Soccan uutiset

27.2.2023

Kansa-koulu jatkuu Uudellamaalla

Kansa-koulu 5 jatkaa aiempien Kansa-koulu-hankkeiden työtä sosiaalihuollon kirjaamisosaamisen vahvistamisessa. Hankkeessa luodaan pysyviä kansallisia toimintamalleja kirjaamisen kehittämiseen ja jalkautetaan hyvinvointialueille kansallisia kirjaamisen ohjeita ja määräyksiä. Hankkeen toteutuksesta vastaavat sosiaalialan osaamiskeskukset. Uudellamaalla tehtävää alueellista työtä suunnitellaan parhaillaan.

Hymyilevä poika ja kaksi hymyilevää tyttöä. Teksti Kansa-koulu 5 ja EU logo ja teksti Next Generation EU
Tavoitteena on, että hyvinvointialueille muodostuu kirjaamisen kehittämisen rakenteita sekä kehittämistä ja oppimista tukevia verkostoja. Valtakunnallisen kirjaamisvalmennuksen lisäksi Socca on mukana Uudenmaan kirjaamisen kehittämisessä ja verkostotyössä. Autamme kehittämään kirjaamista ja pyrimme lisäämään hyvinvointialueiden yhteistyötä. 

Soccassa Kansa-koulu 5 -hankkeesta vastaavat aluekoordinaattorit Päivi Tossavainen, Anu Virtanen ja Monica Blomqvist-Åkermarck ja Petteri Heino. Soccan Kansa-koulu-sivut löytyvät täältä.

Kirjaamisfoorumi – Valmennusalusta ja kirjaamisen avoin materiaalipankki

Kirjaamisfoorumi on Kansa-koulu-hankkeiden luoma digitaalinen oppimisympäristö, jossa hankkeiden järjestämät verkkovalmennukset toteutetaan.

Varsinaisen oppimisympäristön lisäksi Kirjaamisfoorumin ympärille on rakennettu verkkosivut, joilta löytyy avointa oppimateriaalia, kirjoituksia sosiaalihuollon kirjaamisesta sekä tietoa Kansa-koulu-hankkeiden järjestämistä valmennuksista ja kirjaamisasiantuntijana toimimisesta.

Lue lisää osoitteessa www.kirjaamisfoorumi.fi

Lue tuoreimmat kuulumiset uutiskirjeestä!

Haluatko pysyä ajan tasalla hankkeen etenemisestä ja kirjaamisvalmennuksista? Tilaa hankkeen uutiskirje sähköpostiisi! Seuraa Kansa-koulu-hankkeita myös Twitterissä.

Rahoitus ja hankeaika 

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt hankkeelle avustusta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta, jota rahoitetaan EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Hankkeen toimintakausi on 1.1.2023–31.3.2024.

Kysy lisää

Päivi Tossavainen 
Erikoissuunnittelija
040 667 9211
paivi.tossavainen(at)hus.fi

Anu Virtanen
Erikoissuunnittelija
040 773 7024
anu.l.virtanen(at)hus.fi

Monica Blomqvist-Åkermarck
Erikoissuunnittelija
040 653 1466
monica.blomqvist-akermarck(at)hus.fi

Petteri Heino
Projektipäällikkö
0400 428 866
petteri.heino(at)hus.fi

Palaa otsikoihin