Vieraskielisten lastensuojelun asiakkaiden ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kokemuksia on Suomessa tutkittu vain vähän. Vieraskielisillä tarkoitamme äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvia henkilöitä. Käytännössä kyse on usein monikielisistä henkilöistä, mutta tässä käsitevalinnassa ajatuksena on tehdä rajaus asiakkaisiin, joilla asiointikieli on eri kuin julkisissa instituutiossa käytetyt kielet.

Vieraskielisten lastensuojelun asiakkaiden osuus on kasvanut viime vuosina erityisesti pääkaupunkiseudulla. Mediassa ovat ajoittain olleet esillä suomalais-venäläisten perheiden huoltajuuskiistat ja lasten huostaanotot sekä yleisesti vieraskielisiin perheisiin ja lapsiin liittyvät riskitekijät, jotka voivat johtaa lastensuojelun asiakkuuteen. Myös lastensuojelulaissa (417/2007) on säädetty kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisesta osana lastensuojelutyötä ja lapsen edun toteutumista. Monipuolista tietoa aiheesta ei kuitenkaan vielä ole.

Suomessa sosiaalityötä vieraskielisten asiakkaiden kanssa on lähestytty erityisesti kulttuurierojen kautta. Pelkästään kulttuurierojen tarkastelu ei välttämättä ole kuitenkaan hedelmällinen lähtökohta, sillä se luo stereotypioita ja jakoja ihmisten välille. Kulttuuri voi toimia sellaisten asioiden kaatoluokkana, joihin koetaan vaikeaksi pureutua. Keskittyminen kulttuurieroihin voi kääntää katseen ainoastaan asiakkaaseen, eikä välttämättä silti anna ammattilaisille välineitä käytännön työhön. Kulttuurinen näkökulma voi auttaa tunnistamaan voimavaroja tai riskitekijöitä lasten ja perheiden elämässä sekä tarjota joitakin selityksiä, mutta ainoana tarkastelukehikkona se peittää alleen enemmän kuin avaa.

Muutamissa Suomessa toteutetuissa tutkimuksissa on havaittu, että vieraskielisten ja suomenkielisten perheiden lastensuojelun asiakkuuksien taustalla on pääosin samantyyppisiä haasteita, kuten vanhempien tai lapsen päihde- ja mielenterveysongelmat. Konkreettinen erityiskysymys vieraskielisten asiakkaiden kanssa työskentelyssä on kuitenkin se, ettei ammattilaisella ja asiakasperheellä ole yhteistä kieltä. Yhteisen kielen puuttuminen vaikuttaa kommunikaatioon, molemminpuoliseen ymmärrykseen, keskinäisen luottamuksen muodostumiseen sekä työskentelyprosessiin ja sen lopputulokseen.

Valtaepäsymmetriat asiakkaiden ja ammattilaisten välillä ovat läsnä kaikissa ammatillisissa kohtaamisissa, mutta ne voivat korostua vieraskielisten asiakkaiden kohdatessa viranomaisia. Ammattilaisella on palvelutietoa, hän voi myöntää tai evätä palveluita tai etuuksia tai tehdä lainsäädännön nojalla asiakkaan elämään merkittäviä interventioita. Tämän lisäksi ammattilaisella on kielellistä valtaa, sillä hän puhuu omaa äidinkieltään ja voi käyttää asiakkaalle vieraita ammattikäsitteitä.

Tulkin käyttö tapaamisissa vieraskielisten asiakkaiden kanssa on välttämätöntä ymmärryksen ja osapuolien oikeusturvan kannalta. Tulkin läsnäolo voi kuitenkin muuttaa tulkatun kohtaamisen dialogin sijaan trialogiksi ja vaikuttaa tapaamisen dynamiikkaan. Tulkin toiminta ja osaaminen vaikuttavat suuresti tapaamisen lopputulokseen. On havaittu, että tapaamiset lastensuojelun työntekijöiden kanssa herättävät vanhemmissa usein voimakkaita tunteita, mikä voi vaikuttaa heidän kykyynsä vastaanottaa ja omaksua tulkattua tietoa.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on puolestaan huomattu, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät arvioivat etnisiin vähemmistöihin kuuluvia perheitä eri tavoin. Tämä on ilmennyt siten, että ammattilaisille on esitelty täysin samanlainen kuvitteellinen kuvaus huolta aiheuttavasta tilanteesta perheessä, mutta osalle työntekijöistä on kerrottu perheen kuuluvan valtaväestöön ja osalle vähemmistöön. Tutkimustulosten mukaan työntekijät arvioivat riskin lapsen hyvinvoinnille korkeammaksi vähemmistöön kuuluvien perheiden kohdalla. Perheiden tilanteita voidaan siis tulkita eri tavoin taustasta riippuen.

Lastensuojelu lapsen etuna? -tutkimuksen (2021–2022) tavoitteena on selvittää, millä tavoin lastensuojelun tarvetta arvioidaan. Tällöin kielelliset kysymykset nousevat väistämättä esiin. Tulemme kiinnittämän huomiota esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Minkälaisia tulkkauksen käytäntöjä on eri puolella Suomea? Mikä on tulkkauksen merkitys lastensuojelun ammattilaisten ja esihenkilöiden näkökulmista? Mitä erityisiä kielikysymyksiä arviointiin liittyy? Entä millä tavalla kielelliset kysymykset mahdollisesti kietoutuvat esimerkiksi etnisyyteen ja sukupuoleen?

Toivomme, että tutkimuksemme tuottaa uutta tietoa vieraskielisyydestä lastensuojelun arviointityöskentelyssä ja toimii myös laajemmin tutkimuksellisena avauksena kielellisten kysymysten tarkasteluun lastensuojelun kontekstissa.

Kirjoittajat:
Eveliina Heino
Tutkijatohtori
Tampereen yliopisto

Maija Jäppinen
Apulaisprofessori
Helsingin yliopisto