakastyö hyödyntävät toisiaan tuottaen oppimisen tapoja ja sosiaalityötä koskevia jäsennyksiä ja uutta tietämystä. Opetusmateriaalin suunnittelussa on käytetty rinnakkain sosiaaliasemalla asiakastyöstä tehtyjä jäsennyksiä ja sosiaalityötä koskevaa teoreettista tietoa. Opetusmateriaalia on käytetty sosiaaliasemalla uusien sosiaalityöntekijöiden perehdytyksessä sekä toiminnan kehittämisessä.

Lataa julkaisu tästä

Perhetyö on käsitteenä ja ammattikäytäntönä suhteellisen uusi. Viime vuosikymmeninä perhetyön käsite on vähitellen vakiintunut lastensuojeluun. Kuitenkin sen täsmällinen määrittely on vaikeaa. Mervi Uusimäki (2005, 7) on määritellyt perhetyön ”epämääräiseksi käsiteviidakoksi ja toimintatapojen ja menetelmien kirjavaksi kulttuuriksi”. Perhetyössä on monia tahoja, monenlaisissa tehtävissä ja eri sektoreilla, erilaisin tavoittein. Perhetyön moninaisuutta on pyritty jaottelemaan muun muassa toteutuspaikan perusteella perhetyön laitoshuoltoon, välimaastoon ja avohuollon perhetyöhön (esim. Berg 2000). Perhetyön kontekstina voi olla kotipalvelu, perhekuntoutus, perhekoti, perhehoito, perheterapia, lastensuojelun avohuolto, laitoshuolto tai perheneuvonta.

Käsillä oleva raportti pohjautuu toimintatutkimukseen, joka on toteutettu Helsingin sosiaalivirastossa lastensuojelun avohuollossa tehtävässä perhekohtaisessa perhetyössä, jota toteuttavat sosionomikoulutetut (tai vastaava tutkinto) sosiaaliohjaajat. Sosiaalivirastossa perhetyö on kehittynyt osana alueellisten sosiaalitoimistojen sosiaalityötä.

Perhetyön käytännöt, käytettävät käsitteet sekä työntekijöiden nimikkeet ja koulutustaustat ovat kirjavia. Lisäksi puhe perhetyöstä on usein yleisluontoista. Epämääräisyyttä on
omiaan lisäämään se, että termillä voidaan tarkoittaa eri yhteyksissä eri asiaa. Tähän vaikuttanee se, että perhetyötä ei ole riittävästi jäsennetty käsitteellisesti eikä toiminnallisesti.

Tässä tutkimushankkeessa ja raportissa on tavoiteltu lastensuojelun avohuollon perhetyön ydintä jäsentämällä käsitteitä, käytäntöjä ja menetelmiä, perheiden tarpeita ja elämäntilanteita sekä perhetyön keinoja vastata niihin, työn seuranta- ja arviointikäytäntöjä sekä työntekijöiden osaamista ja orientaatioita. Ydinkysymyksenä on pitkin matkaa ollut, millä tavoin on mahdollista käsitteellistää ja jäsentää niitä havaintoja, kokemuksia ja osaamista, joita asiakastyö jatkuvasti perhetyöntekijöille tuottaa?

Lataa julkaisu tästä

Kirja tarjoaa kokoelman kirjoituksia läheisneuvonpidon menetelmästä. Menetelmäkuvauksen ohella ja sen lisäksi kirja sisältää paljon kokemustietoa siitä, kuinka läheisneuvonpitoa on vuosien aikana pyritty kehittämään, kuinka se rantautui Suomeen ja vakiintui yhdeksi lastensuojelun arkiseksi työvälineeksi. Pääpaino on mukanaolijoiden henkilökohtaisilla
kokemuksilla, mutta myös historiallista taustoitusta sekä aiheesta tehtyä tutkimusta esitellään. Kirjan punaisena lankana on tarina ”yleisestä yksityiseen” tai ”kaukaa lähelle”.

Lataa julkaisu tästä

Kirja haastaa lasten ja nuorten kanssa työskentelevät pohtimaan ryhmien käytön merkitystä auttamistyössä. Tarkoitus on pysäyttää lukija miettimään, miten ryhmien avulla voitaisiin vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kirja avaa lasten ja nuorten omista kokemuksista kertynyttä tietoa kuvaamalla tarkasti neljä erilaista ryhmäprosessia.

