Selvitys aikuissosiaalityöstä ja työikäisten sosiaalipalveluista Etelä-Suomessa – nykytila ja suositukset aikuissosiaalityön aseman vahvistamiseksi

Tuore selvitys Etelä-Suomen yhteistyöalueen aikuissosiaalityöstä korostaa aikuissosiaalityön merkitystä strategisena investointina, joka ehkäisee raskaampien palvelujen tarvetta ja vähentää yhteiskunnan eriarvoistumista. Se tarjoaa laaja-alaisen kuvan aikuissosiaalityön nykytilasta, asiakkuuksista sekä lakisääteisten palvelujen järjestämisestä. Raportissa annetaan myös suosituksia aikuissosiaalityön aseman vahvistamiseksi.

Selvityksen mukaan aikuissosiaalityö on keskeinen osa hyvinvointialueiden palvelurakennetta, ja sen merkitys on kiistaton. Aikuissosiaalityön asema on kuitenkin heikosti tunnistettua, ja sen rooli jää usein epäselväksi eri palveluiden kokonaisuudessa. 

Raportti tarkastelee aikuissosiaalityötä professiona ja käytäntönä, jota tehdään hyvinvointialueilla eri palveluissa aikuisten parissa. Lisäksi selvityksessä vertaillaan hyvinvointialueiden tapoja järjestää työikäisten sosiaalipalveluja. Käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa aikuissosiaalityön asiakaskunta ja asiakasprosessit sekä taloudellisen tuen palveluiden ja asumispalveluiden järjestäminen. Lisäksi tarkastellaan monialaista yhteistyötä sekä muuttuvan toimintaympäristön vaikutuksia aikuissosiaalityöhön.

Aikuissosiaalityö on strateginen investointi

Keskeinen viesti on, että aikuissosiaalityöhön panostaminen on strateginen investointi. Aikuissosiaalityö on hyvinvointijärjestelmän keskeinen turvaverkko, joka ehkäisee raskaampien ja kalliiden palvelujen tarvetta sekä vahvistaa sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä. 

Raportin suosituksissa korostuvat erityisesti:

  • aikuissosiaalityön profiilin ja näkyvyyden vahvistaminen
  • valtakunnallisen ohjauksen selkeyttäminen
  • vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden systemaattinen osoittaminen
  • asiakastyön rakenteiden ja organisoinnin selkeyttäminen
  • monialaisen yhteistyön ja sen johtamisen vahvistaminen

Selvityksen mukaan ilman selkeämpää strategista asemaa ja yhtenäisempää valtakunnallista ohjausta aikuissosiaalityön potentiaalia ei voida hyödyntää täysimääräisesti. Raportti haastaa hyvinvointialueet ja valtakunnalliset toimijat tarkastelemaan aikuissosiaalityön roolia osana sosiaalipalvelujen kokonaisuutta.

Tietoa selvityksestä

Selvitykseen osallistuivat Etelä-Suomen yhteistyöalueen kahdeksan hyvinvointialuetta. Sen toteutuksessa oli mukana aikuissosiaalityön johtoa, esihenkilöitä ja asiantuntijoita. Selvitys oli toimeksianto Etelä-Suomen työikäisten sosiaalihuollon johtajien YTA-työryhmästä, ja se toteutettiin helmikuun 2025 ja helmikuun 2026 välisenä aikana.

Aikuissosiaalityö ja työikäisten sosiaalipalvelut – Selvitys nykytilasta Etelä-Suomen hyvinvointialueilla 2025, Tytti Hytti ja Kaisa Palomäki, Soccan työpapereita 2026:2

Lisätietoja

Tytti Hytti

Erikoissuunnittelija
040 334 0821
tytti.s.hytti(ät)hus.fi

Kaisa Palomäki

Kehittämispäällikkö
040 554 8299
kaisa.palomaki(ät)hus.fi