Miten sinä jaksat? – iäkkään omaishoitajan henkisen jaksamisen tukeminen

Omaishoitajien henkisen jaksamisen tukeminen vaatii omaishoitoerityisyyden tuntemista. Omaishoitajan antama hoiva tapahtuu läheis- ja kiintymyssuhteessa, on usein pitkäkestoista ja intensiivistä. Tukemisessa on tärkeää tunnistaa hoivatilanteen kuormitus, siihen liittyvä palveluvaje sekä jaksamattomuus hakea palveluita. Tässä blogissa kerrotaan Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n uudesta omaishoitajien tuen hankkeesta.

,

Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n kolmivuotinen Tunnista, toimi ja ennaltaehkäise (TTE) -hanke käynnistyi maaliskuussa 2023. Hankkeen tavoitteena on tukea omaishoitajan henkistä jaksamista ja ennaltaehkäistä uupumista. Kohderyhmäksi valikoitui yli 65-vuotiaat helsinkiläiset omaishoitajat, koska suurin tarve erityistuelle nähtiin tässä ikäryhmässä. Asiakkaan ei tarvitse olla virallinen omaishoitaja tai yhdistyksen jäsen saadakseen tukea. Apu on luottamuksellista ja maksutonta. Keskusteluapua voi saada myös ruotsiksi.

Tukea hoivaan liittyvien tunnekuormien tunnistaminen

Hankkeen ensimmäisenä tavoitteena on tukea omaishoitajaa tunnistamaan hoivaan liittyviä tunnekuormiaan. Toimintamuotona on ammattilaisen kanssa käytävät yksilökeskustelut (1–5 kertaa). Keskustelut käydään toimistolla, asiakkaan kotona, osittain puhelimitse, yhteistyökumppanin tiloissa tai muualla asiakkaan valitsemassa paikassa, esimerkiksi kävelyllä.

Yksilökeskusteluissa kaikille asiakkaille tehdään strukturoitu alkuhaastattelu mittaamisen tueksi. Asiakas täyttää myös WEMWBS-14-positiivisen mielenterveyden mittari -kyselylomakkeen. Lisäksi asiakas täyttää sosiaalisen verkostokartan. Viimeisellä tapaamiskerralla tehdään strukturoitu loppuhaastattelu ja asiakas täyttää uudelleen positiivisen mielenterveyden mittarin.

Asiakastapaamiset tilastoidaan ikäryhmän ja sukupuolen mukaan. Keräämme myös tietoa siitä, onko asiakas sopimusomaishoitaja sekä siitä, millä Helsingin suuralueella asiakas asuu. Tärkeä tieto on myös se, mistä asiakas on tapaamisiin ohjautunut.

Vertaisryhmät helpottamaan henkistä kuormitusta

Toisena tavoitteena on tarjota omaishoitajille tukea vertaisryhmissä, joiden avulla omaishoitajien henkinen kuormitus vähenee. Työntekijät kokoavat ja ohjaavat ryhmiä erilaisissa omaishoidon muutoskohdissa oleville omaishoitajille. Tapaamiskerrat ovat teemallisia, ja niissä tuetaan omaishoitajien omaa elämänhallintaa.

Asiakas voidaan ohjata teemalliseen vertaistukiryhmään yksilökeskustelujen jälkeen tai hän voi tulla suoraan ryhmään, kun oma elämäntilanne vastaa ryhmän tavoitetta. Ryhmä voi halutessaan jatkaa omana vertaisryhmänään ja osin näin tapahtuukin.

Parannetaan omaishoitajien parissa työskentelevien kykyä havaita henkinen kuormitus

Kolmantena tavoitteena on omaishoitajien henkisen kuormituksen tunnistaminen laajemmin omaishoitajien kanssa työskentelevien parissa, jolloin omaishoitajat saavat tarvitsemansa henkisen tuen. Kohderyhmänä ovat omaishoidon tuen johtavat viranhaltijat, omaishoidon sosiaaliohjaajat, asiakasohjaajat sekä kaikki työssään ikääntyneitä omaishoitajia kohtaavat työntekijät.

Yhteistyötä ja tiedottamista tehdään säännöllisesti. Olemme myös todenneet, että vaikka työmme on henkisen jaksamisen tukemista ja uupumuksen ennaltaehkäisemistä, myös palveluohjauksella on yllättävän iso rooli keskusteluissa.

Kuulluksi tuleminen tärkeää omaishoitajille

Asiakkailta on saatu hyvää palautetta. Tärkeää on ollut kuulluksi tuleminen ja oman tilanteen jäsentäminen ammattilaisen kanssa. Moni on ollut yllättynyt siitä, miten väsynyt hän todellisuudessa on – asiakasesitteemme otsikkokysymys Miten sinä jaksat? – saa lähes poikkeuksetta asiakkaan kyyneliin.

Kun asiakas on saanut purkaa ristiriitaisiakin tuntojaan ja tarkastella omaa elämäntilannettaan, on voitu lähteä kartoittamaan voimavaroja ja tukiverkostoja. Tavoitteita oman hyvinvoinnin kohentamiseksi on asetettu ja ulkopuolista apua omaishoitotilanteeseen on lähdetty hakemaan.

Lisätietoja

Miten sinä jaksat -esite Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry (pdf)

Tunnista, toimi ja ennaltaehkäise (TTE) -hankkeen yhteistyökumppaneille (pdf)

Kirjoittajat

Lena Lönngren, Päivi Latvala ja Tea Tulikallio ovat Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n omaistoiminnan kehittäjiä