Ryhmätoimintaan liittyvää tutkimusta, dokumentointia ja arviointia esiintyy Suomessa vähän. Kirjan kirjoittajat pyrkivät vastaamaan ryhmätoiminnasta kertyvän tiedon haasteeseen omalla ammatillisella lähestymistavallaan. Kirja avaa uuden, toiminnallisen näkökulman lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamiseen. Hyvinvoinnin arjessaan lapset ja nuoret omaavat tavoitteita, toiveita, pelkoja, unelmia ja esteitä. Kohtaammeko ne aidosti ja tunnistammeko ne omassa ammatillisessa työssämme?

Kirja sopii nuoriso-, kasvatus- ja sosiaalialan opetusmateriaaliksi yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Lisäksi kirja soveltuu kaikille ryhmätoiminnasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneille.

Lataa julkaisu tästä

Sosiaalialan monipuolinen tiedontuotanto on 2000-luvulle tultaessa laajentunut merkittävästi. Näin ei ole käynyt yksistään sosiaalityötä koskevan akateemisen tutkimuksen merkittävästi lisäännyttyä, vaan myös käytäntötutkimuksen vahvistamisen ja käytäntöjen laajamittaisen kehittämisen tuloksena. Samanaikaisesti kun tietopohja entisestään vahvistuu, käydään jatkuvaa keskustelua sosiaalityön ja erityisesti sen koulutuksen paikasta ja asemasta.

Gerontologisen sosiaalityön hanke syntyi vanhusten kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden omasta tarpeesta vahvistaa työn tietopohjaa ja kehittää työhön istuvia menetelmiä. Hankkeessa olivat mukana lähes kaikki vanhuspalveluissa pääkaupunkiseudulla
työskentelevät sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat. Onkin ilo esitellä hanketyöstä ja sen tuloksista tuotettua raporttia tilanteessa, jossa työtä on leimannut työntekijöiden valtava innostus kehittämiseen ja uuden oppimiseen.

Vanhusten palvelujen kysyntä todennäköisesti suurten ikäluokkien ikääntymisen ja eläköitymisen myötä kasvaa. Yhtenä voimakkaasti esiin nousevana ratkaisuna on tarjottu erilaisia teknologisia innovaatioita, jotka kiistatta helpottavat ikääntyneiden elämää monin
tavoin ja mahdollistavat kotona asumisen laitoshoidon sijaan. Niistä tuskin kuitenkaan löytyy apua jo nyt näkyvissä oleviin vanhusväestön pulmiin kuten lisääntyvään päihteidenkäyttöön ja yksinäisyyteen.

Gerontologisella sosiaalityöllä on tulevaisuudessa tärkeä paikka kotona asuvien vanhusten tukemisessa. Sosiaalityön ammattitaitoa tarvitaan vanhusten elämäntilanteiden kokonaisvaltaiseen kartoittamiseen ja oikeanlaisten palvelujen ja tukien löytämiseen niitä
tarvitseville. Tässä hankkeessa kehitetyt työmenetelmät ovat merkittävä avaus uusille työtavoille, joilla etsitään yksilöllisiä ratkaisuja vanhusasiakkaitten elämäntilanteiden korjaamiseksi.

Lataa julkaisu tästä

Asunnottomuus on nähty vuosikymmenten ajan lähinnä asuntopoliittisena kysymyksenä, joka on ratkaistavissa asuntoja rakentamalla. Edelleenkin osa asunnottomista on autettavissa tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, mutta samalla tarvitaan yhä suurempaa panostusta tukipalveluihin. Niistä asunnottomista, joille ei syystä tai toisesta ole ollut tarjota sopivaa palvelumuotoa, on tullut pitkäaikaisasunnottomia, ja käynnissä olevan hallituskauden aikana heille pyritään etsimään uusia ratkaisuja. Asunnottomuuden hoitaminen sosiaalipoliittisin keinoin ei kuitenkaan saisi syrjäyttää asuntotuotannon merkitystä, vaan niitä molempia tarvitaan asunnottomien määrän vähenemiseksi ja riittävien palvelujen turvaamiseksi.

