Tiedonhallinta

Tiedonhallinnan ja kirjaamisen kehittämistä on pitkään Soccassa tehty sosiaalialan osaamiskeskusten yhteisissä Kansa-koulu -hankkeissa. Kansa-koulu -hankkeet päättyvät vuoden 2024 lopussa, mutta tiedonhallinnan kehittäminen jatkuu osana Soccan perustoimintaa.

Asiakastietojen laadukkailla kirjauksilla on suuri merkitys asiakkaille. Ne voivat seurata asiakasta vuosienkin päähän. Yhtenäinen ja rakenteinen kirjaustapa helpottaa kirjatun tiedon hyödyntämistä asiakastyössä, tiedolla johtamisessa ja palvelujen vaikuttavuuden arvioinnissa. 

Sosiaalihuollon julkisten ja yksityisten palvelunantajien tulee aloittaa sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen tallentaminen asiakastietojärjestelmistään Sosiaalihuollon valtakunnalliseen tietovarantoon viimeistään 1.9.2026. Tietovarannosta asiakastiedot ovat helpommin asiakkaiden, sosiaalihuollon ammattilaisten ja muiden asiakkaan asioita hoitavien palvelunantajien hyödynnettävissä.

Uudenmaan kirjaamisen kehittämisen koordinaatioryhmä

Uudellamaalla on vuodesta 2020 toiminut Soccan koordinoimana Uudenmaan kirjaamisen kehittämisen koordinaatioryhmä. Ryhmässä on edustajat kaikilta Uudenmaan alueen hyvinvointialueilta ja Helsingistä.
Sosiaalihuollon palveluiden kehittäminen, vaikuttavuuden seuraaminen ja johtaminen vaativat perustaksi ajantasaista, yhdenmukaisella tavalla dokumentoitua systemaattista tietoa. Ryhmä tukee kirjaamisen koordinaation laajentamista hyvinvointialueille vertaiskehittämisen keinoin ja auttaa kehittämis- ja innovaatiotoimintojen yhteispelin luomisessa.

Uudenmaan hyvinvointialueet ovat hyvin erilaisissa vaiheissa kirjaamisen kehittämisessä. Osaamiskeskuksen näkökulmasta koordinaatioryhmä tarjoaa kokonaiskuvaa Uudenmaan alueen kirjaamisen kehittämisestä ja rakenteisen kirjaamisen vaatimusten toteutumisesta.

Lisätietoja koordinaatioryhmästä:

Monica Blomqvist-Åkermarck, erikoissuunnittelija, 040 653 1466, monica.blomqvist-akermarck(at)hus.fi

Petteri Heino, projektipäällikkö, 040 139 4864, petteri.heino(at)hus.fi

Yksityisten sosiaalihuollon organisaatioiden Kanta-liittyminen

Socca ja Hyvinvointiala Hali ry järjestivät syksyllä 2024 viisi Kanta & kirjaaminen -tuokiota, joiden tarkoituksena oli tarjota tietoa Kanta-liittymisen mukanaan tuomista muutoksista yksityisille sosiaalihuollon palveluntuottajille. Tuokiot jatkuvat keväällä 2025.

Tutustu Kanta-liittymisen prosessiin tästä infograafista (pdf). Tuokioiden materiaalit löytyvät Hali:n sivuilta.

Lisätietoa: Anu Virtanen, erikoissuunnittelija, 040 773 7024, anu.l.virtanen(at)hus.fi

Tekoälyn hyödyntäminen sosiaalialalla -webinaarit

Socca järjesti syksyllä 2024 kolme tekoälyä ja sosiaalihuoltoa käsittelevää webinaaria. Webinaarit jatkuvat mahdollisesti myös keväällä 2025.

Aiempaa kehittämistä Kansa-koulu-hankkeissa: Valmistautumista sosiaalihuollon rakenteiseen kirjaamiseen

Sosiaalialan osaamiskeskukset loivat oppimateriaalin ja valmensivat yli 5 000 kirjaamisasiantuntijaa eri puolilla Suomea: sosiaalipalvelujen työntekijöitä ja esimiehiä, koulutusorganisaatioiden edustajia ja yksityisten palveluntuottajien työntekijöitä.  

Samalla tuettiin kuntia ja hyvinvointialueita tietojärjestelmien kehittämisessä ja Kanta-palveluihin siirtymisessä. Osaamiskeskusten asiantuntijat osallistuivat vahvasti myös tiedonhallinnan valtakunnalliseen kehittämiseen ja kokosivat tietoa kirjaamisosaamisen tilanteesta Suomessa.

Tämä työ tehtiin Kansa-koulu-hankkeissa vuosina 2015-2024. Kansa-koulun päätavoite oli tukea sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpanoa ja kirjaamisen kehittämistä. Socca oli mukana Kansa-koulu-hankkeissa koko niiden toiminta-ajan.

Kansa-koulu-hankkeet Innokylässä

Osallistujat ja rahoitus

Valtakunnallisissa Kansa-koulu-hankkeissa olivat mukana kaikki sosiaalialan osaamiskeskukset eri puolilla Suomea. Kansa-koulua rahoitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vuosina 2015–2019 ja sosiaali- ja terveysministeriö vuosina 2020-2021. Vuodesta 2022 alkaen hanke oli osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, jota rahoitti EU:n kertaluonteinen elpymisväline (Next Generation EU).