Lapsiperheiden köyhyys ei ole ilmiönä uusi. Uutta on kuitenkin se vauhti, jolla lapsiperheköyhyys uhkaa nyt lisääntyä Suomessa. On arvioitu, että vuoden 2024 aikana köyhyyteen tippui noin 17 000 uutta lasta hallituksen leikkausten vuoksi. Tämän lisäksi köyhyydessä jo elävien vaikeudet syvenevät ja vaikeutuvat. Tilanne on hälyttävä.
Kun sosiaaliturvaa leikataan isolla kädellä heijastuvat vaikutukset myös kolmannelle sektorille. Suomessa kolmannella sektorilla – järjestöillä ja diakoniatyöllä – on pitkä historia vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien auttamisessa. Tällaisen epävirallisen avun tarve näyttää nyt kasvavan. Kun ihmiset ajautuvat yhä vaikeampiin tilanteisiin sosiaaliturvan heiketessä, he turvautuvat enenevissä määrin kolmannen sektorin apuun.
Perheillä tarvetta kokonaisvaltaiselle avulle
Mitä perheet itse ajattelevat taloudellisesta avusta? Tätä kysymystä tarkastelin sosiaalityön väitöskirjassani, joka tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa lokakuussa 2024. Lähestyin taloudellista apua sekä virallisen että epävirallisen avun näkökulmista. Ensin mainitulla viitataan tutkimuksessani toimeentulotuen, työttömyystuen ja asumistuen kaltaisiin etuuksiin, jälkimmäisellä puolestaan kolmannelta ja neljänneltä sektorilta saatavaan apuun muun muassa laskujen maksuun, lasten harrastus- ja opiskelukustannuksiin sekä tuettuihin lomiin ja leireihin.
Tutkimukseeni osallistui 34 henkilöä, joista 20 oli iältään 9–17-vuotiaita lapsia ja 14 vanhempia. Tarkastelemalla tutkimusaihettani niin lasten kuin vanhempien näkökulmasta tavoitteenani oli tuoda näkyviksi lapsiperheissä elävien perheenjäsenten ainutlaatuiset ja yksilölliset tavat elää ja kokea asioita.
Yritän tiivistää seuraavaksi muutamia lapsiperheiden taloudelliselle avulle antamia merkityksiä, jotka nousivat tutkimuksessani esille ja jotka olisi tärkeää huomioida esimerkiksi silloin, kun päätetään lapsiperheitä koskevista palveluista ja etuuksista. Asia on varsin ajankohtainen kevään alue- ja kuntavaalienkin vuoksi.
- Yhtenä keskeisimpänä huomiona nousee perheiden kokonaisvaltaisen tuen tarve. Pelkkä taloudellinen apu ei useinkaan riitä, kun perheissä on monenlaisia haasteita. Tarvetta on kokonaisvaltaiselle tuelle, jossa huomioidaan koko perhe ja perheen tarpeet useasta näkökulmasta. Pirstaleisessa järjestelmässä tämä toteutuu tutkimukseeni osallistuneiden mukaan nykyisellään huonosti.
- Toinen tärkeä asia liittyy työntekijän ja asiakkaan väliseen kohtaamiseen. Perheiden mukaan se, miten työntekijä kohtaa heidät asiakkaina, miten osoittaa näkevänsä ja kuulevansa asiakkaan ja tämän avun tarpeen, on merkityksellistä ja vaikuttaa esimerkiksi luottamuksellisen suhteen rakentumiseen työntekijän ja asiakkaan välille. Työntekijän olisi tärkeää tunnistaa ja ymmärtää köyhyyden moniulotteista ja rakenteellista luonnetta, jotta ratkaisuissakin pystyttäisiin hyödyntämään moninaisia menetelmiä ja tukitoimia sekä toimimaan yksilötason lisäksi rakenteellisella tasolla.
- Kolmantena nostan esille erityisesti lasten näkökulmasta epävirallisen taloudellisen avun osallistumismahdollisuuksia tukevan luonteen. Järjestöiltä saadun avun myötä tutkimukseeni osallistuneille lapsille avautui pääsy osaksi samoja kokemuksia muiden ikätovereiden kanssa. Tämä oli lapsille erittäin tärkeää. Huomionarviosta lasten kokemusten kohdalla on taloudellisen avun kautta saatujen harrastus-, leiri- ja lomamahdollisuuksien tylsyyttä vähentävä merkitys, jonka jokainen lapsi toi haastatteluissa esille. Vanhemmat eivät tylsyydestä sen sijaan puhuneet. Tämä osoittaa, että lapsiperheiden tuentarpeista puhuttaessa on tärkeää huolehtia vanhempien lisäksi myös lasten kokemusten selvittämisestä, jotta lasten tarpeet eivät jää näkymättömiin.
Köyhyyden kasvu huolettaa – suuntaa on kuitenkin mahdollista muuttaa
Kirjoitukseni lopuksi palaan alussa esitettyyn huoleen lapsiperheköyhyyden kehityksestä Suomessa. Viestini on: ei vaivuta epätoivoon, vaikka laskelmat näyttävätkin huolestuttavilta, sillä peli ei ole vielä menetetty. Suuntaa on aina mahdollista muuttaa, mutta se edellyttää halua ja sitoutumista sellaiseen päätöksentekoon, joka vähentää köyhyyttä, ei lisää sitä. Vain näin voidaan päästä Suomen kansalliseen tavoitteeseen vähentää vuoteen 2030 mennessä köyhyys- ja syrjäytymisriskissä elävien määrää 100 000 ihmisellä, joista kolmasosan tulee olla lapsia.
Tällä hetkellä suuntamme on Suomessa valitettavasti päinvastainen, mistä selkeänä osoituksena on lapsiperheköyhyyden voimakas kasvu. Lopputulemana on inhimillisesti ja taloudellisesti kallis lasku. Suunta rikkoo myös räikeästi lapsen oikeuksia. Toivon, että päättäjillämme on ymmärrystä ja halua pitää kiinni Suomen sitoumuksesta lapsiperheköyhyyden vähentämiseen sekä konkreettisia toimia, joilla tämän sitoumuksen tavoitteet voidaan saavuttaa.
