Vaikuttavuus
Teemme sosiaalihuollon palvelujen laadun ja vaikuttavuuden arvioinnin vahvistamiseen pyrkivää kehittämistä ja tutkimusta yhdessä verkostojemme kanssa. Lähestymme sosiaalihuollon ja siihen kytkeytyvien palvelujen vaikuttavuutta monista näkökulmista.
Socca osallistuu Sosiaalihuollon suositukset –osahankkeeseen (2023-25)
Sosiaalihuollon suositukset -hanke (SoSu) on sosiaalialan osaamiskeskus Verson koordinoima hanke, jossa tarkastellaan näyttöön perustuvien suositusten lähtökohtia ja toteutusmahdollisuuksia sosiaalihuollossa.
Hankkeen tehtävänä on:
1) selvittää nykytila sekä tiedolliset ja organisatoriset edellytykset, mahdollisuudet ja esteet sosiaalihuollon näyttöön perustuvien suositusten aikaansaamiselle,
2) tuottaa kehittämismalleja, ehdotuksia ja skenaarioita koskien toiminnan organisoimista, jotta näyttöön perustuvien suositusten aikaansaamisessa edetään kansallisesti (ja alueellisesti),
3) toteuttaa pilotti liittyen näyttöön perustuvien suositusten kehitystyöhön.
Socca on mukana hankkeen asiantuntijaryhmässä ja osallistuu pilottisuosituksen laatimiseen ja toteuttaa sen työikäisillä. Pilottisuosituksen aiheeksi valikoitui ihmissuhteiden huomioiminen päihdeongelmasta toipumisen yhteydessä.
Suosituksen laatimiseksi koostetaan aiheen kannalta relevantti kansainvälinen tutkimusnäyttö, arvioidaan sen laatua ja soveltuvuutta sekä laaditaan suosituslauseet tukemaan sosiaalihuollon käytäntöjä.
Suosituksen toteuttaa sosiaalihuollon ammattilaisista ja tutkijoista koostuva vapaaehtoinen työryhmä yhdessä osahankkeen tutkijan kanssa. Lisäksi kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten ryhmät kommentoivat suositustyöryhmän tuotoksia prosessin aikana.
Tustustu hankkeeseen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sivuilla.
Tietoa vaikuttavuustyöstämme: