Toimintavuosi 2026: Socca vahvistaa tutkimusperustaisuutta ja tietoon perustuvaa kehittämistä

Vuosi 2026 on Soccan ensimmäinen kokonainen vuosi Etelä-Suomen laajuisena sosiaalihuollon osaamiskeskuksena. Toiminta on kytketty tiiviisti sosiaalihuollon ja TKI-toiminnan rakenteisiin Etelä-Suomessa. Toimintavuoden aikana kehitämme edelleen Soccan roolia ja toimintakäytäntöjä vastaamaan Etelä-Suomen yhteisiin tarpeisiin.

Soccan työ jäsentyy neljän strategisen painopisteen ympärille. Painopisteet ovat tutkimusperustaisuuden vahvistaminen, tietoon perustuva kehittäminen, monipuolinen vaikuttaminen sekä monialaisuuden edistäminen.

Uusia tutkimushankkeita käynnistyy

Sosiaalialan tutkimusperustaisuutta vahvistetaan kehittämällä tutkimusyhteistyön malleja yhdessä korkeakoulujen ja hyvinvointialueiden kanssa, osallistumalla tutkimustiedon tuottamiseen ja vahvistamalla tutkimusviestintää. Jatkamme muun muassa sosiaalityön tutkimusaamukahvien järjestämistä ja kehitämme niiden rinnalle uusia tapoja tutkimustulosten viemiseksi käytäntöön.

Socca toimii osatoteuttajana kahdessa tänä vuonna käynnistyvässä sosiaalityön tutkimushankkeessa. Nämä ovat ”Vaativa perheinterventio gerontologisessa sosiaalityössä – tietopohja, edellytykset ja arviointi” (VAPGE) ja ”Taitoa, varmuutta ja vaikuttavuutta vuorovaikutukseen lapsi- ja perhesosiaalityössä” (TAITAVA II).

Keskeisenä yhteistyökumppanina toimii jatkossakin Helsingin yliopiston Helsinki Practice Research Centre (HPRC). Etelä-Suomen ammattikorkeakoulujen kanssa kehitetään tutkimusyhteistyön rakenteita.

Kehittämistä tietoon perustuen jatketaan

Socca edistää rakenteellisen sosiaalityön tunnettavuutta ja asemaa muun muassa julkaisemalla laajan sosiaalisen raportin pilotin tulokset ja levittämällä niitä. Sosiaalisen raportoinnin työkalun tuottaminen hyvinvointialueille jatkuu.

Socca edistää tieto- ja tutkimusperustaisten käytäntöjen ja toimintamallien jakamista, kuten iäkkään erityisen tuen tarpeen tunnistamisen ja reflektion työkalua hyvinvointialueilla. Kokoamme olemassa olevaa tutkimusta kehittämisen tueksi ja tuemme hyvinvointialueita ohjelmateoriatyöskentelyssä.

Vuonna 2025 käynnistynyt IntO-Integraatiota osallistaen – Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuuksien sosiaaliset innovaatiot -kehittämishanke jatkuu yhteistyössä HUS nuorisopsykiatrian, Helsingin kaupungin ja Uudenmaan hyvinvointialueiden sekä Osallisuuden aika ry:n kanssa.

Vaikuttamista tiedolla ja asiantuntijuudella

Vuonna 2026 Socca tuo esiin sosiaalihuollon asiantuntemusta eri foorumeilla, antaa lausuntoja ja kannanottoja lainvalmisteluun sekä osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaikutamme sosiaalihuollon TKI-rakenteiden ja resursoinnin vahvistamiseen esimerkiksi hallitusohjelmavaikuttamisella.

Socca järjestää yhteistyöalueella muun muassa aikuissosiaalityön ja rakenteellisen sosiaalityön tapahtumia sekä jatkaa aktiivista tutkimus- ja asiantuntijaviestintää.

Lisätietoa

Soccan vuoden 2026 toimintasuunnitelma