Suomessa oli marraskuussa 2006 yksinäisiä asunnottomia noin 7 400 ja asunnottomia perheitä noin 300. Asunnottomuus keskittyy suurimpiin kaupunkeihin ja asunnottomista yli puolet on pääkaupunkiseudulla (4 006 yksinäistä asunnotonta). Asunnottomuus on Valtion asuntorahaston tilastojen mukaan vähentynyt viime vuosina sekä pääkaupunkiseudulla että
koko maassa. Nyt asunnottomuuden väheneminen näyttää kuitenkin pysähtyneen, ja joillakin paikkakunnilla, kuten Espoossa (+50) ja Vantaalla (+26), asunnottomien määrä on jopa hieman lisääntynyt. Espoossa nousu johtuu nuorten asunnottomien määrän kasvusta kun taas Vantaalla aikuisten, yksinäisten miesten määrä on lisääntynyt. (Valtion asuntorahaston
selvityksiä 6/2007: asunnottomat 2006.)

Asunnottomat maahanmuuttajat näyttävät keskittyvän Espooseen. Niin ikään nuorten prosentuaalinen osuus on hieman suurempi Espoossa ja Vantaalla kuin Helsingissä. Koko pääkaupunkiseudulla tuttavien ja sukulaisten luona asuvien osuus on erittäin suuri. Hieman yllättäenkin Helsingissä ulkona ja ensisuojissa asuvien prosenttiosuudet ovat pääkaupunkiseudun pienimmät.

Lataa julkaisu tästä

Sosiaalisen muutostyön tutkimisen taustalla on aikuissosiaalityön näkyväksi tekemisen ja kehittämisen tarve. Myös toimintaympäristön muutokset vaikuttavat voimakkaasti aikuissosiaalityön kehittämistarpeisiin ja -suuntiin. Hankkeen kehittämiskontekstina on Helsingin sosiaalivirasto, jossa toteutettiin vuonna 2005 organisaatiouudistus. Uudistuksessa aikuisten palveluissa siirryttiin aluesosiaalityöstä erilaisiin muutos- ja sosiaaliturvatöihin, jolloin toimeentulotukityö erotettiin pääosin sosiaaliturvatyöhön. Organisaatiomuutoksen myötä tuli tarve avata sosiaalisen muutostyön käsitettä. Vaikka organisaatiomuutos onkin ollut tämän kehittämishankkeen käynnistämisen taustalla, näen kuitenkin tärkeämpänä ennen kaikkea aikuissosiaalityön sisällöllisen kehittämisen tarpeet. Käsitteet ja työnkuvat ovat ehtineet jo tämänkin kaksivuotisen hankkeen aikana muuttua organisaatiomallin hakiessaan muotoaan.

Hankkeen tavoitteena on ollut tehdä näkyväksi olemassa olevia käytäntöjä, menetelmiä ja osaamista aikuissosiaalityössä, tuottaa syventävää tietoa sosiaalisen muutostyön sisällöistä, luoda yhteisiä käsitteellistyksiä arjesta sekä kirkastaa ja kehittää työorientaatioita ja menetelmiä aikuissosiaalityössä.

Hankkeessa on keskitytty erityisesti asiakkaita osallistavien työmuotojen ja menetelmien kehittämiseen. Hanke ei painotu työn organisointiin ja työnjakoihin, vaan sosiaalityön sisällöllisiin kysymyksiin. Organisatorisissa muutospaineissa on tärkeää esittää kysymys: tutkitaanko työmuotoja vai ihmisten elämää? Painopiste saattaa helposti liukua pelkästään työmuotojen tutkimiseen ja työnjaollisiin kysymyksiin, jolloin kehittämistyö vieraantuu liiaksi asiakkaiden elämästä. Asiakasosallisuutta vahvistavia menetelmiä ei ole mahdollista tutkia ja kehittää irrallaan asiakkaista. Hankkeessa kulkevat rinnakkain asiakkaiden positiivisen muutoksen tukeminen ja työtapojen muutos.

