Mitä on sosiaalinen kuntoutus?

Sosiaalinen kuntoutus määritellään sosiaalihuoltolain (1301/2014) 17 §:ssä: ”Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettavaa tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi.” Sosiaalisen kuntoutuksen ensisijaisena tavoitteena on siis sosiaalinen osallisuus ja toimintakyky ja tehtävänä syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäiseminen (Rossi & Valokivi 2018, 151).

Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu palvelutarpeen arviointia, sosiaalityötä, sosiaaliohjausta, neuvonta- ja ohjauspalvelua sekä asiakaslähtöistä moniammatillista työtä, jossa paneudutaan asiakkaiden haastaviin elämäntilanteisiin ja tuetaan asiakasta arjessa, elämänhallinnassa ja sosiaalisissa suhteissa. Käytännössä sosiaalinen kuntoutus voi olla esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa tai kotiin vietäviä palveluita. (Puromäki ym. 2017.)

Sosiaalinen kuntoutus ikääntyneen näkökulmasta

THL:n toteuttaman kuntakyselyn (Puromäki ym. 2017) tuloksista käy ilmi, että sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat ovat pääasiassa työikäisiä ja sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteena nähdään yleisesti työkyvyn vahvistaminen ja valmistaminen työmarkkinoille. Tämä tarkoittaa siis, että sosiaalinen kuntoutus liitetään hyvin usein työikäisiä koskevaksi asiaksi, vaikka sosiaalihuoltolain soveltamisoppaassa (2017) on mainittu sosiaalisen kuntoutuksen sisältävän myös ikääntyneiden palvelut.  

Mitä on siis sosiaalinen kuntoutus erityisesti ikääntyneiden ihmisten kohdalla? Työkyvyn ja työmarkkinoiden näkökulma ei ole ikäihmisten sosiaalisessa kuntoutuksessa olennainen, vaan kuntoutuksella tavoitellaan osallisuutta arjessa tärkeisiin ihmissuhteisiin, yhteisöihin ja palveluihin sekä osallisuutta ylipäätään itseään koskevissa asioissa (Rossi & Valokivi 2018, 151).

Ikääntyneiden sosiaalisen kuntoutuksen tutkimus Suomessa

Kuten yleiset käsitykset sosiaalisesta kuntoutuksesta, myös siitä tehty tutkimus painottuu hyvin paljon työikäisiä koskevaan sosiaaliseen kuntoutukseen. Ikääntyneiden näkökulmasta sosiaalista kuntoutusta ovat tutkineet Eeva Rossi ja Heli Valokivi, jotka artikkelissaan (2018, 149–173) tarkastelevat haastatteluaineistonsa avulla ikääntyneiden avun, tuen ja sosiaalisen osallisuuden tarpeita sekä niiden kautta sosiaalisen osallisuuden toteutumista. Tutkimuksen mukaan ikäihmisten sosiaalisen kuntoutuksen keskeisiä asioita ovat ikääntyneen identiteetin, omien asioiden hoitamisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tukeminen. Ikäihmisten kohdalla sosiaalinen osallisuus vaatii kuitenkin myös arjen päivittäisistä toimista selviytymistä, mikä edellyttää sosiaalityön ja -ohjauksen lisäksi muitakin sosiaali- ja terveyspalveluita. Tällaisia palveluita voisivat olla kotihoito tai esimerkiksi lääkinnällisen kuntoutuksen keinot (kuten toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen tähtäävät terapiat, apuvälineet).

Eeva Rossi on myös lisensiaatintutkielmassaan (2013) tutkinut gerontologisen kuntoutuksen sosiaalityötä ja todennut sen olevan arviointia, tukea ja huolenpitoa. Riitta-Liisa Kinnin väitöskirjatutkimuksen (2014) tuloksissa gerontologisen sosiaalityön toimijuus osana ikäihmisten kuntoutusta näyttäytyy heikohkona ja sosiaalityö ja sosiaalinen tarvitsisivat vahvistamista moniammatillisessa kuntoutuksessa - ainakin sairaalan kontekstissa.

Johanna Koli on sosiaalityön erikoistumisopintojen lopputyössään (2019) tutkinut gerontologisen sosiaalityön kuntouttavia ammattikäytäntöjä liittyen kaltoinkohtelua kokeneisiin ikääntyneisiin. Opinnäytetöitä ikääntyneiden sosiaalisesta kuntoutuksesta (katso mm. Ojansuu & Lampén 2019, Tuominen-Tolonen Marju 2011, Uusitalo 2020) on tehty jonkin verran. Opinnäytetöissä on tunnistettu yksilökohtaisen palvelutarpeen arvioinnin tarve sosiaalisen kuntoutuksen suunnittelussa sekä moniammatillisen työtiimin toimenpiteet ja tuki kuntoutumisessa. Opinnäytteiden mukaan sosiaaliseen kuntoutukseen osallistuvia ammattilaisia voivat olla sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien lisäksi ainakin geronomit, kuntoutuksen ohjaajat, sairaanhoitajat ja fysioterapeutit.

Sosiaaliseen kuntoutukseen perehtyessäni ja tätä kirjoittaessani ymmärsin gerontologisen sosiaalityön sisältävän paljon sosiaalisen kuntoutuksen elementtejä, vaikka koen, etten ainakaan itse sosiaalityön opiskelijana ole osannut nimetä tekeväni sosiaalista kuntoutusta arjen työssä. Tämän ajatuksen jakavat ehkä muutkin ammattilaiset, koska GeroMetron työpajassa vuonna 2017 kysymykseen ”Mitä gerontologisessa sosiaalityössä pitäisi kehittää sosiaaliseen kuntoutukseen liittyen?”, yksi vastaus oli: ”Otetaan sosiaalisen kuntoutuksen käsite käyttöön sosiaalityössä”. Ikääntyneiden sosiaalisen kuntoutuksen tutkimisessa on päästy jo hyvään alkuun, mutta tietenkin vertaisarvioitua tutkimusta olisi tärkeä saada aiheesta lisää – ainakin sen vuoksi, että osaisimme ottaa sosiaalisen kuntoutuksen käsitteen luonnolliseksi osaksi ikääntyneiden palveluita.

Kirjoittaja Rilla Pohjola on sosiaalityön maisterivaiheen opiskelija Jyväskylän yliopistosta.

 Tutustu tekstin lähteisiin