Marraskuussa 2023 Soccan sosiaalisen raportoinnin työkalun ottivat käyttöön myös Itä-Uudenmaan hyvinvointialue sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialue. Tällä hetkellä Soccan tuottamaa rakenteellisen sosiaalityön tiedontuotannon menetelmää käyttää yhteensä neljä (4) Uudenmaan hyvinvointialuetta.
Suurin raportointiaktiivisuus raportointijaksolla oli Länsi-Uudellamaalla ja vasta marraskuussa työkalun käyttöön ottaneella Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Molemmilla hyvinvointialueilla raportoitiin kuusi (6) asiaa.
Yli puolet vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla asioista koskivat työikäisten palveluita. Tuen tarpeista sekä asumiseen (mm. erilaiset haasteet vuokranmaksuissa) että mielenterveysongelmien hoitoon ja palveluiden saatavuuteen liittyvät haasteet nousivat esiin useamman palvelutehtävän kohdalla.
Sosiaalisen raportoinnin työkalun käyttöä kehitetään edelleen yhdessä hyvinvointialueiden kanssa niin tiedon tuottamisen kuin hyödyntämisen osalta.
”Hyvinvointialueet ovat lähteneet myönteisesti mukaan sosiaalisen raportoinnin työkalun käyttöönottoon ja tunnistavat tuotetun tiedon arvon laaja-alaisessa kehittämisessä. Työntekijöiden toivotaankin hyödyntävän työkalua aktiivisesti”, sanoo sosiaalisen raportoinnin kehittämisestä Soccassa vastaava erikoissuunnittelija Anu Virtanen.
Lisätietoja
Anu Virtanen
Erikoissuunnittelija
040 773 7024
anu.l.virtanen(at)hus.fi