Soccalle päättynyt vuosi merkitsi toiminnan laajenemista Uusimaatasoiseksi, kun tammikuussa 2023 Soccaan yhdistyi Sosiaalitaito Oy ja Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Itä-Uudenmaan toiminta. Valmistelimme…
Osaamiskeskusverkosto lausui sosiaali- ja terveysministeriön yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen rahoitusta koskevasta asetusluonnoksesta. Verkosto otti kantaa mm. tutkimuksen tavoitteisiin ja painoalueisiin sekä esitti…
Sosiaalihuollon työntekijöiden aktiivisuus tuottaa sosiaalisen raportoinnin työkalun avulla tietoa asiakastyöstä on vähentynyt jonkin verran viimeisimmän raportointijakson (1.7.-31.12.2023) aikana. Työkalun avulla tuli…
Uudenmaan gerontologisen sosiaalityön verkostossa kehitetään tutkimusperustaista työkalua erityisen tuen tarpeen tunnistamiseen. Tämä herätetyökalu auttaa huomaamaan monimutkaiset ja kompleksiset ongelmat nykyistä paremmin.…
DuunissaSoccassa -juttusarjassa tutustutaan pitkän linjan osaamiskeskustyöntekijään Monicaan. Monica siirtyi Soccaan vuosi sitten Uudenmaan alueen osaamiskeskusten yhdistymisen myötä. Hän haluaa vaikuttaa sosiaalihuollon…
Eduskunta julkaisi valtiovarainvaliokunnan mietinnön vuoden 2024 talousarvioesityksestä. Sosiaalialan osaamiskeskusten tärkeä toiminta huomioitiin 200 000 euron lisärahoituksella. Rahoitus jakaantuu kymmenelle eri puolella…
Tässä blogitekstissä esitellään tuoreen kirjallisuuskatsauksen tuloksia sosiaalityön ja sosiaalisen kuntoutuksen vaikuttavista interventiosta pitkäaikaistyöttömille. Kirjallisuuskatsauksessa löydettiin neljä vaikuttavaa työmuotoa pitkäaikaistyöttömien tueksi. Pitkäaikaistyöttömyyden…
Määräyksen tulisi Soccan mukaan olla selkeämpi ja ymmärrettävämpi. Socca kommentoi useampaa kohtaa määräysluonnoksessa.