Suomessa tehtyjen väestötutkimusten mukaan lähisuhdeväkivalta on huomattavan yleistä. Parisuhdeväkivaltaa on elämänsä aikana kokenut 44 % 16–74-vuotiaista suomalaisista ja lapsuudessaan väkivaltaa on kokenut 65 % väestöstä (Siltala ym. 2022). Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että väkivalta tulee usein ohitetuksi palveluissa erityisesti terveydenhuollossa (esim. Siltala 2021). 

Tapaan viikoittain asiakkaita, joiden väkivaltakokemus ei ole tullut huomioiduksi palveluissa edes tilanteissa, joissa asiakas on ottanut sen esiin oma-aloitteisesti. Tästä seuraa moninaisia ongelmia. Kun haavoittavan kokemuksen käsittelyyn ei ole tarjolla tukea on tavallista, että psykofyysinen vointi asteittain heikkenee. Monet asiakkaat kuvaavat toimintakyvyn laskua, josta on seurannut mm. pitkiä sairaslomia, osa-aikaista tai jopa pysyvää työkyvyttömyyttä. Tästä seuraa usein taloudellisia ongelmia, yksin jäämistä ja osattomuutta sekä erilaisten psykosomaattisten oireiden lisääntymistä. 

Vaikuttaa siltä, että Suomessa hoidetaan tällä hetkellä mielenterveydenongelmia menetelmillä ja hoito-ohjelmilla, joihin mahtuu oireet mutta ei haavoittavia kokemuksia. Tunnistamme sodan seurauksena traumatisoituneiden ja esimerkiksi kidutettujen ihmisten erityistarpeet, mutta lähisuhdeväkivalta on yleisyydessään niin arkinen, ettemme tunnista sitä kansanterveyteen ja kansantalouteen kytkeytyvänä tai sisäiseen turvallisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Suomessa ei toistaiseksi ole osaamiskeskittymää, jossa tutkittaisiin lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä, hoidettaisiin pitkittyneen toksisen stressin seurauksena traumatisoituneita ja kehitettäisiin näyttöön perustuvia uusia menetelmiä esimerkiksi toistuvaa lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ihmisten auttamiseksi. 

Vaikka pidän itseäni ensisijaisesti praktikkona, on tutkimustyö tuonut ajatteluuni syvyyttä ja laaja-alaisuutta, mistä myös asiakkaat hyötyvät. Silti tärkeintä asiakaskohtaamisissa on turvan kokemuksen vahvistaminen myötätuntoisen todistajan paikalta. Väkivallan vastavoima on turva, sitä on mahdollista vahvistaa lyhyissäkin kohtaamisessa. Tätä ajatusta tukevat myös tutkimusaineistoni tarinat väkivallasta ja toipumisesta. Haluan luottaa siihen, että jokaisella ihmistyön ammattilaisella on lähtökohtaisesti työkaluja inhimillisen kärsimyksen kohtaamiseen. Toivon että tulevaisuudessa saan kuulla enemmän tarinoita siitä, kuinka kokemus väkivallasta kyetään kohtaamaan ja hoitamaan palveluissa nykyistä paremmin.

Johanna Linner Matikka on Welfare, Health and Management (WELMA) -tohtoriohjelman jatko-opiskelija Itä-Suomen yliopistossa ja kuuluu Kestävän hyvinvoinnin tutkimusryhmään. Hän työskenteli projektitutkijana VTR rahoitetussa DigiSOS-hankkeessa Turun ja Tampereen yliopistoissa kesään 2024 asti. Johannan väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan väkivaltaa kokeneiden haavoittunutta toimijuutta, toipumista ja turvan uudelleen rakentumista.

Johanna Linner Matikka
Johtava kriisityöntekijä
Raiskauskriisikeskus Tukinainen
Väitöskirjatutkija 
WELMA-tohtoriohjelma, UEF