Lataa julkaisu tästä

Tämän tutkimuksen kohteena ovat sosiaalityöntekijöiden jäsennykset tutkivasta ja arvioivasta työotteesta. Tutkimusaineistona ovat pääkaupunkiseudulla toimivien viiden sosiaalityöntekijöiden työyhteisön fokus-ryhmähaastattelut. Kiinnostukseni aiheeseen lähtee oman työuran siirtymävaiheen pohdiskelusta, jossa viidentoista asiakastyössä tehdyn vuoden jälkeen siirryin sosiaalityön suunnittelu- ja kehittämistehtäviin. Tuoreessa muistissani oli vielä arjen työn voimakas imu, jossa aikaa työn pohdiskelulle saati jäsentämiselle ei jäänyt. Uudessa työssä sosiaalityön suunnittelu- ja kehittämistehtävissä innostus ja kiinnostus sosiaalityöhön vahvistuivat. Pohdin sitä, miten tätä samaa innostusta ja kiinnostusta oman ammatin kehittämiseen ja tutkimiseen olisi mahdollista tuoda myös asiakastyön käytäntöihin. Kiinnostukseni asiakastyössä tapahtuvaan sosiaalityön kehittämiseen perustuu siis aiempaan työhöni sosiaalityöntekijänä sekä nykyiseen työhöni Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca:n suunnittelijana. Lähestyn aihetta sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta
käsitellen rinnalla sosiaalityön toimintaympäristöä sääteleviä realiteetteja, kuten sosiaalityön kehittämisen resursointia, työntekijöiden saatavuutta ja konkreettisia sosiaalityön kehittämishankkeita tai -malleja.

Lataa julkaisu tästä

Tutkimuksessa on paneuduttu lastensuojelun sijoitusten, erityisesti huostaanottojen kriteerien määrittelyyn ja jäsentämiseen. Lisäksi on kartoitettu pääkaupunkiseudun lastensuojelun nykytilaa. Tutkimus kokoaa tietoa huostaanottopäätösten dokumentoinnista, huostaanoton tarvetta aiheuttavista lasten kasvuolojen riskitekijöistä sekä siitä, miten lastensuojelun käytännöissä pystytään niihin vastaamaan.

Aineistoina ovat pääkaupunkiseudun kunnista kootut lastensuojelun tilastotiedot, huostaanottopäätösasiakirjat (n=134), kysely lastensuojelun sosiaalityöntekijöille (n=87) ja johtavien sosiaalityöntekijöiden haastattelut. Huostaanottoasiakirja- ja lomakekyselyaineistoa on tarkasteltu kvantitatiivisesti (SPSS ja Excel). Kvantitatiivista tarkastelua on syvennetty laadullisella tarkastelulla, jossa on sovellettu sekä sisällön analyysin että tapaustutkimuksen lähestymistapoja.

Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että huostaanotettujen lasten ikä selittää sekä avohuollon asiakkuuden kestoa, aiempia sijoituksia että käytettyjä tukitoimia. Yleinen kehityssuunta näyttää olevan se, että yhä suurempi osa huostaanotettavista lapsista on 13−17-vuotiaita nuoria. Espoossa nuorten suhteellinen osuus huostaanotetuista on suurempi kuin Vantaalla ja Helsingissä. Tarkempaa selvitystyötä edellyttää sen jäsentäminen, missä määrin on kyse siitä, että murrosikäiset todella joutuvat niin sanottuine näkyvine ja kuuluvine ongelmineen helpommin sijaishuoltoon, ja missä määrin taas siitä, että avohuollon keinot puuttua ja sitouttaa nuoria työskentelyyn ovat riittämättömät.

Lataa julkaisu tästä

Tässä raportissa jäsennetään Kohtaavaa lastensuojelua -hankkeessa kehitettyä lapsikeskeistä lastensuojelun sosiaalityön tilannearviota sekä paneudutaan sen periaatteisiin ja kehittämisprosessiin. Tavoitteena on tuoda esiin hankkeessa mukana olleiden työntekijöiden kokemuksia lapsikeskeisestä tilannearviosta sekä lapsikeskeisyyden vaikutuksista lastensuojelun sosiaalityöhön.

Hankkeessa mukana olleiden työntekijöiden kokemusten mukaan tilannearvio hyödyttää niin lasta, vanhempia kuin sosiaalityöntekijöitäkin. Systemaattinen työskentely tuo lastensuojelun sosiaalityöhön selkeyttä ja tavoitteellisuutta. Asiakkaat otetaan entistä tietoisemmin mukaan yhteiseen arviointiin, jossa myös lapselle annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi ja kohdatuksi.

