Sosiaalialan osaamiskeskukset keskitetään viidelle yhteistoiminta-alueelle

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla muutettaisiin sosiaalialan osaamiskeskusten lukumäärää ja toimialueita siten, että jokaisella yhteistoiminta-alueella (YTA-alue) olisi yksi osaamiskeskus. Näiden lisäksi olisi yksi ruotsinkielinen osaamiskeskus, jonka toimialue olisi koko maa.

Ehdotetulla muutoksella sosiaalialan osaamiskeskuksien toimialueet vastaisivat muuta sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä varten luotuja rakenteita eli osaamiskeskuksen toimialueena olisivat samat hyvinvointialueet kuin muussakin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tämä mahdollistaisi myös tiiviimmän yhteistyön terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden sekä alueen koulutusjärjestelmän kanssa. 

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2025.

Etelä-Suomessa mietitään jo ratkaisuja osaamiskeskustoiminnan järjestämiseksi tulevaisuudessa.