Uutiset
-
Soccan lausunto: Sosiaalihuoltolain uudistus pääosin kannatettava, mutta rahoitukseen ja toimeenpanoon liittyy riskejä
Hallituksen esityksen tavoitteena on uudistaa sosiaalihuoltolakia siten, että lakimuutokset ohjaisivat sosiaalihuollon toimintaa nykyistä vahvemmin oikea-aikaiseen tuen tarpeiden tunnistamiseen ja niihin vastaamiseen.
-
Soccaan uusia työntekijöitä
Laura Holmi aloitti kehittämispäällikkönä ja Verna Helle suunnittelijana.
-
IntO – Integraatiota osallistaen -hankkeen uutiskirjeessä tietoa yhteisasiakkaiden kokemuksista ja kehittämisen etenemisestä
Tilaa uutiskirje ja seuraa hankkeen etenemistä.
-
Mediatiedote: Etelä-Suomen aikuissosiaalityön selvitys: aikuissosiaalityö on yhteiskunnan näkymätön peruspilari
Sosiaaliturvaan tehdyt muutokset ovat heikentäneet monien työikäisten toimeentuloa ja hyvinvointia. Aikuissosiaalityön merkitys korostuu entisestään, mutta sen roolia ei tunnisteta riittävästi. Samalla…
-
Aikuissosiaalityö on investointi – terveisiä Etelä-Suomen aikuissosiaalityön päivästä
Etelä-Suomen aikuissosiaalityön päivään kokoontui noin 200 aikuissosiaalityön johtajaa ja asiantuntijaa hyvinvointialueilta ja Helsingistä pohtimaan aikuissosiaalityön tulevaisuutta. Socca ja Etelä-Suomen aikuissosiaalityön verkosto…
-
Ikääntyneiden palveluasumisen henkilöstön osaamiskartoitus osoittaa tarpeen vahvistaa osaamista ja tukirakenteita
Etelä-Suomen yhteistyöalueen osaamisen ja vaativien asiakastilanteiden kartoitus nostaa esiin hoivatyön monipuolisuuden ja vaativuuden. Yhä huonokuntoisemmat asiakkaat, vaativat omaiset sekä nopeasti lisääntyvä…
-
Selvitys aikuissosiaalityöstä ja työikäisten sosiaalipalveluista Etelä-Suomessa – nykytila ja suositukset aikuissosiaalityön aseman vahvistamiseksi
Tuore selvitys Etelä-Suomen yhteistyöalueen aikuissosiaalityöstä korostaa aikuissosiaalityön merkitystä strategisena investointina, joka ehkäisee raskaampien palvelujen tarvetta ja vähentää yhteiskunnan eriarvoistumista. Se tarjoaa…
-
Digihuijaukset, asunnottomuus ja palveluvajeet näkyvät yhä useammin gerontologisessa sosiaalityössä
Soccan tuore selvitys tarkastelee Etelä-Suomen yhteistyöalueen gerontologisen sosiaalityön asiakkuuksia, asiakastarpeita ja työskentelyprosesseja. Tulokset kertovat, että gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden ongelmat ovat vaativia,…