Lapsikeskeisen työn koettiin vahvistavan omaa ammatillista identiteettiä ja lisäävän sosiaalityön oman osaamisen arvostamista. Hankkeen myötä työntekijät kokivat saaneensa lisää valmiuksia ja välineitä sosiaalityöhön, erityisesti lasten kanssa työskentelyyn. Puheen rinnalle otettiin käyttöön muita menetelmiä ja välineitä vuorovaikutuksen tueksi. Myös tunnetyö tuli entistä selkeämmin osaksi sosiaalityötä. Parityön tekeminen lisääntyi ja systematisoitui kehittämistyön ja tilannearviotyöskentelyn myötä.

Lapsen valitseminen ensisijaiseksi asiakkaaksi mahdollistaa sen, että lapsi saa myös suoraa apua eikä pelkästään välillistä apua vanhempien kautta. Lapsi nähdään kuitenkin aina perheeseen kuuluvaksi ja siksi myös vanhempien kanssa tehtävää työtä on kehitetty lapsikeskeisemmäksi.

Lasten kohtaaminen herätti työntekijöissä monenlaisia tunteita. Lapset toivat työhön paljon iloa ja mielekkyyttä, joka taas lisäsi jaksamista ja työintoa. Samalla työntekijät joutuivat kohtaamaan myös pelkoa, syyllisyyttä, hämmennystä ja omaa epävarmuutta. Osa tunteista liittyi lasten kanssa työskentelyyn ja osa taas oman työn tarkastelemiseen ja työtapojen
muuttamiseen.

Lapsikeskeisen ja suunnitelmallisen työn kehittäminen ja vakiintuminen perustyöksi edellyttää niin ideologista keskustelua työtä ohjaavista periaatteista kuin konkreettisia muutoksia. Muutos tapahtuu hitaasti. Se edellyttää työntekijältä henkilökohtaisia valmiuksia oman työn tarkastelemiseen sekä organisaatiolta saatavaa tukea.

Lataa julkaisu tästä

Kuntoutus on perinteisesti liitetty ensisijaisesti vamman, vian ja sairauden käsitteisiin. Sosiaalitoimessa kuntoutustoimintaa on toteutettu lähinnä vammaispalvelussa ja päihdehuollossa. Kuitenkin erityisesti 1990-luvulta lähtien kuntoutumisen käsite on alettu ymmärtää aiempaa laaja-alaisemmin. Fyysisen ja psyykkisen vajaakuntoisuuden ohella myös sosiaalinen syrjäytyminen, syrjäytymisen uhka ja jopa työttömyys vakavine seurannaisilmiöineen on alettu liittää sen toiminta-alueeseen. Samanaikaisesti Suomessa on alkanut vaikuttaa aktiivinen sosiaalipolitiikka, joka on korostanut sosiaalipoliittisia ratkaisuja ja toimenpiteitä työttömien henkilöiden tukemiseksi, kuntouttamiseksi ja aktivoimiseksi takaisin työelämään. Nämä kaksi ajatussuuntausta – kuntoutuksen käsitteen laajeneminen ja aktiivinen sosiaalipolitiikka – ovat vaikuttaneet siihen, miten kunnallinen sosiaalityö on alkanut hakea kuntouttavan sosiaalityön toimintatapaa ja menetelmiä.

Taloudellisten syiden vuoksi osa työttömistä henkilöistä asioi kunnallisessa sosiaalitoimessa. Heidän kohdallaan on siten olemassa väylä mahdollisten ongelmien havaitsemista ja niihin vaikuttamista varten. Kuitenkin sosiaalitoimen merkitys asiakkaidensa kuntoutumisprosessissa on vielä tarkentamatta, ja perussosiaalityön kuntouttava rooli on vähintäänkin epäselkeä (esim. Kuntoutusselonteko 2002). Myöskään sen mahdollisuuksia kuntoutustarvetta tunnistavana tahona ei ole riittävästi ymmärretty, vaikka juuri kuntoutustarpeen havaitseminen on todettu yhdeksi kuntoutuksen palvelujärjestelmän kitkakohdaksi (esim. Järvikoski ja Härkäpää 2004, 71–72). Kunnallinen perussosiaalityö tarjoaa tarttumapinnan monenlaisille elämäntilanteille. Sillä on mahdollisuuksia toimia asiakkaiden kuntoutumisen edistämiseksi. Kyse on siitä, miten perussosiaalityössä voidaan toimia toisin kuin kuntoutusjärjestelmän muilla sektoreilla ja mitä uutta perussosiaalityö voi tuoda kuntouttaviin palveluihin.

