Yhä useammin kuulee esitettävän, että lastensuojelua on kehitettävä tutkimusperusteisesti ja että tutkimustiedon tulisi ohjata niin lastensuojelun yleisiä linjauksia kuin yksittäisten lasten ja perheiden tilanteissa tehtäviä ratkaisuja. On helppo olla samaa mieltä etenkin, jos vaihtoehtona on mielipiteisiin tai tottumuksiin perustuvat ratkaisut. Lastensuojeluhan on yksi niistä sosiaalipalveluiden alueista, jota koskevia näkemyksiä ja mielipiteitä voi muodostaa jo yksinomaan mediaa seuraamalla. Media – niin tärkeitä asioita kuin se ajoittain lastensuojelusta nostaakin esiin – on kuitenkin tiedonlähteenä ohuempi ja pirstaleisempi kuin tutkimus. 

Tutkimustieto ei sekään ole aukoton ja itsestään selvä tietolaji. Siksikin on tärkeää pysähtyä miettimään, mitä tutkimusperustaisuudella tarkoitetaan lastensuojelussa. Joskus tutkimusperustaisuudeksi tulkitaan se, että käydään läpi muutamia kansainvälisten tiedejulkaisuiden artikkeleita ja rakennetaan niiden pohjalta esitys toivottavista toimintatavoista. Tutkimusperustaisuutena voi näkyä myös nojautuminen yksittäiseen tutkimukseen, esimerkiksi opinnäytteeseen tai kartoitukseen. Kaikki kuvatut tavat varmasti lisäävät ymmärrystä lastensuojelussa kohdattavien ilmiöiden luonteesta etenkin, jos lukijalla on käytössään kriittisen tutkimuslukemisen taidot. Väittäisin kuitenkin, että tutkimusperustaisuuden tulisi tarkoittaa jotakin muuta kuin yksittäisiin artikkeleihin, opinnäytetöihin tai selvityksiin nojautumista. 

Tutkimus hengittää käsitteistä, teoriasta ja tarkasta ajattelusta. Siksi haluaisin nähdä, että tutkimusperustaisuuden vahvistamisessa ei unohdettaisi teorian tärkeyttä eikä sivuutettaisi sosiaalityön omaa teoriaperinnettä. Tässä ajassa on mahdollista, että tutkimusperustaisuuden vahvistamisen mallina toimii terveydenhuollon tapa ymmärtää teoria- ja tutkimusperustaisuus tutkimuksen ja käytännön välisessä suhteessa. Se tapa toimii joissakin lastensuojelun teemoissa. Etenkin yksilöiden yksittäisten ongelmien diagnostisointia painottava lastensuojelu voi hyötyä terveydenhuollon tutkimusperustaisesta orientaatiosta. Lastensuojelu ei kuitenkaan palaudu yksinomaan yksilöiden yksittäisten ongelmien hoitamiseen, vaan lastensuojelussa on kyse muuttuvista ja toisiinsa kietoutuneista sosiaalisten suhteiden, olosuhteiden ja verkostojen ongelmista sekä toimijoiden erilaisista oikeuksista, toiveista, velvollisuuksista ja tarpeista. En puhu sen puolesta, että juuri sosiaalityössä osataan tutkia tuonkaltaisia asioita paremmin kuin jollakin muulla tieteenalalla, vaan ajattelen, että sosiaalityön tutkimuksessa on joitakin sellaisia lähtökohtia, jotka antavat edellytyksiä tunnistaa tuonkaltaisia ongelmia ja rakentaa niihin tutkimusperustaista näkemystä. Näitä lähtökohtia paikantaa napakasti yksi vanha sosiaalityön teorian teos.

Kysymys objekteista ja subjekteista tutkimusperustaisuuden haasteena An Introduction to Social Work Theory on David Howen kirjoittama teos. Se julkaistiin ensimmäisen kerran 1980-luvun loppupuolella ja siitä otettiin uusintapainoksia vielä vuosikymmen alkuperäisjulkaisun jälkeen. Teos on jäänyt Suomessa toisen sosiaalityön teorioita kokoavan teoksen, Malcolm Paynen Modern Social Work Theories -teoksen, varjoon. Molemmissa jäljitetään sitä, mitä sosiaalinen sosiaalityössä on. Howe kiteyttää näkökulman sosiaalityön teoriaan mainiosti äärimmäisesti yksinkertaistamalla tutkimuksen kaksi erilaista tapaa nähdä se maailma, jota tutkitaan. Maailma on hänen mukaansa joko subjektien tai objektien maailma. Objekteja voi tarkastella, mitata ja vertailla ja pysyä niistä etäällä ja samalla tuottaa tietoa. Jos taas maailman nähdään koostuvan subjekteista, tulee subjekteja tutkia toisin kuin objekteja. Subjekteilla on omia yksilöllisiä toimintatapoja, toiveita ja tarpeita ja tutkijana toimivan subjektin tehtävänä on ymmärtää niitä. Ymmärtäminen puolestaan edellyttää lähellä oloa. Subjekteista koostuvasta maailmasta syntyvä tutkimustieto on vääjäämättä jonkinasteisesti tilanne- ja kontekstisidonnaista. 

