Soccassa toteutettavassa osatutkimuksessa on kerätty fokusryhmähaastatteluaineisto, jonka valossa tarkastellaan moniammatillista yhteistyötä i) koulun sisällä ja toisaalta ii) koulun ja hyvinvointialueilla tehtävän lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön välillä. Tutkijan tehtävänä on vastata kerätyn aineiston analysoinnista ja raportoinnista tieteellisen artikkelin muodossa. Osatutkimus toteutetaan yhdessä sosiaalialan osaamiskeskus Verson (Päijät-Hämeen hyvinvointialue) kanssa. Lisäksi tutkija osallistuu SOTEPALA-hankkeen tutkimusryhmän yhteiseen työskentelyyn.
Hanke toteutetaan koko Etelä-Suomen yhteistyöalueella. Hankkeen kokonaisuutta hallinnoi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Tutkimusrahoitus on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa (RRP).
Työ alkaa 2.5. tai sopimuksen mukaan, meillä on myös joustava etätyömahdollisuus. Kokonaispalkka on 3500–4500 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta kokemuksesta.
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 28.3. Tutustumme hakemukseesi jo hakuajan kuluessa ja kutsumme hakijoita haastatteluun. Täytämme tehtävän heti sopivan sijaisen löydyttyä.
Tehtävän kelpoisuusehdot
Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (sosiaali-, terveys- tai kasvatustieteet) ja soveltuva kokemus, edellytämme aiempaa kokemusta laadullisen aineiston analysoinnista, raportoinnista ja tieteellisestä julkaisemisesta.
Hakijalta edellytetään kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tutkimuksellista osaamista, kokemusta monitieteisestä tutkimustyöstä lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluissa sekä lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujärjestelmän hyvää tuntemista.
Haku: Tutkija Socca SOTEPALA-hanke – HUS Urasivusto Urat
Lisätiedot
tutkija Elina Aaltio, p. 040 489 0697, ti 11.3., to 13.3. ja pe 14.3. klo 10–15, sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@hus.fi.
