Kerro lyhyesti taustastasi?
Olen työskennellyt kohta 40 vuotta sosiaalihuollon erilaisissa tehtävissä ja viimeiset 14 vuotta sosiaalialan kehittäjänä. Aloitin kehittäjäuraani sosiaalialan osaamiskeskus Versossa vuonna 2009, Itä-Uudenmaan kuntien sosiaalihuollon kehittämisen asiat sekä erilaisten verkostojen hallinnointi olivat silloin pääasialliset tehtäväni.
Pisin työkokemukseni on päihdetyöstä: toimin 19 vuotta A-klinikan johtajana ja sosiaaliterapeuttina. Pari vuotta sitten kouluttauduin myös työnohjaajaksi – erityisesti työhyvinvoinnin kysymykset ovat lähinnä sydäntäni.
Mitä teet Soccassa?
Erikoissuunnittelijana tehtävänkuvani on laaja ja monipuolinen. Tällä hetkellä teen paljon töitä sosiaalihuollon tiedonhallinnan ja kirjaamisen parissa. Myös rakenteellinen sosiaalityö on tärkeä osa työtäni ja siinä olen mukana erilaisissa työryhmissä. Olen jäsenenä myös muutamassa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaalihuollon kehittämistyöryhmässä.
Parasta aikaa suunnittelen keväälle 2024 Työhyvinvoinnin lukujärjestys -webinaareja sekä suomeksi että ruotsiksi. Tämä uusi työasia innostaa kovasti! Webinaareissa pohditaan mm. sitä, miten jokainen meistä voi vaikuttaa omaan ja muiden työhyvinvointiin sekä mistä innostumme ja miten palaudumme ja lataamme akkuja.
Jos nämä teemat kiinnostavat, merkkaa kalenteriisi 15.3., 19.4. (på svenska) tai 24.5. klo 9-10.15, osallistumislinkit ja lisätiedot löytyvät Soccan tapahtumakalenterista. Kaikkien tilaisuuksien sisältö on sama, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Mikä sosiaalialan osaamiskeskuksen kehittämistyössä on kiinnostavaa? Miten osaamiskeskustyö on muuttunut hyvinvointialueiden aloittamisen myötä?
Osaamiskeskukset ovat aitiopaikalla kuulemassa kehittämistarpeita ja heikkoja signaaleja sekä kentältä että valtakunnallisilta toimijoilta. Saamme olla mukana vaikuttamassa koko sosiaalialaan sekä kutomassa laajoja verkostoja eri kehittämistarpeiden ympärille – tämä on todella innostavaa!
Hyvinvointialueiden aloittamisen myötä koen, että oma työni on selkiintynyt, kun yhteistyökumppaneita on vähemmän. Ennen tein yhteistyötä viiden kunnan kanssa Itä-Uudellamaalla, nyt hyvinvointialueita koko Uudellamaalla on neljä ja Helsinki ja meitä on useampi työntekijä tekemässä työtä. Voimme Soccassa tarjota koko Uudellemaalle paljon yhteisiä benchmarkkaus- ja verkostoitumispaikkoja.
Mikä on tärkeintä, mitä haluat saada aikaan?
Haluan omalta osaltani ja omalta paikaltani käsin vaikuttaa sosiaalihuollon näkyvyyteen ja vaikuttavuuteen. On tärkeää pitää sosiaalialan lippua korkealla ja olla mukana edistämässä koko alan arvostuksen lisäämistä. Tällä tavoin voimme toivon mukaan myös vaikuttaa sosiaalialan veto- ja pitovoimaan.
Miten rentoudut vapaa-aikana?
Harrastan mökkeilyä ympäri vuoden, liikuntaa eri muodossa (erityisesti Padel ja Pilates), kylmäuintia, kotoilua ja sisustamista sekä musiikkia ja ruotsalaisia dekkareita.