Heikki Waris -instituutin tutkimuksia ja muita julkaisuja


Pragmatismi ja kokeileva lähestymistapa sosiaalityön tiedonmuodostuksessa

Kirjoittaja(t)

Heidi Muurinen

Julkaisuvuosi

2019

Julkaisutyyppi

Heikki Waris -instituutin tutkimuksia 2/2019

Liitetiedosto

Heidi Muurinen Pragmatismi ja kokeileva lähestymistapa sosiaalityön tiedonmuodostuksessa (1.1 MB)

Esittely

Kehittämistoiminnassa on viime vuosina peräänkuulutettu pieniä, ketteriä kokeiluja ja vahvaa kokeilukulttuuria. Myös sosiaalityössä kokeilut mahdollistavat ja vahvistavat käytännön työn kehittämistä ja tutkimista. Tämä on myös yksi nykyisen hallitusohjelman tavoitteista.

VTM Heidi Muurisen väitöskirjan aiheena on kokeilujen käyttäminen sosiaalityön kehittämisessä. Väitöstutkimuksessa tarkastellaan, millaisia mahdollisuuksia ja esteitä kokeilujen käyttöön liittyy ja minkälaista päättelyä kokeiluiden tekeminen edellyttää.

Tulokset kertovat, että sosiaalityön ammattilaiset voivat toteuttaa kokeiluja osana kiireistä perustyötään. Myös sosiaalityön palvelunkäyttäjät voivat olla eri tavoin mukana kokeilutoiminnassa, jolloin heidän kokemustietonsa voidaan ottaa huomioon ja he voivat vaikuttaa palvelujen kehittämiseen. Lisäksi kokeilut voivat auttaa ymmärtämään, miten esimerkiksi tilat, tekniset ratkaisut tai käytössä olevat toimintatavat vaikuttavat käytännön työhön ja sen kehittämiseen.

Kokeilujen käyttäminen kehittämisen välineenä edellyttää strategisesti hyvää päättelyä. Yksi tapa on etsiä selitystä yllättävälle havainnolle salapoliisin lailla eli heittäytyä ammattiyllättyjän rooliin, jossa tietoisesti ihmetellään ja pohditaan omaa työtä eri näkökulmista ja yhdessä muiden kanssa. Myös olemassa olevan tutkimustiedon hyödyntäminen voi auttaa tekemään yllättäviä tai ristiriitaisia havaintoja omasta työstä.

Tutkimuksessa kuvattu kokeileva lähestymistapa pohjautuu pragmatismiin, jonka lähtökohtana on käytännön seurausten tarkastelu. Tämä tarjoaa kiinnostavan perustan sosiaalityön käytäntötutkijoille, jotka ovat valmiita nousemaan ylös tutkijan nojatuolista ja tekemään käytäntöä hyödyttävää tutkimusta sekä kokeiluja yhdessä käytännön toimijoiden kanssa. Kokeileva lähestymistapa voi muodostua pysyväksi osaksi sosiaalityön tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

ISBN

978-952-5616-82-8 (pdf), 978-952-5616-81-1 (nid.)

Sivumäärä

131 sivua

Lisätietoja

Väitöskirjan aineistona on muun muassa Soccan Hyvän olon tila -kehittämisohjelmassa vuosina 2012–2013 tehty kehittämistyö. Sen tavoitteena oli tuottaa tietoa palveluympäristöjen merkityksestä sosiaalityössä sekä oppia palvelun yhteissuunnittelemisesta ja kokeilemisesta. 

Sosiaalitoimisto 2.0 Kuinka teemme sosiaalitoimistosta voimauttavan paikan

Palaa julkaisulistaan