Priorisointi aiheena valtakunnallisilla sosku-kahveilla

Maaliskuun 14. päivänä järjestetyillä valtakunnallisilla sosku-aamukahveilla käsiteltiin sosiaalisen kuntoutuksen priorisointia. Tapahtuma kokosi yli sata osallistujaa eri puolilta Suomea. Keskustelua johti Pikassoksen kehittämispäällikkö Anna Pekkarinen.

,

Ohjelmassa oli asiantuntija-alustuksia sekä paneelikeskustelu, jossa ääneen pääsivät hyvinvointialueiden edustajat Etelä-Pohjanmaalta, Keski-Uudeltamaalta ja Itä-Uudeltamaalta sekä järjestökentän edustaja Satakunnan Sininauha ry:stä. Yliopistonlehtori Petteri Niemi esitteli sosiaalihuollon priorisointimalleja ja etiikkaa. Osallistujien näkemyksiä kerättiin Padlet-alustalle, jossa pohdittiin priorisoinnin haasteita ja mahdollisuuksia. 

Säästöpaineet kiristävät ja eettinen stressi kuormittaa  

Sosiaaliseen kuntoutukseen on kohdistunut säästöjä. Palvelutarpeiden kasvaessa hyvinvointialueet joutuvat samalla supistamaan palveluvalikkoaan. Myös muiden sote-palveluiden tiukentuneet asiakaskriteerit lisäävät sosiaalisen kuntoutuksen tarvetta.  

Keskustelussa nousi esiin huoli siitä, että osa ihmisistä on jäämässä palveluiden ulkopuolelle. Monilla alueilla ostopalveluita on vähennetty ja toimintoja siirretty hyvinvointialueiden omaksi palvelutuotannoksi. Joillakin alueilla sosiaaliseen kuntoutukseen on syntynyt jonoja, mikä suosii asiakkaita, jotka jaksavat odottaa palvelua ilman tukea pitkään.  Myös sosiaaliseen kuntoutukseen ohjautumisesta on tehty joillakin alueilla vaikeampaa tai kevyempää tukea tarvitsevia asiakkaita ohjataan palveluun tällä hetkellä vähemmän. Oikea-aikainen sosiaalinen kuntoutus voisi ehkäistä parhaimmillaan raskaampien ja kalliimpien palveluiden tarvetta. 

Säästöpaineet lisäävät myös työntekijöiden eettistä stressiä, sillä priorisointi vaikuttaa myös päivittäisessä asiakastyössä: valintaa joudutaan tekemään mm. asiakastyön, kirjaamisen ja muiden tehtävien välillä. Myös pitkät välimatkat ja palvelujen puute voivat tehdä asiakastyöstä haastavaa.  

Priorisoinnille tarvitaan selkeitä raameja 

Joillakin alueilla sosiaalinen kuntoutus painottuu nykyisin ryhmätoimintaan, ja yksilötyön määrä on vähentynyt. Tämä asettaa haasteita niille asiakkaille, jotka eivät pysty osallistumaan ryhmätoimintaan. Sosiaalisessa kuntoutuksessa yksilöllisen tuen räätälöiminen olisi tärkeää.  

Pienistä osallistumista mahdollistavista kuluista säästäminen koetaan lyhytnäköiseksi, sillä säästötoimenpiteiden pitkän aikavälin vaikutuksia asiakkaiden elämäntilanteisiin ja palvelutarpeisiin ei välttämättä arvioida riittävästi. Palveluiden kriteerit ja priorisointikäytännöt vaihtelevat eri alueilla. Selkeitä raameja ei ole aina määritelty, mikä tekee priorisoinnista haasteellista. Priorisointiin vaikuttavat myös työntekijöiden henkilökohtaiset arvot, harkinta ja ammattietiikka. Yhteinen keskustelu priorisoinnista on erityisen tärkeää!  

Hyviä käytäntöjä ja uusia toimintamalleja hyvinvointialueilla 

Vaikka haasteita on paljon, hyvinvointialueilla on myös kehitetty uusia toimintamalleja ja -tapoja sosiaalisen kuntoutuksen vahvistamiseksi: 

  • Länsi-Uudellamaalla on kehitetty yhteinen sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalli. 
  • Itä-Uudellamaalla hyödynnetään etäkuntoutusta madaltamaan palveluiden kynnystä ja tavoittamaan syrjään jääneitä asiakkaita. Lisäksi järjestetään yhdistettyjä ryhmiä matalan kynnyksen kuntouttavan työtoiminnan kanssa tai toimitaan rinnakkain samoissa tiloissa esim. kuntien työpajojen kanssa.  
  • Lapissa sosiaalista kuntoutusta kehitetään erityisesti pienillä paikkakunnilla, joissa palvelut eivät ole aina helposti saatavilla. 
  • Etelä-Savossa psykososiaalisen tuen mallia pyritään saamaan osaksi hyvinvointialueen peruspalveluja hankekehittämisen jälkeen.  
  • Vantaa-Keravalla on aloitettu kehittämään sosiaalista kuntoutusta nuorten tiimissä omatyöntekijän toimesta ja tehdään tiivistä yhteistyötä järjestöjen ja kuntien kanssa.  

Yhteisöön kiinnittymisen merkitys nähtiin myös tärkeänä osana kuntoutumista. Yhteisö tarjoaa paitsi sosiaalisia kontakteja, myös mahdollisuuden kokea auttamisen iloa ja osallistumista. 

Jatkuvaa kehittämistyötä ja seuraavat sosku-kahvit 

Priorisointi on aihe, joka koskettaa syvästi niin työntekijöitä kuin asiakkaita. Sen vuoksi on tärkeää jatkaa keskustelua ja kehittää sosiaalisen kuntoutuksen rakenteita sekä toimintamalleja, jotta palvelut säilyvät saavutettavina ja vaikuttavina.  

Lisätietoa valtakunnallisista sosku-kahveista on saatavilla osoitteessa Sosiaalinen kuntoutus – Socca. 

Seuraavat valtakunnalliset Sosku-kahvit järjestetään 13.6.2025 klo 08:30–10:30. Teemana tällöin on ryhmät ja yhteisöt sosiaalisessa kuntoutuksessa – tervetuloa mukaan jatkamaan keskustelua!