Muistojen keskeltä uuteen alkuun

Tapasin Hannun hänen uudessa kodissaan, joka oli sisustettu tutuilla huonekaluilla. Hannun vaimo Leena kuoli toissavuoden keväällä ja vanha asunto oli yhdelle turhan iso ja kallis. Mutta oli siinä muutakin. Yhteisen kodin kaikki muistot pitkältä ajalta ja tuntui, että siitä piti päästä pois, Hannu kertoo. Muuton yhteydessä Hannu luopui puolisonsa vaatteista ja tavaroista, vaikka tuntuikin pahalta katkoa siteitä näin konkreettisesti.

Oman omaishoitajuuden läpikäyntiä

Osana surutyötään Hannu osallistui Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset, POLLI ry:n kokemusasiantuntijakoulutukseen, jossa hän sai katsoa omaa omaishoitajuuttaan ikään kuin ulkopuolelta. Ensimmäistä vaimon aivoinfarktista alkanutta vuottaan hän kuvaa selviytymiseksi, jossa oli paljon huolta ja pelkoa sekä uuden roolin opettelua. Alkua seurasi pitkä taistelujakso perheen oikeuksien puolesta aina vaimon poismenoon asti, jonka jälkeinen elämä oli hukassa olemista ja itsensä etsimistä. Surua, ikävää ja syyllisyyttä -  ja lopulta armon antamista itselle.

Tyhjästä taitavaksi kokiksi ja kodinhoitajaksi

Hannu kertoi, että heidän perheessään vaimo halusi hoitaa kodin ja laittaa ruuan, ja miehen tehtävänä oli lähinnä pysyä poissa jaloista lapsia ulkoiluttamassa tai mattoja tamppaamassa. Omaishoitajuuden myötä kokin töiden opettelu oli aikamoista siitäkin huolimatta, että vaimo oli vieressä ohjeistamassa. Kokkaukset kuitenkin aina maistuivat molemmille. Kodin siivoustakin tehtiin alkuun yhdessä: vaimo halusi tehdä oman osansa halvauksesta huolimatta.

Puolison kuntoutuksesta tuli huomaamatta uusi projekti

Sairastumisen jälkeen kotihoito oli Leenan apuna muutaman kuukauden ajan, kunnes Hannu joutui työttömäksi esimies- ja projektinjohtotehtävistä. Kokemusasiantuntijakoulutuksessa Hannu oivalsi, että hän oli tehnyt puolisonsa kuntoutuksesta itselleen uuden projektin, johon oli paneutunut täydellä tarmolla. Välillä oli syyllisyyden tunteita siitä, oliko hän painanut päälle liiankin innokkaasti. Vaikea paikka kaiken selviytymisen keskellä oli, kun työvoimatoimisto eväsi päivärahan omaishoitajana työllistymiseen vedoten. Päätöksen kumoamisen myötä Hannu tutustui Polliin ja vertaistukitoimintaan.

Toive vuoropuhelusta perheen, palvelutuottajien ja päättäjien välillä

Omaishoitajana Hannua suorastaan raivostutti, että joka vuosi piti mennä terveyskeskukseen tekemään hoitosuunnitelma lääkärin kanssa, joka ei tuntenut heidän perheensä tilannetta. Suunnitelman voisi tehdä useammaksi vuodeksi ja tarvittaessa tarkasteltaisiin uudestaan hoidon sisältöä ja painotuksia. Sen sijaan kuntoutuksen järjestäminen oli toistuvaa työläiden hakemusten tekoa ja päätöksistä valittamista, kun viranomaisilla oli eri näkemys kuin perheellä ja terapeuteilla. Viimeisin episodi oli, kun sosiaalisesta muutoksenhakulautakunnasta tuli hoidettavan kuoleman jälkeen päätös, että evätty kuntoutusmuoto olisi ollut oikeutettua.

Hoitokotiin viemisen perustelua ja yhteistyön kehittämistä

Joka kerta Hannun vaimo kysyi, miksi hänen pitää mennä hoitokotiin. Tällöin Hannu perusteli vapaitaan talkoisiin menemisellä, kalareissulla tai muulla hyväksyttävällä syyllä. Ei riittänyt että tulisi vain takaisin kotiin lepäämään. Tämän vuoksi Hannu kehitti yhteistyötä hoitopaikan kanssa puolisonsa hoito-ohjeilla, positiivisella ja rakentavalla palautteella sekä kehittämisehdotuksilla. Hoitoa saatiinkin yksilöllisempään suuntaan, vaikka ei se Hannun huolenpitoa ja seuraa korvannut. Hannu ja Leena keskustelivat paljon ja kaikesta, kun taas hoitokodissa oli vaikeuksia löytää sopivaa juttukaveria.

Uusia ihmissuhteita menetettyjen tilalle

Sairastumisen myötä moni Leenan ystävä jäi pois. Tästä sai alkunsa uusi perinne, kun Hannun kolmen työkaverin puolisot lähtivät inva-autolla Leenan kanssa ostoksille samalla kun miehet laittoivat heille kolmen ruokalajin illallista. Hannulle seuraa löytyi entisten työkavereiden lisäksi mm. taloyhtiön lenkkisaunasta, sulkiskaverista ja tietysti myös miesomaishoitajien vertaisryhmästä. Jospa omaishoitajamiehet voisivat jonain päivänä käydä saunomassa tai pelaamassa tai nauttia yhdessä laitetusta maittavasta ruuasta? Ja jutella niin mukavista kuin mieltäpainavistakin asioista. 

Kysy lisää!

Hannu Koivula, omaishoidon kokemusasiantuntija
ohkat(at)koivula.in

Kirjoittaja Toni Saravirta on valmistumassa oleva geronomiopiskelija 

---

Yhteistyö Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset, POLLI ry:n  kanssa on osa Pääkaupunkiseudun ikäihmisten palvelujen kehittämisverkoston GeroMetron toimintaa. Vuonna 2014 perustettu GeroMetro on pääkaupunkiseudun kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) yhteistyötä, jonka tavoitteena on hyvinvoiva ikäihminen. 

Vauhdilla käyntiin pyörähtäneessä verkostossa yhdistyy moninainen sosiaali- ja terveydenhuollon osaaminen, kehittäminen ja tutkimus. Ensimmäinen yhteinen kehittämisteema vuosille 2014–2016 on muistisairaan ikäihmisen kotona asumisen tukeminen.

Lue lisää www.socca.fi/gerometro