Sosiaalityön ammatillinen ymmärrys ja eettinen sitoumus lähtevät subjekteista. Subjektinäkemys sanotetaan usein asiakaslähtöisyydeksi, joskus jotenkin muuten. Siihen virittyvää tutkimusotetta ja tarvittavia tutkimusmenetelmiä ja käsitteistöjä on kehitetty. Onkin tärkeää, että tuota ymmärrystä ei sivuuteta nykyisessä tutkimusperustaista lastensuojelua korostavassa keskustelussa.  Sosiaalisten subjektien maailmasta kertyvä tutkimustieto on vääjäämättä toisenlaista kuin objektien maailmasta kertyvä tieto – se on pienimuotoisempaa, epävarmempaa, tiedontuottamistilanteeseen sidotumpaa, varauksellisempaa ja ehkä ristiriitaisempaa. Sillä toivoisi olevan annettavaa myös tutkimusperustaiselle lastensuojelulle. Jos senkaltainen tieto sivuutetaan tutkimusperustaisessa lastensuojelussa, kertoo se osittaisesta irtaantumisesta subjektien maailmaa korostavasta lähtökohdasta. 

Tutkimusperustaisuuden ajasta

Lastensuojelun (ja sosiaalityön) tutkimusperustaisuutta tuetaan tutkimusta tekemällä, arvioimalla, siitä keskustelemalla ja sen käyttöarvoa kokeilemalla. Tämä on uudella ja ainutkertaisella tavalla mahdollista Suomessa VTR-rahoitetun tutkimuksen pohjalta. Sen merkitys tulee olemaan suuri pitkällä aikavälillä. Parhaimmillaan se mahdollistaa myös kriittisen keskustelun siitä, mitä tutkimusperustaisuus on nimenomaan sosiaalityön tutkimuksessa. Näin yhtä ensimmäisistä VTR-rahoitteisia tutkimuksesta luotsanneena on kuitenkin välttämätöntä muistuttaa yhdestä tutkimuksen ehdosta: ajasta. Tutkimus eroaa selvityksistä siinä, että se vaatii paljon aikaa, jotta se löytää perustansa teoriasta ja käsitteistä vuoropuhelussa empiirisen analyysin kanssa. Aika on yllättävän oleellinen asia tutkimuksen teossa.

Jos tutkimus on empiiristä, kuten ETU-tutkimuksemme lapsen tilanteen arvioinnista lastensuojelun ja lapsi-ja perhepalveluiden rajapinnoilla on, vaativat tutkimuslupien hakeminen, eettinen ennakkoarviointi ja itse aineiston kerääminen useita kuukausia, ellei vuoden. Empiirinen aineisto vaatii analyysia ja tulkintaa – molemmat hitaita työvaiheita. Ilman huolellista teoriavirittynyttä tulkintaa tulokset jäävät kauas siitä, mitä tutkimus parhaimmillaan voi tuoda lastensuojeluun. ETU-tutkimuksessa meillä on käytössä 21 kuukautta ja valtakunnallisesti kerätty mittava aineisto. Lastensuojelussa toimivien esihenkilöiden, ammattilaisten ja asiakaskehittäjien panos on tutkimuksessa suuri ja korvaamaton ja heidän kanssaan syntynyt tutkimusaineisto on rikas. Tiedontuottamiseen osallistuneiden panos haastaa tutkijoita vastaamaan huolella siihen, että aineistosta syntyy tutkimusperustainen kuva. Tätä aineistoa ei voi työstää tottumusten ja mielipiteiden pohjalta. Ja juuri siksi tämä(kin) tutkimus vaatii aikaa.

Ajattelun vaatima aika on ennakoimatonta. Vaikka vain lähinnä seuraan tutkimusryhmän tutkijoiden työskentelyä, huomaan itse palaavani uudestaan ja uudestaan joidenkin sosiaalityön klassikkotekstien pariin. Arviointia koskevia kysymyksiä on työstetty läpi sosiaalityön ammatillisen historian ja jotkut teemat ovat yllättävän samoja riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä tai palvelujärjestelmän termistöllä arvioinnista on kirjoitettu. Siksi arviointia jäsentäviä käsitteitä ja teoreettista ymmärrystä kannattaa etsiä myös sieltä eikä vain lähiajan julkaisuista. Tutkimusperustaisuuden ei tulisikaan kutistua ajatukseen siitä, että se on vain ”uutta” tietoa ja sen myötä lastensuojeluun tulee jotakin ihan ”uutta”.  Sen paikantaminen, mikä on pysyvää ja toistuvaa tässä alati muuttuvassa maailmassa, on myös yksi tutkimusperustaisen lastensuojelun tehtävä.

Tarja Pösö
professori
Tampereen yliopisto 

VTR-rahoitteisesta ETU-tutkimuksesta vastaa Tampereen yliopisto ja tutkimuksen hallinnollisesta kokonaisuudesta vastaa Socca. Lisätietoa ETU-tutkimushankkeesta (socca.fi) 

Syksyn 2022 ETU-tutkimuksen ajankohtaiset tapahtumat (socca.fi)