Lataa julkaisu tästä

Tämä julkaisu on kokoelma puheenvuoroista, jotka pidettiin Taipuuko sosiaalipolitiikka urbaaniin elämään? -juhlaseminaarissa maaliskuun 30.päivänä 2006. Juhlaseminaari oli järjestetty sosiaalijohtaja Aulikki Kananojan jäädessä eläkkeelle Helsingin sosiaalivirastosta.

Julkaisuun ei suinkaan ole saatu kaikkia seminaarissa lausuttuja sanoja ja puheenvuoroja. Mukana ovat vain ne, jotka olivat puhujien kannalta suhteellisen vaivattomasti saatettavissa kirjoitetuiksi teksteiksi. Olemme halunneet säilyttää tekstien alkuperäisen muodon aloitus- ja/tai kiitossanoineen.

Artikkelien ja puheenvuorojen yhteinen nimittäjä – tai oikeammin nimi – on Aulikki Kananoja. Hänen toimintansa sosiaalipoliittisena vaikuttajana ja sosiaalityön uudistajana on säteillyt moneen suuntaan, viime vuosina lähinnä Helsingin ja metropolialueen sosiaalisektorin kehittämiseen Helsingin sosiaalijohtajana.

Julkaisun kirjoittajat edustavat Aulikki Kananojalle tärkeitä foorumeja. Mukana on yhteistyökumppaneita niin kunnallispolitiikan kuin tutkimuksen, kehittämisen ja arviointiosaamisenkin alueilta. Kirjan päättää Aulikki Kananojan kokoava artikkeli, joka suoranaisimmin liittyy seminaarin otsikkoon ja joka suurkaupungin sosiaalijohtajan perspektiivistä tarjoaa lukijoille pohdittavaksi monia kiinnostavia kysymyksenasetteluja.

Kysymys siitä, taipuuko sosiaalipolitiikka urbaaniin elämään, on haastava ja herättävä. Valtiollinen sosiaalipolitiikka on keskiarvojen ja suurten linjausten sosiaalisen turvan politiikkaa, joka ei aina pysty ottamaan huomioon paikallisia väestön erityispiirteitä. Tällainen ”normaliteettipolitiikka” on aiheuttanut jännitteitä Helsingin ja valtion välissä suhteissa. Onko niin että suomalaisessa kaupunkipolitiikassa ei ole vieläkään päästy sellaisesta asetelmasta jossa kunnat näkevät itsessä valtionhallinnollisia tehtäviä toteuttavina etäispäätteinä? Vai pitäisikö kaupunki ajatella uudestaan siten että julkisen vallan lisäksi ja ohella kaupungin toimijoina nähtäisiin myös erilaisia ryhmiä ja instituutioita, täynnä erilaisia sosiaalisia voimia ja
vastavoimia?

Lataa julkaisu tästä

Avio- ja avoerot ovat yleistyneet 1970 -luvulta lähtien, joskin jonkinlainen taitekohta lienee saavutettu määrien lisääntymisessä. Asenteet ovat yleisesti muuttuneet myönteisemmiksi aikuisten yksilöllisiä ratkaisuja kohtaan myös parisuhteessa ja siten erotkin ovat tulleet helpommin hyväksyttäviksi. Postmodernin yksilöllisyyttä korostavan näkemyksen mukaan myös perheenjäsenet ovat ensisijaisesti yksilöitä omine henkilökohtaisine tarpeineen ja elämänprojekteineen. Perheiden monimuotoisuutta ja aikuisten mahdollisuutta ratkaista pari- ja perhesuhteensa vapaasti on haluttu edistää.

Monien myönteisten kehityskulkujen ja muutosten tiimellyksessä usein lapsen näkökulma, tarpeet ja toiveet jäävät pohtimatta tai aikuisten tekemät ratkaisut koetaan itsestään selvästi lasten edun mukaisiksi. Tiedämme loppujen lopuksi vielä suhteellisen vähän erilaisten yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksista lasten hyvinvointiin. Vanhempien ero on lapsen kannalta merkittävä elämäntapahtuma, jolla on vaikutuksia hänen elämänolosuhteisiinsa, identiteettinsä rakentumiseen ja hyvinvointiinsa yleisesti. Vanhemmilla on ratkaiseva rooli siinä, miten he auttavat lasta eteenpäin uudessa elämäntilanteessa.

