Etelä-Suomen lasten, nuorten ja perheiden vaativimpien palveluiden osaamis- ja tukikeskushankkeen (OT) tulokset
Hankkeessa kokeiltiin vuosina 2022-2024 OT-keskuksen toimintaa asiakastyön pilottien avulla ja kehitettiin OT-keskuksen koordinaatiorakennetta. Tuloksena syntyi työvälineitä monialaiseen yhteistyöhön, selvitys lastensuojelun moniammatillisten asiantuntijaryhmien toiminnasta Etelä-Suomen yhteisalueella ja kirjallisuuskatsaus monialaisen yhteistyön toimintamalleista erityisen vaativissa asiakastilanteissa.
Soccan koordinoimassa hankkeessa olivat mukana Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueet sekä Helsinki ja HUS.
Mikä on OT-keskus?
Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) ovat uusi, valmisteilla oleva palvelurakenne, jonka tarkoituksena on varmistaa ne vaativinta erityisosaamista sekä monitieteisyyttä ja integraatiota edellyttävät palvelut, joita tarvitaan eri puolilla maata, mutta joita yksittäisen maakunnan ei ole toiminnallisesti eikä taloudellisesti mahdollista järjestää.
OT-keskusten on tarkoitus mahdollistaa vaativaa erityisosaamista sekä monitieteisyyttä ja integraatiota edellyttävät palvelut, joita tarvitaan eri puolilla maata ja joita yksittäisen hyvinvointialueen ei ole toiminnallisesti eikä taloudellisesti mahdollista järjestää itse.
Lisätietoa OT-keskuksista THL:n verkkosivuilla
Loppuraportti
Etelä-Suomen osaamis- ja tukikeskushanke (OT) 2022–2023 – Kehittämisen tuloksia ja tuotoksia lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen tueksi 2024
Tutustu hankekokonaisuuteen Innokylässä
Hankkeessa kehitetyt monialaisen yhteistyön välineet
Monialaisen reflektion tukiväline (MORE)
MORE tukee ammattilaisia monialaista tukea tarvitsevan lapsen tilanteen tarkastelussa. Se on suunniteltu työparin, tiimin tai verkoston käyttöön erityisen vaativassa asiakastilanteessa. Tukiväline sisältää vaativuutta osoittavia tekijöitä ja kysymyksiä, jotka auttavat jäsentämään keskustelua ja tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti lapsen tilanteen vaativuutta.
KOKO-toimintamalli. Monialainen yhteistyö lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteisasiakkaan kotiutumisen tueksi
Toimintamalli tukee monialaista yhteistyötä lapsen kotiutuessa lastenpsykiatrian akuuttiosastojaksolta omaan arkiympäristöönsä. Se ohjaa ammattilaisia tuen tarpeen yhteiseen arviointiin sekä suunnitellusti tiivistämään yhteistyötä lapsen tueksi. Siinä on kuvattu lastenpsykiatrian, lastensuojelun ja koulun välisen yhteistyön keskeiset vaiheet ja niiden sisältöjä.
Toimintamallilla voidaan varmistaa, ettei viranomaisten välinen tiedonkulku, yhteistyö ja asiakkaan saama palvelu olisi sattumanvaraista, eikä paikkakunnasta, ammattilaisista ja heidän työtilanteestaan riippuvaa.
Artikkeli: Tukea ammattilaisille monialaiseen yhteistyöhön kompleksisissa asiakastilanteissa julkaisussa Lasten, nuorten ja perheiden vaativimman tason tuen ja palvelujen kehittäminen: Osaamis- ja tukikeskusten pilotointi viidellä yhteistyöalueella vuosina 2021-2023, THL Työpaperi 35/2024
Hankkeen selvitykset
Selvitys lastensuojelun moniammatillisten asiantuntijaryhmien toiminnasta Etelä-Suomen yhteisalueella
Selvityksessä tarkasteltiin lastensuojelun moniammatillisten asiantuntijaryhmien rakennetta, toimintamallia ja toimintaa koko Etelä-Suomen yhteistyöalueella vuonna 2023. Selvitys perustui kolmeen kyselyaineistoon.
Selvityksen tiiviit tulokset Innokylässä
Artikkeli: Moniammatilliset asiantuntijaryhmät ammattilaisten tukena. Selvitys lastensuojelun moniammatillisten asiantuntijaryhmien toiminnasta Etelä-Suomessa –
julkaisussa Lasten, nuorten ja perheiden vaativimman tason tuen ja palvelujen kehittäminen : Osaamis- ja tukikeskusten pilotointi viidellä yhteistyöalueella vuosina 2021-2023, THL Työpaperi 35/2024
Kirjallisuuskatsaus monialaisen yhteistyön toimintamalleista erityisen vaativissa asiakastilanteissa
Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui kolme toimintamallia, joita yhdistää systeeminen näkökulma lapsen haasteisiin ja palveluiden räätälöinti eri toimijoiden sekä lapsen ja perheen yhteistyönä.
Tutkimusten perusteella toimintamallit vahvistivat lasten, nuorten ja vanhempien osallisuutta. Myös työntekijöiden ammatillinen osaaminen vahvistui. Asiakkaan asian eteneminen sujuvoittui, koordinaatio palvelujen yhteensovittamisessa parani ja palvelujen päällekkäisyys väheni. Toimintamalleilla saavutettiin kustannushyötyä.
Kirjallisuuskatsauksen tiiviit tulokset Innokylässä
Artikkeli: Kirjallisuuskatsaus toimintamalleista lastensuojelun ja lastenpsykiatrian monialaiseen julkaisussa Lasten, nuorten ja perheiden vaativimman tason tuen ja palvelujen kehittäminen: Osaamis- ja tukikeskusten pilotointi viidellä yhteistyöalueella vuosina 2021–2023, THL Työpaperi 35/2024
Aiempien Etelä-Suomen OT-keskushankkeiden julkaisuja
Osaaminen lastensuojelun sosiaalityössä: Esitys asiantuntijuutta tukevasta urapolkumallista
Laura Yliruka, Päivi Petrelius, Sirkka Alho, Anne-Mari Jaakola, Harry Lunabba, Silja Remes, Saara Keränen, Sanna Teiro ja Anne-Marie Terämä, THL työpaperi 36/2020
Itsenäistymistä ja toimijuutta tukeva lastensuojelun VIP-nuoren tutkimusperusteinen palvelupolku
Laura Yliruka, Anne Kantoluoto, Tarja Heino, Terhi Laine & Tiia Hipp (toim.), THL työpaperi 32/2020