Sosiaalialan osaamiskeskusten verkosto vei sosiaalihuollon tiedonhallinnan ja kirjaamisen kehittämistä eteenpäin Kansa-koulu-hankkeilla vuodesta 2015 alkaen. Ensimmäinen Kansa-koulu-hanke käynnistyi asiakasasiakirjalain toimeenpanon tueksi. Hankkeissa valmennettiin vuosien kuluessa tuhansia kirjaamisasiantuntijoita kuntien, hyvinvointialueiden, yksityisten organisaatioiden ja oppilaitosten sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämisen tueksi.
Kirjaamisasiantuntijavalmennusten ohella hankkeissa tuotettiin erilaista kirjaamisen kehittämisen tukimateriaalia organisaatioihin sekä järjestettiin monenlaista verkostotoimintaa sosiaalihuollon kirjaamisasiantuntijoille ja muille kirjaamisen kehittämisen vastuuhenkilöille. Materiaalit olivat kaikkien saavutettavissa avoimilla verkkosivuilla. Hankkeen päätyttyä materiaaleja ja toimintamallikuvauksia on siirretty Innokylään.
Kansa-koulu-hankkeiden onnistumisen mahdollisti osaamiskeskusverkoston pitkäjänteinen yhteistyö. Sosiaalialan osaamiskeskuksilla on ollut hyvä tuntemus sosiaalihuollon toimintaympäristöstä ja toimijoista sekä tietoa paikallisista verkostoista ja toimintakulttuureista. Osaamiskeskusverkoston vahvuutena on ollut kyky nopeaan reagointiin, tiiviiseen yhteistyöhön ja ketterään kehittämiseen.
”Mieleenpainuvinta Kansa-koulussa on kuitenkin ihmiset, työkamut. Pitkän linjan sosiaalihuollon tiedonhallinnan ja kehittämisen ammattilaisia, ideoita ja erilaisia näkökulmia pulppuavia osaajia. Ilmapiiri Kansa-koulussa on ollut hyväksyvä, arvostava ja lämmin.”
Asiakastietolain vaatimus sosiaalihuollon lähestyvästä Kanta-palveluihin liittymisen velvoitteesta on nyt kirittämässä sosiaalihuollon palvelunantajien tietoteknisiä ratkaisuja. Lähikuukausina ja -vuosina monet epäselvät asiat löytävät ratkaisunsa ja uusia haasteita ilmaantuu ratkottaviksi. Kirjaamisen kehittäminen on työ, joka ei ole tulossa päätökseensä, vaan se tarvitsee tuekseen osaavaa henkilöstöä ja vahvaa ohjausta nyt ja tulevaisuudessa.
Socca ja Kansa-koulu-hanke kiittävät kaikkia näinä vuosina toiminnassa mukana olleita yhteistyökumppaneita.
Lue myös Kansa-koulu -hankkeiden työntekijöiden ajatuksia ja muistoja kokoava blogi: Muistoissamme Kansa-koulu 2015-2024
Kansa-koulu -hankkeet 2015-2024
- Kansa-koulu – Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 2015–2017
- Kansa-koulu II – Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla 2018–2019
- Kansa-koulu III – Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen digitaalisesti 2020–2021
- Kansa-koulu 4.0 – Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen verkossa ja verkostoissa 2022
- Kansa-koulu 5 – Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen yhteiskehittämällä 2023–2024
- Kansa-koulu 6 – Sosiaalialan kirjaamisosaamista tukemassa 2024
Lisätietoa hankkeista löytyy Innokylästä.