Saavutettavuusseloste
Socca.fi -sivusto täyttää suurelta osin lain edellyttämät vaatimukset.
Sivustolla on ei-saavutettavaa sisältöä, joka ei kuulu lainsäädännön piiriin tai jota ei ole muutettu saavutettavaksi kohtuuttoman rasitteen vuoksi. Lainsäädännön piiriin eivät kuulu liitetiedostot, jotka on julkaistu ennen 23.9.2018 ja videotallenteet, jotka on julkaistu ennen 23.9.2020.
Näiden lisäksi sivustollamme on esimerkiksi seuraavia sisältöjä ja tiedostoja, joiden saavutettavuus on puutteellinen.
- Pdf-tiedostot: Tiedostot on pyritty tekemään mahdollisimman saavutettaviksi. Joitain puutteita voi kuitenkin löytyä erityisesti niissä tiedostoissa, jotka eivät ole Soccan tuottamia, mutta julkaistaan sivustollamme (esimerkiksi tilaisuuksien esitysmateriaalit).
- Kuvat: kaikilla kuvilla, etenkään vanhemmilla, ei ole vaihtoehtoista tekstitystä.
- Videot: videoissa ei ole kuvailutulkkausta ja kaikissa videoissa ei ole tekstitystä. Käytämme videoiden upotuksiin YouTube-videopalvelua, joka ei kaikilta osin täytä saavutettavuusvaatimuksia.
- Infograafit: sivustolla olevia infograafeja ei kaikilta osin ole tehty saavutettaviksi.
- Linkit ja linkkitekstit: kaikista linkeistä ei aina käy ilmi, mille sivustolle linkki ohjaa tai mitä linkistä aukeaa. Linkkiteksteissä voi olla myös muita puutteita.
Huomasitko puutteita saavutettavuudessa?
Kerro se meille ja teemme parhaamme puutteen korjaamiseksi. Anna saavutettavuuspalautetta sähköpostilla socca(ät)hus.fi Sähköpostilla voit myös pyytää tietyn liitetiedoston saavutettavana versiona.
5.12.2024