Lataa julkaisu tästä

Synnöve Karvinen-Niinikoski & Maria Tapola (toim.)
Tieto nousee kentältä nousee kentältä – sosiaalityötä käsitteellistämässä

Anu-Riina Haarala
Lastensuojelun laadun diskurssit - diskurssi-analyyttinen näkökulma lastensuojelun laatuun

Susanna Hoikkala
Lastensuojelun laitoshuollon ammatillisia käytäntöjä jäsentämässä

Saara Niinikoski
Yhdessä sanoiksi – sosiaalityöntekijöiden vertaistuen ulottuvuuksia

Silja Remes
Perhehoitonuorten elämäntarinoiden narratiivinen analyysi

Maria Tapola
Dokumentointia ja sosiaalityökeskustelua

Lataa julkaisu tästä

Helsingissä kymmenellä asuinalueella – Myllypurossa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Kivikossa, Meri-Rastilassa, Kallahdessa, Jakomäessä, Maunulassa, Itä-Pasilassa ja Länsi-Herttoniemessä – on toiminut vuosina 2001–2004 sosiaaliviraston positiivisen diskriminaation hankkeita. Positiivisen diskriminaation hankekokonaisuuteen kuuluvia hankkeita on nimitetty varhaisen tuen hankkeiksi. Hankkeiden yhteisenä lähtökohtana on ollut kielteiseen sosiaaliseen ja alueelliseen eriytymiseen vaikuttaminen. Hankkeiden kohderyhmänä ovat olleet alle kouluikäiset lapset ja pikkulapsiperheet, erityistä huomiota on kiinnitetty maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden kotoutumiseen. Hankkeiden työn luonne on ollut ennaltaehkäisevää. Hankkeiden työn sisältöä kuvaa varhainen puuttuminen tai toisin nimitettynä varhainen tuki, joka on vakiintunut nimityksenä hankkeiden kehittämistyön myötä. Hankkeissa on kehitetty varhaisen tuen työskentelymenetelmiä, joiden tarkoituksena on tukea lapsia ja perheitä ennen ongelmien kärjistymistä. Hankkeiden keskeisiä varhaisen tuen
kehittämisalueita ovat olleet perhetyö, maahanmuuttajatyö ja aluetyö.

Lataa julkaisu tästä

Helsingin kaupungissa vuosina 2002–2003 toteutetut Sosiaalinen raportointi -hankkeet arvioitiin Heikki Waris -instituutissa vuonna 2004. Arvioitavia hankkeita oli kolme ja kukin niistä hyvin omannäköisensä. Arvioinnissa on tarkasteltu, millaista tietoa kukin hanke tuotti ja mitä pitkän aikavälin vaikutuksia toteutetuilla hankkeilla on ollut. Lisäksi on tutkittu, miten hankkeiden toteutuksen olosuhteet ovat vaikuttaneet niiden onnistumiseen. Arvioinnin pohjalta on täsmentynyt sosiaalisen raportoinnin kolme eri muotoa: asiakasraportointi, horisontaalinen raportointi ja vertikaaliraportointi. Prosessin kulku on samankaltainen kussakin mallissa, mutta tiedonmuodostuksen tarpeet ovat erilaiset. Asiakasraportointi on ensisijaisesti väline pohtia ja kehittää palveluja yhdessä asiakkaiden kanssa. Horisontaalinen raportointi taas keskittyy alue- tai asiakasryhmäkohtaiseen asiakastiedon tuottamiseen sekä moniammatillisen yhteistyön kysymyksiin. Tiedontuottajia ovat lähinnä viranomaiset ja muut ammatilliset toimijat. Asukkaita voidaan myös osallistaa tähän tiedontuottamiseen. Vertikaaliraportointi on “perinteisin” muoto eli tarkoittaa asiakastyössä nähtyjen, asiakkaiden elinoloihin ja palvelujen toimivuuteen liittyvien epäkohtien ja toisaalta vahvuuksien raportoimista organisaation johdolle ja kunnan päättäjille. Myös tässä mallissa tietoa tuottavat lähinnä viranomaiset, kolmannen sektorin edustajat sekä asiakkaat ja kuntalaiset. Arviointi tuotti itse hankkeiden lisäksi tietoa kehittämistyön ehdoista, joita voinee peilata
kaupunkisosiaalityön kehittämiseen yleisemminkin.

Lataa julkaisu tästä