Tutkimusperustaisuuden vahvistaminen sosiaalialalla
Vuoden aikana toteutamme tiivistä yhteistyötä Helsingin yliopiston Helsinki Practice Research Centren kanssa ja vahvistamme ammattikorkeakoulujen kanssa tehtävää yhteistyötä. Sosiaalihuollon tutkimusperustaisuuden vahvistumiseksi edistämme valtion tutkimusrahoituksella toteuttavien käytäntöä tukevien tutkimusten hakemista ja toteuttamista.
Jatkamme kouluikäisten sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuustutkimus SOTEPALAn Soccan tutkimusosiota ja jalkautamme käytäntöön aiempien tutkimusten tuloksia esimerkiksi jatkamalla suosittuja sosiaalityön tutkimusaamukahveja.
Tietoon perustuva kehittäminen
Sosiaalihuollon tietoon perustuva kehittäminen on keskeinen osa Soccan strategista toimintaa. Toimintamme yhdistää alueilla tehtävää palveluiden kehittämistyötä, jonka sisältöjä linjataan yhteistyöalueen palvelualuekohtaisissa rakenteissa. Koordinoimme verkostoyhteistyötä muun muassa rakenteellisen sosiaalityön ja gerontologisen sosiaalityön verkostojen osalta.
Rakenteellista sosiaalityötä edistämme laatimalla Uudenmaan laajuisen sosiaalisen raportin ja kehittämällä sosiaalisen raportoinnin työkaluja.
Vaikuttaminen ja viestintä
Osallistumme vuoden aikana aktiivisesti lainsäädäntöuudistusten kuulemisiin, annamme lausuntoja ja tuomme sosiaalihuollon näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun julkaisemalla blogeja sekä mielipidekirjoituksia. Lisäksi kehitämme ja pilotoimme tutkimusviestintää.
Soccan kehittäminen
Vahvistamme omaa tutkimus- ja vaikuttamistyön osaamistamme ja panostamme työhyvinvointiin huomioimalla muutosten vaikutukset asiantuntijatyöhön. Vuoden keskeisenä tavoitteena on vahvistaa Soccan toimintaa tuottamaan lisäarvoa hyvinvointialueiden ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen sosiaalihuollon TKI toimintaan yhteistyössä sosiaalihuollon ammattilaisten, yliopistojen sekä korkeakoulujen kanssa.
Tutustu toimintasuunnitelmamme 2025 (pdf)
Lisätietoja

Miia Pitkänen
Johtaja
040 744 6505
miia.pitkanen(at)hus.fi