”Mä heräsin aamulla ja muistin, että tänään on se palaveri sossun kanssa. Eilen illalla äiti vielä muistutti etten saa kertoa kaikkea, koska ne voi viedä mut ja siskon pois kotoa. Ja perhe hajoais. Ja se olis sit mun syy. Kuulin, kuinka äiti ja sen miesystävä riiteli illalla tästä asiast, enkä saanu oikein nukuttua.

Ärsyttää, kun taas mä joudun koulussa selittää kavereille, minne mä lähden kesken koulupäivän.

Kun mä menin kouluun, niin ope kysyi  multa miten mä jakselen. Mä melkein kerroin sille eilisillasta, ja siitä kuinka ne taas riiteli ja mua kiellettiin kertomasta sossulle meidän asioista. Ope on kyllä tosi kiva ja se on ollu mulla ekaluokasta lähtien. Hitsi, kun ope vois tulla mun kans siihen palaveriin. Kukaan ei oo kai kutsunu sitä.

Iltapäivällä me astuttiin sisään, sinne inhottavaan sossutaloon. Se odotusaula oli tosi pieni. Siellä oli paljon käytäviä.  Onneks siellä oli se leikkipaikka. Vaikka en mä siellä kyllä uskaltanu leikkiä. Me mentiin sisään sinne yhteen huoneeseen, jossa oli aikuisia odottamassa. Ne jutteli keskenään ja äitin kanssa. Äiti kerto niille, miten mä voin ja mitä mulle kuuluu.

Ne katteli jotain paperia ja kertoi, että nämä asiat pitäis käydä tänään läpi. Yks niistä vaan kirjotti tietokoneella jotain. Ne kaikki oli siellä pöydän takana.

Siinä kokouksen loppupuolella havahduin, kun ne kysy multa jotain. Huomasin että äiti hermostu. En viittiny puhua paljon, koska en halua, että me joudutaan siskon kanssa muuttamaan. Vaikka en puhunu paljon mitään, ni se yks kirjotti koko ajan jotain ylös. Sanoinkohan mä nyt jotain mitä en ois saanu sanoa? Mitähän se sinne kirjotti?

En kyllä taaskaan ymmärtäny ees puolia, mitä siellä puhuttiin.

Kotimatkalla mua pelotti. Sanoinko mä nyt jotain väärin vai en? Milläköhän tuulella isäpuoli on kun päästään kotiin ja onko se nyt vihanen kun me oltiin tuolla. Miks näiden sossujen pitää ahdistaa meidän perhettä näin? Äitikin aina sanoo, että jättäispä ne meidät rauhaan.

Loppuviikon ajan koulussa oli vaikee keskittyä, kun mä mietin koko ajan, että joudutaanko me kohta muuttamaan pois kotoa.

Yhtenä päivänä mä sain tietää, että mulla on uus sossu. Taas. Mutta ihan sama. En mä sen edellisenkään nimeä muista. Äiti kerto, että se uus sossu tulee tapaamaan mua kouluun tänään, kun mulla on jälki-istunto. Onpa outoa. Mitä se kouluun tulee?

Onneks jälki-istunnossa ei ollu muita. Ei tarvinu selitellä. Pian sen jälki-istunnon alkamisen jälkeen se sossu tuli luokkaan sisään ja kysy multa, että haluanko et ope menee pois, kun puhutaan mun asioista. Sanoin et ihan sama. Sit se sossu kerto et opettaja voi jäädä mut, jos mä haluun jutella kahestaan, ni pyydetään ope pois.

Sitten se sossu kerto sen nimen ja että se on mun uus sossu. Ja, että sillä on kaks koiraa ja että sekin tykkää piirtää. Mä ihmettelin, että mistä se tietää että mä tykkään piirtää. Se kerto, että on jutellut mun open kanssa ja kuullu miten hyvä oon piirtämään.

Mä kysyin siltä että miks äiti ei oo tässä? Se kerto, että mä oon sen asiakas ja se halus tavata mut. Se oli kuulemma lukenu papereista, että mun äitiä on kuultu paljon ja se halus nyt kuulla mitä mä oon asioista mieltä.

 Se oli outo tapaaminen. Kun mä kävelin kotiin niin jotenkin mua ei jännittäny ja ahdistanu niinkun ennen. Se sossu anto mulle sen numeronkin ja lähetti mulle kuvan sen piirtämästä kuvasta. Se oli aika hieno.

Tää ei ollu niin tyhmä sossu. ”

Fiktiivinen Karin tarina pohjautuu Vantaan lastensuojelun kokemusasiantuntijaryhmä Melioran kokemuksiin  lastensuojelun arviointityöstä. Teemoja käsiteltiin Tulevaisuuden lastensuojelu -hankkeen webinaarissa ”Voiko noille puhua? Luottamus ja suhdeperustaisuus lasta koskevan ymmärryksen edellytyksenä monitoimijaisessa arvioinnissa” 12.11.2021.

Karin tarina sai webinaarissa paljon hyvää palautetta ja auttoi palautteen perusteella ammattilaisia näkemään lapsen ja lastensuojelun työntekijän kohtaamiseen liittyviä asioita lapsen näkökulmasta.  Tarina innoitti yleisön aktiiviseen keskusteluun Melioran kokemusasiantuntijoiden kanssa. Yhteisessä keskustelussa korostui sosiaalityöntekijöiden mahdollisuudet tavata asiakkaanaan olevia lapsia ja nuoria ja työntekijöiden toiminta kohtaamisissa esimerkiksi kirjaamistyöhön liittyen. Lapset ja nuoret toivovat kohtaavansa ensisijaisesti toisen ihmisen, eikä suoritteita mekaanisesti tekevää, tittelin taakse verhoutuvaa työntekijää.

Kirjoittajat:
Vantaan lastensuojelun kokemusasiantuntijaryhmä Meliora
ja
Johannes Jahnukainen
Osallisuusasiantuntija
Lastensuojelun Keskusliitto
Tulevaisuuden lastensuojelu -hanke

Kooste webinaarin keskusteluista ja tilaisuuden kaikki materiaalit (avaa linkki)