Muutama nosto ETU-tutkimuksen havainnoista

Erilaisten arviointitehtävien ja niiden organisoinnin moninaisuus tuli näkyviin ETU-tutkimuksessa jopa siinä määrin, että epävirallisesti puhuttiin uudenlaisesta arviointiteollisuudesta. Se viittaa paitsi erilaisten arviointitehtävää toteuttavien rakenteiden ja yksiköiden moninaisuuteen myös arviointitehtävien suureen määrään. 

Palveluihin pääsyn tai niiden jatkamisen lisäksi arviointia tehdään jo syntyneen asiakassuhteen osana. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien rinnalla arviointiin osallistuvat erilaiset monialaiset tiimit. ETU-tutkimuksen aineistossa arviointi on lähes poikkeuksetta vähintään kahden työntekijän työtehtävä (työpari). Arviointi on niin ollen työpanokseltaan merkittävä osa ammattilaisten työtä lasten ja perheiden palveluissa.

Arviointiin kohdistuu erilaisia odotuksia. Palvelujärjestelmän toiminnan näkökulmasta odotetaan, että arvioinnin pohjalta ratkeaa, otetaanko lapsi tai perhe palveluun vai ei, tai millaista palvelua tarjotaan.

Toisenlainen odotus tuli esiin erityisesti asiakasnäkökulmaisessa tarkastelussa. Siinä arviointi liudentuu osaksi intensiivistä, lapsen, perheen ja sosiaalityöntekijöiden muutostyötä. Tämä näkemys on hyvin etäällä arvioinnin eriyttämisestä omaksi tehtäväkseen. Se on myös kritiikkiä sitä kohtaan, että palvelujärjestelmään on muodostunut arviointien ketjuja, joissa lapset ja perheet kulkevat arvioinnista toiseen. Arviointi painottuu enemmän kuin avun ja tuen tarjoaminen. 

ETU-tutkimuksen sosiaalityöntekijöiden kysely- ja haastatteluaineistoissa puolestaan näkyy vahva odotus yhdenmukaistavia ja strukturoituja arviointimenetelmiä kohtaan. Tosin myös niiden tarkoituksenmukaisuutta ja käyttökelpoisuutta epäiltiin. Strukturoiduiksi menetelmiksi saatettiin kuitenkin nimetä käytäntöjä, jotka eivät täytä strukturoidun menetelmän kriteereitä. Jatkossa onkin välttämätöntä kehittää yhtäältä tietoisuutta strukturoiduista menetelmistä ja niiden käyttötarkoituksesta, toisaalta kehittää niitä tutkimustietoon perustuen. 

ETU-tutkimuksen aineistossa tuli esiin erilaisia organisaatio-, tiimi- ja työntekijäkohtaisia käytäntöjä, ohjeistuksia ja normituksia siitä, miten valintaa sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisiin palveluihin tulee tehdä. On kyse lainsäädännön paikallisista tulkinnoista. Paikallisten tulkintojen syntyminen ja vakiintuminen kertoo siitä, että nykyinen lainsäädäntö antaa niille reippaasti tilaa tai jopa luo tarvetta niille. Tilanne ei ole ongelmaton.

Yksi kysymys avoimena ylitse muiden

Vaikka ETU-tutkimus on valottanut lapsen tilanteen arvioinnin ajankohtaista kuvaa eri näkökulmista, yksi kysymys ylitse muiden jäi ilman vastausta: mitä arvioidaan ja mitä tulisi arvioida, kun arvioidaan lapsen tilannetta lastensuojelussa ja sen rajapinnoilla? Lapsuus- ja perheammattilaisten käytössä olevat kysymys- ja teemapatteristot ovat mittavia ja moninaisia. Silti on edelleen välttämätöntä kysyä, mikä on tärkeää tietoa lapsen tilanteesta nimenomaan lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä ja niiden rajapinnoilla tehtävissä arvioinneissa.

Vastauksia kysymykseen on tavallaan jo olemassa, sillä tietoa lapsen kehitystä ja hyvinvointia uhkaavista tekijöistä on. On myös vakiintuneita käytäntöjä vakavan uhan tunnistamisessa ja siihen reagoinnissa. Palvelujärjestelmän moninaistuessa tarvitaan kuitenkin uutta ja tarkentuvaa tietoa ja jaettua ymmärrystä siitä, milloin ja miten lastensuojelu eikä esimerkiksi perhesosiaalityö on tarkoituksenmukainen tapa vastata tietynlaisiin lapsen tarpeisiin. 

Jos palveluita ja lapsen kehitystä ja hyvinvointia uhkaavaa (ja sitä tukevaa) tietoa ei yhdistetä toisiinsa tieto- ja tutkimusperustaisesti, palvelujärjestelmän ehdot voivat määrittää lapsen tilanteen arviointia ja sen pohjalta tehtyjä ratkaisuja. Ilman tuonkaltaista tietoa arviointimenetelmien strukturoitu kehittäminen tai palveluiden vaikuttavuuden arviointi on vaikeaa, jollei peräti turhaa. Monialaiset arviointikäytännöt tai muut vastaavat eivät myöskään ratkaise tietoa koskevaa perusasiaa. 

Tutkimusperustaisuus edellyttää monitieteistä analyysia. Tutkimusperustaisuutta ei kuitenkaan voi irrottaa erilleen asiantuntijoiden, asiakkaiden ja kansalaisten näkemyksistä siitä, mitä pidetään lapsuutta uhkaavana ja millaisia kynnyksiä tulee ylittää eri palveluihin pääsemiseksi. Tämä on vaativan, pitkäkestoisen tutkimuksen tehtävä. Tulos ei todennäköisesti poistaisi ammattilaisten tapauskohtaista harkinnan tarvetta arvioinnissa, mutta parhaimmillaan tukisi sitä nykyistä enemmän.

Kirjoittaja:
Tarja Pösö, tutkimuksesta vastaava professori

Tietoa hankkeesta

ETU-tutkimushanke on päättynyt 31.12.2022. Tuloksia kootaan ETU-tutkimuksen verkkosivuille ja lisätietoja tutkimuksesta antavat:

Tarja Pösö 
Professori, Tampereen yliopisto 
tarja.poso(at)tuni.fi 
050 433 6258 

Jenni Repo 
Väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
jenni.repo(at)tuni.fi
050 514 3153 

Hankkeessa työskentelivät tutkijat Elina Aaltio, Maija Haapala, Tuuli Lamponen, Jenni Repo ja Noora Aarnio sekä tutkijatohtorit Anne-Mari Jaakola, Eveliina Heino ja Minna Veistilä.